Maastomuistoja

Heti maanantaina menimme metsään kylvämään männyn siemeniä, tiistaina oli vuorossa salpietarin levitys heinikolle. Kolmen päivän ajan puhdistimme perunamaata rikkaruohoista, lauantaina oli vuorossa´niittää hylkylaikut laitumelta. Koska lehmät jättävät lantakasoja jälkeensä laitumelle ja sen jälkeen niiden ympärykset syömättä, on välttämätöntä niittää laikkujen pitkä heinä ja korjata se pois. Niiton jälkeen kasvanut ruoho kelpaa vähän paremmin syötäväksi eläimille. Näin saadaan laitumen kasvu paremmin hyödyksi. Perunamaa maantien takana oli vuorossa seuraavana, puhdistimme siitä rikkaruohoja ensin kitkemällä suurimmat ruohot. Jatkoimme työtä rautaharavilla, siten jäi puhdas ja multava pelto, jossa perunoiden oli hyvä kasvaa ja tuottaa satoa. Perunan multaus oli vuorossa seuraavana, siinähän nostetaan vakojen pohjista multaa penkkien päälle, perunan varsien ympärille. Pian aloitimme heinätyöt, muistelen että Unto niitti ensimmäiset lohkot. Heino haki asemalta valtion hankintakes

Äitileiriläisiä Toukokuun lopulla oli opistolla viikon mittainen äitileiri. Hiukan ennen leiriä kuulin toimiston hoitaja Ulla Mikkosen keskustelevan opiston rahahuolista jonkun kanssa, että opiston kassa on tyhjä, mutta äitileiriläisethän tuovat rahaa. Vaikka äitileirin merkitys oli suuri väsyneille äideille, oli sillä siis tärkeä merkitys opistollekin ja opiston taloudelle. Kun sitten toukokuun lopulla tuli palkan maksun aika, saimme Unton kanssa samalla kerralla myös kesäkuun palkkamme. Ulla tumasi lyhyesti vain, että saattekin kerralla kahden kuukauden palkan, kun opistolla on ollut tapana maksaa palkka kuukauden alussa, samaa periaatetta noudatetaan harjoittelijoidenkin osalta. Äitileiriviikko näkyi vapaidemme aikana asuntolamme käytävällä ja muuallakin keskustelevina ja usein laulavina äitiryhminä. Erityisen usein äidit lauloivat harvoin kuulluilla sanoilla ja sävelellä laulua: ”Autuas se päivä lienee, jona löysin Jeesuksen, ystäväni suloisen.” Laulu oli n

Tila sijaitsee Reisjärven kunnan Kalajan kylässä ja sen omistaa Reisjärven kristillisen kansanopiston kannatusyhdistys, lyhyesti sanottuna Reisjärven kansanopisto. Ensimmäinen tiedossa oleva tilan omistaja oli Eljas Röhänen ja vaimonsa Aune, heidän jälkeensä Matti Räisälä vaimonsa Johannan kanssa. Tila joutui heidän aikanaan vaikeuksiin niin, että pinta-ala ja irtaimisto vähenivät. Matti Räisälän kuoltua 1919 tila siirtyi hänen poikansa Antin ja vaimonsa Elsan omistukseen. Heidän aikanaan tilaa kunnostettiin monipuolisesti, päärakennukseen tehtiin toinen kerros ja koko rakennus vuorattiin. Aittarakennus siirrettiin toiseen paikkaan ja se kunnostettiin samalla. Navetta rakennettiin vuonna 1941. Samana vuonna Antti kuoli ja isännyys jäi hänen vaimolleen Elsalle, joka lahjoitti tilan Pohjois-Suomen kristilliselle orpokotiyhdistykselle vuonna 1947. Vuonna 1954 tila siirtyi Reisjärven kr. Kansanopistoyhdistykselle. Päärakennus toimi harjoitteluni aikana naisoppilaiden asuntolana, mu

