Maastomuistoja

  Sinä kesänä opettelin tekemään riukuaitaa, ei pisteaitaa, vaan vaakasuoraan aidakset asettaen. Olen nimittänyt sellaista lapeaidaksi tai muulla samantapaisella nimellä. Hain maantien takaa pajuisia ja koivuisia vitsaksia, joilla aitaa sidoin. Heinätyön välissä rakensimme äidin kanssa sellaista aitaa lähelle Rauhalaa, siellä silloin olleen ladon luokse, ladon ympärille, etteivät eläimet laitumella mene syömään talviheiniään ladon raoista kielellään urkkien. Sellainen keino niiltä havaittiin, ja ilmeisesti siksi sen aidan teimme.   Siirsimme äidin kanssa piikkilanka-aitaakin, kun Turusen Kalevi kynti seuraavan kesän varalle ruismaata kaksi sarkaa maantiestä rantaan asti veto-ojan pihan puolelle. Äiti uskalsi ajatella, että kun kylvetään ja viljellään ruista, on lapsilla ainakin leipää syötäväksi. Isän aikana viljellyt, ja osittain riihessä puidut rukiit oli syöty talven aikana, niin taas olivat leivät kaupasta ostettavien jauhojen varassa. Myöhemmin kesällä ajoin navetan kellari

  Kevään peltotyöt olivat ajankohtaisia, osa pelloista oli jäänyt syksyllä kyntämättä. Siinä oli minulle eräs työ, kun kävin myös Kivisellä auttamassa hevosemme, Tähden kanssa. Isolla ketoauralla kynnimme Aimon kanssa traktorikynnön jättämiä leveitä pientareita. Perunamaan kyntö ei onnistunut, oli liian liejuista ja alkoi sataa lisääkin vettä. Turusen Kalevi kynti meidän suotamme traktorilla, Itse kynnin hevosella ja vanhalla sänkiaurallamme edellisen kesän perunamaan, vaikka siinäkin tuli kiusaksi erään pultin katkeaminen. Vastusten kautta niistä olemme sentään selvinneet, eikä mitään jäänyt tekemättä.   Eräänä päivänä kävin Pentin kanssa kunnostamassa isämme ja veljemme haudat. Puista ristiä sinne vietäväksi aloin sen jälkeen kotona höyläilemään.   Keväinen maan muokkaus vie oman aikansa ja on toisaalta mukavaa, toisaalta raskasta puuhaa. Karhihteminen eli äestäminen hevoskarhilla ei tuntunut nopealta, vaikka meillä oli melkein uusi ja hyvä karhi. Aikaa myöten sekin työ edi