Maastomuistoja

Tuulimyllyn myöhempiä vaiheita Kotimatka Helsingistä, armeijasta oli toteutunut. Pääsimme lähtemään jo helluntain aattona, kun varsinainen kotiutuspäivä olisi ollut toinen helluntaipäivä, joka silloin oli maanantaina. Sain mukavasti levätä pyhäpäivien ajan, mutta heti tiistaina alkoivat arkiset kotityöt. Ensimmäinen työ oli viedä pihasta siinä kauan ollut vanha hirsikehikko. Hyppösen Tauno veti ehjänä sen kehikon rantaan, jossa äiti ja Vilho pyöräyttivät sen ympärille kanaverkon ja niin kanat vietiin rantaan. Se hirsikehikko oli aikanaan tuotu Junganmäen talosta, jossa se oli ollut osa tuulimyllyä. Toinen osa myllystä jäi sinne ja toimi myöhemmin Edla ja Janne Riuttasen asuntona. Melko pieni oli asunnoksi, taisi olla pidempi seinä 2,5 metrin luokkaa, toinen vielä lyhyempi. Muutaman kerran kävin siellä Jannen vieraana, kerran tai kahdesti siellä oli kesäiset seuratkin. Ulos oli Janne asettanut lankkuja penkeiksi, minä taisin istua pihakivellä kuuntelemassa puhetta. Edla keitti

Kesäkuun kuudentena, keskiviikkona viivästyi iltalomalle lähtö komppaniassa vallinneen sekavan tilanteen vuoksi. Lähinnä kai uusien miesten sijoittaminen ja sopeutuminen uuteen palveluspaikkaan sen aiheuttivat. Seuroihin ehdin suunnilleen puoleen väliin, enkä puheestakaan enää mitään muista. Sen sijaan ilta seurojen jälkeen oli rauhallinen ja mieleeni painunut. Useimmat opiskelijat olivat lähteneet pois, enkä havainnut vakituistenkaan asukkaiden kyläkutsuja. Uutta nuorisoa oli saapunut kesän ajaksi paikkakunnalle, kuka työhön, kuka muuten harjoittelemaan, kuka aloittamaan opintojaan kesän aikana. Seisoimme pienehkönä ryhmänä kadulla Rauhanyhdistyksen edessä, joku kyseli paikkaa minne mennä tai mitä tehdä. Huomasin olevani yksi kaupunkia ja uskovaisten toimintaa siellä tuntevista, kenties parhaiten tuntevista siinä joukossa. Rohkaistuin kertomaan ensimmäisestä iltalomastani, kuinka en päässyt sisälle kun vain jäsenet pääsivät vuosikokoukseen, ja kuinka olin tutustunut kaupunkiin

Tuntui etten ollut nukkunut lainkaan, kun käytävässä pärisi soittokello ja sen jälkeen kuului huuto: "Komppaniassa herätys!!!" Pian tuvassa törmäili joukko nuoria miehiä sinne ja tänne, kunnes ovelta kuului komento aamupesulle. Niin marssimme alikersantin opastuksella sekaisena joukkona pesuhuoneeseen, mutta tuskin olin kunnolla käsiäni ja kasvojani kastellut, kun jo tuli komento parijonoon ja takaisin tupaan. Ensimmäisenä aamuna ei meillä tainnut olla aamulenkkiä, joka sen jälkeen muodostui jokaisen aamun ehdottomaksi ohjelmaksi. Jokaisena aamuna marssimme myös ruokalaan aamupalalle, oikeastaan aamuteelle, joka olikin eräs mieluisimpia toimia minulle. Ensimmäisellä kerralla ruokalan tohina tuntui oudolta, mutta melko pian siihen tottui. Tottuivat myös muut alokkaat, ja tottumuksen mukana tohina väheni. Meille oli etukäteen jaettu pinkkoihin tarpeellinen määrä vaatteita, mutta jakajat eivät tienneet, minkä kokoinen mies oli tulossa. Osa saamistani vaatteista oli auttam