Kävin kotona pääsiäistä edeltävän sunnuntain aikana ja äidin kanssa sovimme, että jään koulun navettaan pääsiäisen ajaksi kuten minua oli pyydetty. Oli jotenkin jännittävää aloittaa usean päivän kestävää työtä minulle melkein oudon ihmisen kanssa, vaikka tiesinkin Liisan tuntevan karjan, paikan ja olosuhteet. Hän oli suunnitellut työtavat, yhteistyömme sujui niiden suunnitelmien mukaan hyvin. Kumpikin teki Liisan suunnitelman mukaisen osuuden töistä, minä kärräsin AIV -rehua siilosta lehmille ja laakasiilosta hiehoille pihattoon. Liisa jakoi väkirehut lehmille ja sioille, en muista kumpi meistä jakoi hiehojen väkirehut, mutta ei sillä enää väliä. Lypsyjärjestyksen oli Liisa suunnitellut niin tehokkaaksi, kuin sen kaksi lypsäjää kahdeksalla lypsimellä suinkin saattoi saada. Navetassa oli lehmiä kahdessa rivissä, päät vastakkain ruokintapöydän suuntaan. Ruokintapöytien pituutta ja lehmien lukua en muista, mutta kolmisenkymmentä, ehkä vähän ylikin oli lypsylehmien määrä. Olisiko ollut

Sunnuntaina aamupäivällä kävin retkellä Susijärven maisemissa, iltapäivän lepäilin. Maanantaina jatkoin kauran niittämistä, viimeiset kaksi sarkaa, illaksi ehdin seivästämään muiden avuksi. Tiistai oli sitten urakoinnin päivä. Maanantain iltana naulasin katon alustalaudoituksen valmiiksi, asetin paperia ja teräsverkon valulaudoituksen päälle. Tiistaiaamuna laitoin katon ulkoreunojen laudat, vielä kasasin muotin kolmelle katon kannatinpalkille ja taivutin muotteihin vahvistusteräkset ja lopulta pääsimme valamaan. Vilhon kanssa katon valoimme, yhdessä sekoitimme hiekan ja sementin lapiotyönä sekoituslavalla ja kostutimme sen. Vilho kantoi valmista massaa katolle, jossa minä sen tasoitin ja tiivistin. Koska kellari oli tarkoitus peittää oljilla ja maalla, valoimme tukevat, vahvasti raudoitetut kolme betonipalkkia varmistamaan katon painon kestävyyttä. Syksymmällä äidin mieli muuttui ja hän pyysi Martti Kokkia rakentamaan alustan huopakatolle, jonka sitten teimme, vaikka rakennuspuita e

Aatos-eno Ojalan Hannes oli lomalla ja neuvoi kysymään Heino Siekkiseltä, joka lupasikin hakkuuta, ensin Kallioperältä. Se palsta ilmeni niin harvaksi, että Heino arveli yhtiölle kannattavammaksi ottaa ne vähät rungot pohjapuiksi. Alvajärvellä löytyi kohtalaista metsää hakattavaksi, mutta kun se on kaukana kotoa, jouduimme majoittumaan yhtiön parakkiin. Perjantai-iltana olimme sopineet Heinon kanssa hakkuun aloittamisesta, lauantaina menimme veljeni Pekan kanssa katsomaan palstaa ja samalla pääsimme aloittamaan työn. Kotona vietetyn sunnuntain jälkeen menimme maanantaina eväiden kanssa jatkamaan hakkuutyötä. Lauantaina oli Aatos-eno tullut meille kylään ja sunnuntaina keskustelin hänen kanssaan erilaisista asioista. Minulle ja varmaan monelle muullekin, keskustelu Aatos- enon kanssa tuotti vaikeuksia, mutta molempien kärsivällisyydellä keskustelu onnistui. Eno toisti kärsivällisesti sanottavansa niin monesti, että toinen sen lopulta jotenkin ymmärsi. Syytä enon puhumisen vaike