Maastomuistoja

Mahdollisia retkikohteita, ensin sellaisia joissa olen käynyt. Sen jälkeen niitä, joissa olisin halunnut käydä. Rajahoikka, siellä olen syntynyt ja sieltä ovat vanhimmat muistoni peräisin. Muutin sieltä vanhempieni mukana vuoden 1946 marraskuussa, mutta monta muistoa on Rajahoikasta mukaan lähtenyt. Esimerkiksi matka Nivalan suviseuroihin kesä- heinäkuussa 1945. Piti oikein laskea, että voiko ihminen muistaa alle nelivuotiaana sattuneita tapauksia. Hataraa muistaminen on, mutta muistan istumisen isän edessä polkupyörän lasten istuimella ja junan saapumisen Haapajärven asemalle. Tämän kuvan on isäni ottanut kamerallaan. Tuohon oikeanpuoleiseen mökkiin me muutimme syksyllä 1945. Tuvan uuni veti huonosti eikä kamarissa ollut lainkaan uunia. Seuraavana kesänä tupaan muurattiin uusi uuni ja kamariin kakluuni. Ensimmäinen Karmala ja siinä asunut perhe. Kuvanut Johan Kantola, joka ei ole kuvassa. Uuden Karmalan rakentajat ja perhe.

    Vanha tienviitta Hauholl. Tällaisia olivat lapsuuteni viitat joka paikassa. Luotolansaaren opaste Viitasaarella. Kertasin erään kesän muistoja, jolloin olin tekemässä rautatietä.  Alla Luotolansaaren silta, rautatiekesänä siinä oli lossi. Keihärinkosken silta oikealla. Keihärinkosken kuohuja Viitasaaren Kinasella Korkeaa pengertä Kinasen lähellä. Tässä on vaihdettu rautatien paikka. Syystä jota en tiedä, oli kylän kautta linjaus vaihdettu tähän metsän ja kallioiden kautta linjaukseen. Tässä on korkeampiakin kohtia, joissa kiskotus tuli suunnilleen viereisten puiden latvojen tasalle. Vähän matkan päässä rautatie sukelsi syvään kallioleikkaukseen. Kun työskentelimme siellä helteisinä päivinä, joimme välillä kylmää vettä kallion seinään asetetuista muoviputkista. Jostakin kallion koloista virtasi kylmää, hyvää, hyvänmakuista vettä. Joku oli asetellut putkia kallion rakoihin. Niistä kävimme juomassa vuorotellen. En muista edes limunaadin maistunee

  Polkupyörällä sinne menin, seurasin matkan etenemistä aika ja kilometrimerkinnöin, jotka ovat unohtuneet ja kadonneet. Lauantaina 12.6. lähdin Koivulahdesta kello 13.45, varttia vaille kaksi. Ajelin minulle ennestään tuntemattomia teitä sen jälkeen, kun olin ohittanut tutut Hevosjärven ja Keihärinkosken maisemat. Siitä, ja Huopanankoskesta olin ennen kuullut, mutta silloin ohitin ensi kertaa muistini aikana kyseisen kosken. Silloin ei ollut vielä niin sanottua Sinistä tietä, vaan vanha tie polveili uraa, jotka myöhemmin ovat jääneet sivuun suorempaan rakennetusta tiestä. Kiersin Varasen pohjoispuolitse, ohi Kämärin voimalaitoksen. Silloin en tiennyt enkä tajunnut, mikä järvi on missäkin ja mistä mikäkin joki laskee ja mihin järveen. Panin merkille Vuoskosken maisemat ja Kennään, jonka nimen havaitsin olevan sillä seudulla yleinen, olihan Viitasaarellakin muutama Kennää niminen paikka. Myöhemmin olen oppinut sen merkitsevän ainakin kannasta, vaikka silloin mietin jotakin kenttä sa