Maastomuistoja

Tässä sytytetään tulta vanhan ajan keinolla, tulusraudan ja taulan avulla. Taustalla näkyy pyöröhirsiseinä, varmaan ison korsun. Ensin isku kiveen tulusraudalla, kun kipinä osuu taulaan, se alkaa kytemään. Kytevällä taulalla sytytetään herkästi syttyvät ohuet sytykkeet. Kun ne alkavat palaa, tuleen lisätään vähitellen suurempia sytykkeitä, vuoltuja lastuja, isompia lastuja, pieniä puita ja lopuksi oikeita kunnon nuotioopuita. Palaa se aivan selvästi Vaelluskurssilaiset ruokailivat maastossa Lehtosenjärvi Puu ei kaatuessaan kysy, saako polun katkaista. Kiertämisen tuo juurakko edellytti. Toiset kiersivät rannan kautta, toiset kastumista peläten vähän kauempana rungon yli hyppien. Lehtosen rannalla levähdettiin. Alakuvassa iltaruokailulla. Pian päästiin nukkumaan puolijoukkuetelttaan, kokeilin teltan perälle, muttya tuntui useita teräviä kiviä. Vetäydyun lähelle ovea, jossa kiemurtelin kivien väliin. Oli siihen ensin kokeilemaani paikkaan

 Alussa en ajatellut omaa yritystä enkä omatoimista opastusta, mutta kun Pihtiputaan silloinen, retkeilyä harrastava uusi toimihenkilö sellaista suositteli, innostuin ajatukseen. Sovimme päivän ja kelloajan, että kehitämme ajatusta yhdessä. Sovitun päivän aamuna toinen osapuoli soitti, että joutuu johonkin lähikuntaan asiaa hoitamaan. Jäin odottamaan hänen luvattua yhteydenoottoaan, sitä ei ole tullut ja olen lopettanut odotuksen vuosia sitten. Toivon onnea uusille yrittäjille ja menestystä. En ole ajatellut ryhtyä kilpailijoiksenne, mutta tarvittaessa ajattelin voivani auttaa esimerkiksi suurten ryhmien opastuksessa tai retkiruoan valmistuksessa. Minun aikani on ohi, teidän aikanne on tulossa. Opiskelin ensin Reisjärvellä, Suomenselän kansalaisopiston eräoppaan kurssilla. Yksi opettaja kertoi, että erämaa on 8x 8 kilometrin asumaton alue, ja ettei sellaisia alueita ole tällä seudulla. Siksi olisi parempi puhua erämaan kaltaisista alueista, ettei joku termit tunteva niipottaja pääse

   Hakkasimme kelloseppä Koljosen metsässä. Isä kävi tutustumassa mainittuun Viljo Koljoseen, ehkä oli jotakin asiaakin. Kertoessaan kuulumisia käynnistä, isä mainitsi, että tämä kelloseppä kertoi olevansa myös laillistettu optikko. Oli ehdottanut isälle, että hän voisi tutkia, määrätä ja valmistaa isälle kaksitehoiset silmälasit. Siis lasit, joissa on lähi- ja kaukolasit samoissa linsseissä. Hetken mietittyään oli kuitenkin peruuttanut puheensa: Eipä sovikaan. Te olette metsätyömies, te lyötte pian kirveellä jalkaanne puuta halkaistessa. Niin sai isä tyytyä vanhoihin laseihinsa.      K olme miestä tuli Haapajärveltä, meidän ja paikallisten hakkuumiesten lisäksi. Monenlaista keskustelua he kävivät keskenään, joskus meidänkin kanssa.   Yhden neuvon muistan saaneeni vanhimmalta haapajärviseltä mieheltä. Eräänä iltana miehet keskustelivat kiivaasti, ehdin ihmetellä, mistä on kysymys, kun he sanailivat: – Kohmelo ei tapa. – Kohmelo tappaa! – Ei tapa! – Kohmelo tappaa, se tap

  Varhain maanantain aamuna nousimme isän kanssa linja-autoon Muurasjärvellä. Ensimmäinen auto lähti silloin jo kello 6.00, joten hiukan ennemmin piti ehtiä Junganperän risteykseen. Se taas edellytti melkein aamuyön heräämistä, että ehti syödä pienen aamupalan kahvin tai teen kera. Sen jälkeen piti vielä kävellä se 3 kilometrin matka hevosen ja reen tekemää polannetietä, sekään ei ollut aivan helppoa pimeässä, kun oli eväät ja työkalut kannettava mukana. Ajan oloon kuitenkin selvisimme Pihtiputaan matkahuollon pihaan, jossa uteliaina etsimään ja kyselemään Korppiseen lähteviä autoja. Minkälainen olisi kylä, josta en ollut siihen mennessä edes kuullut?   Kahilaisen linja-auto sinne lähti, ajoi mutkaista metsätietä aikansa. Lopulta pysähtyi kylälle, jota isä oli kuljettajalta kysynyt. Kylällä oli uudehko kahvila, siinä matkahuolto, jotka olivat sen liikennöitsijän omistamia, joka huolehti linjaliikenteestäkin. Kylällä näkyi olevan hyvän kokoinen SOK osuuskaupan myymälä, posti ja pi

  Palstamme metsän perällä lähestyi puolta väliä, toisesta päästä tuli vastaan toinen hakkaaja. Miehet kertoivat tulleen myös uuden työnjohtajan, ensi kosketukseni häneen oli, kun hän minut nähdessään käski sanomaan isälle miehen nimen, joka tietää meidän uuden palstamme sijainnin. Isän tulisi ottaa häneen yhteyttä, saadakseen sen palstan paikan tietoonsa. Minä tietysti unohdin nimen, jota en ollut aiemmin kuullutkaan. Niin kerroin isälle, että se on joku Huurula, joka sen palstan tietää. Isä tietysti kyselemään sen nimistä miestä, ei sitä löytynyt. Ei toki, kun ei ollut olemassakaan. Jotakin kautta isä lopulta sai selville, että sen miehen nimi onkin Vilho Muhonen, niin lopulta löysimme uuden palstan ja kävelymatkamme lyheni puoleen entisestään. Uudella palstalla olivat puut solakampia, kuusia oli enemmistö puista, kiviä oli vähemmän. Muutenkin palsta oli mieleisempi tehdä työtä, joten saimme enemmän kappaleita samassa ajassa. Palkkahan maksettiin valmistuneiden propsien lukumäärän