Maastomuistoja

  Toukokuun lähestyessä puolta väliä, alkoi rippikoulu tulla päätökseen ja konfirmaatio lähestyi. Kanttori opetti rippivirttämme, joka alkoi sanoilla: Suo Jeesus rakkaani, mun pitää liittoni, sun armos annoit mulle, kiitoksen tuon mä sulle, mua pidä suojassasi, ja hoida omanasi…   Joillekin pojille oli virren kahden säkeistön oppiminen liikaa, siitä kanttori piti eräänä aamuna puhuttelun: Teidän vanhempanne soittelevat ja sanovat, että teiltä vaaditaan liikaa. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu, kun kaksi lyhyttä virren säkeistöä pitäisi oppia ulkoa laulamaan.   Varonen herkistyi lopun lähestyessä, eräällä tunnilla hän hiljaisella äänellä kertoi jonkun sanoneen, ettei rippikoulua voi pitää kirkossa, pojat ovat liian villejä. Nyt sen kokeneena sanon kuitenkin, että voi, kun se järjestetään tällä tavalla, ettei pahimmat ole toisia villitsemässä. Sitten hän jatkoi: En tiedä, mitä olette oppineet ja ymmärtäneet saamastanne opetuksesta. Jos olette ymmärtäneet edes pienen osan, niin tulos

Taustaksi rippikoulun vaiheille muutama sana Pastori Varosesta pappina ja ihmisenä. Talven aikana hän tuli Pihtiputaalle, ajankohtaa en huomannut, mutta kun piti käydä pappien seuroissa, Varonen tuli hyvin tutuksi. Kun hän oli puhumassa, poikkeuksetta hän piti kaksi puhetta tilaisuutta kohti. Jos hän puhui ensimmäisenä, oli toisena kirkkoherra Aittokallion vuoro, mutta Varonen aloitti sen jälkeen ikään kuin keskustelun kaltaisesti. Kun kukaan ei vastannut, eikä niin ollen keskustelua syntynyt, jatkoi pastori yksinpuheluaan, niin että se laajeni toiseksi puheeksi. Kumpikin puhe oli lisäksi pitkiä, melkein tunnin mittaisia. Erään kerran Aittokallio puhui itse ensimmäisenä, niin että Varosen puhe seurasi toisena. Silloin ei pastorimme pitänyt kahta puhetta, mutta se yksi jatkui yli puolentoista tunnin ajan.   Opetuksessaan Varonen oli melko lähellä elävää kristillisyyttä, vain alku oli erilainen. Ainakin kerran oli Matti Tiainen ja toiset uskovaiset kysyneet, mistä hän on uskons

  Varhain maanantain aamuna nousimme isän kanssa linja-autoon Muurasjärvellä. Ensimmäinen auto lähti silloin jo kello 6.00, joten hiukan ennemmin piti ehtiä Junganperän risteykseen. Se taas edellytti melkein aamuyön heräämistä, että ehti syödä pienen aamupalan kahvin tai teen kera. Sen jälkeen piti vielä kävellä se 3 kilometrin matka hevosen ja reen tekemää polannetietä, sekään ei ollut aivan helppoa pimeässä, kun oli eväät ja työkalut kannettava mukana. Ajan oloon kuitenkin selvisimme Pihtiputaan matkahuollon pihaan, jossa uteliaina etsimään ja kyselemään Korppiseen lähteviä autoja. Minkälainen olisi kylä, josta en ollut siihen mennessä edes kuullut?   Kahilaisen linja-auto sinne lähti, ajoi mutkaista metsätietä aikansa. Lopulta pysähtyi kylälle, jota isä oli kuljettajalta kysynyt. Kylällä oli uudehko kahvila, siinä matkahuolto, jotka olivat sen liikennöitsijän omistamia, joka huolehti linjaliikenteestäkin. Kylällä näkyi olevan hyvän kokoinen SOK osuuskaupan myymälä, posti ja pi

  Syksyn rippikoulu kesti kaksi viikkoa, se pidettiin Jukolassa, kirkonkylän urheiluseuran talossa. Isä oli kysynyt minulle kortteerin Ohtolaan, Putaanvirran pohjoisrannalla, mäellä seisovaan taloon. Samassa talossa kortteerasivat myös Kannonmaan Heikki ja Hyppösen Viljo. Meitä oli kolme poikaa samassa talossa.   Rippikoulua pitivät vuoroin kirkkoherra Aittokallio, kanttori Tiainen ja pastori, jonka nimeä en muista. Aittokallio oli vanha Lapin ystävä, liikkui moottoripyörällä, opetti muistaakseni katekismusta. Muutenkin hän oli vanha, suhteellisen leppoinen mies. Kerran hän kuitenkin kiivastui. Koulua pidettiin Jukolan pienessä salissa, oikeastaan siinä kaksi salia peräkkäin, kaksoisovi välillä avoimena, kahta laitaa seinät hiukan keskelle ulottuen. Opettaja seisoi toisessa päässä, takimmaiset pojat istuivat melko kaukana, melkein kaksi salin mittaa erotti heidät opettajasta.   Takana oli pojilla kiusaus kujeilla keskenään, olettivat, että pappi ei näe heidän touhuaan. En tiedä,