Maastomuistoja

Menin isän kanssa hakkaamaan halkoja ollesani 13 vuoden ikäinen, myöhemmin kirjoitin siitä runon.      Olin kolmentoista kun läksin isän mukaan metsätöihin, Propsien taapelointia, halonhakkuuta, havumetsän harvennusta. Isä teki inulle pienet sahanpokat, osti itselleen rautaisen kaarisahan, hyväksi havaittuaan minullekin. Joku  saattaisi puhua lapsityövoimasta, mutta niiden vuosien kokemukset haluan pitää mielessäni. Palstatien avaaminen umpimetsään varsitien kunnostus ja hevosenajotaito -- mistä olisin ne saanut ilman isän opastusta? Missä olisivat keskustelut ja elämänviisaus ilman hakkuupalstan pitkiä polkuja? (Runo julkaistiin antologiassa; Kotipiha on lähellä) Kuorman teko ja köyttäminen (yläkuvat) Alla tulevaisuuden toivoja Jakomies mittaa tukille katkaisukohtaa. Justeerilla sahatessa molemmat sahaajat vetävät vuorotellen. Työntämisestä ei ole hyötyä, enemmänkin haittaa, tuöllainen kapea justeeri ei tykkää työnnöstä vaan sujahta

31.12. Ti. Haimme Vilhon kanssa heinäkuorman Rajahoikasta. Lumihyyhmä pysäytti kuorman kuitenkin Jungan jäälle.    Olimme ennen syksyä isän, Arvi-sedän ja Vilhon kanssa tehneet heinää Rajapellolta, korvauksena siitä laitumesta, jonka Arvi-sedän lehmä oli syönyt meillä ollessaan varmistamassa sedälle kortteeria ja asuntoa. Talvella ne oli sieltä pois ajettava, ja tuumasimme uudenvuoden aattona tehdä ensimmäisen hakumatkan. Meillä ei ollut ennakolta tietoa, onko sinne mistään ajettua tietä, vai joutuisimmeko viimeiset viisi kilometriä ajamaan umpihangessa. Ajettu tie löytyi alkavaksi Kojolanperältä, Martti Virkkusen talon luota. Siitä oli ennenkin tien alku ollut, ja onneksemme hyvä tie oli ajettu aivan Rajapellon yläpäitse, vain satakunta metriä oli umpihankea. Siitä huolimatta hitaalla Tähti hevosellamme aika vierähti iltamyöhäiseen. Olihan meillä välillä umpihankea Reunalan ja Savelan välistä metsätaivalta toista kilometriä. Sillä välillä oli menomatkalla kaksi ojaa lumella täyt