Maastomuistoja

Joulun jälkeen tiistaina menin hakkuutyömaalle, postipikalinjassa Pihtiputaalle ja sieltä Keiteleelle menneessä linjavuorossa Oksalan parakille. Kolmisen tuntia ehdin tehdä työtä metsässä, vähän tein siellä tavaraa. Keskiviikkona oli sitten tilaisuus koko työpäivään, perjantaina tuli lukumies, hän kertoi että pitäisi vaihtaa palstaa ja aikoi lukea puut. Niitä oli silloin vielä kasaamatta, ja kun hän kuuli, etten tule seuraavalla viikolla, hän käski tehdä siinä vielä sen päivän ajan. Lupasi tulla lukemaan puut perjantaina, johon mennessä sainkin palstan järjestykseen ja puut kasoihin. Lopulta Siekkinen ei joutanutkaan lukemaan perjantaina, joten hain työvälineeni pois palstalta, samalla laskin itse pöllit, merkitsin ne vihkooni ja palasin parakille. Hyvärinen laski ja maksoi tilin tekemistäni töistä aiemmin lasketut ja viimeksi merkitsemäni pöllimäärät yhdistäen ja pääsin linja-autoihin kotimatkalle, . Uusi vuosi Uudenvuodenpäivänä kuuntelin kotona radiota, luin ja kir

Taustaksi rippikoulun vaiheille muutama sana Pastori Varosesta pappina ja ihmisenä. Talven aikana hän tuli Pihtiputaalle, ajankohtaa en huomannut, mutta kun piti käydä pappien seuroissa, Varonen tuli hyvin tutuksi. Kun hän oli puhumassa, poikkeuksetta hän piti kaksi puhetta tilaisuutta kohti. Jos hän puhui ensimmäisenä, oli toisena kirkkoherra Aittokallion vuoro, mutta Varonen aloitti sen jälkeen ikään kuin keskustelun kaltaisesti. Kun kukaan ei vastannut, eikä niin ollen keskustelua syntynyt, jatkoi pastori yksinpuheluaan, niin että se laajeni toiseksi puheeksi. Kumpikin puhe oli lisäksi pitkiä, melkein tunnin mittaisia. Erään kerran Aittokallio puhui itse ensimmäisenä, niin että Varosen puhe seurasi toisena. Silloin ei pastorimme pitänyt kahta puhetta, mutta se yksi jatkui yli puolentoista tunnin ajan.   Opetuksessaan Varonen oli melko lähellä elävää kristillisyyttä, vain alku oli erilainen. Ainakin kerran oli Matti Tiainen ja toiset uskovaiset kysyneet, mistä hän on uskons

  Varhain maanantain aamuna nousimme isän kanssa linja-autoon Muurasjärvellä. Ensimmäinen auto lähti silloin jo kello 6.00, joten hiukan ennemmin piti ehtiä Junganperän risteykseen. Se taas edellytti melkein aamuyön heräämistä, että ehti syödä pienen aamupalan kahvin tai teen kera. Sen jälkeen piti vielä kävellä se 3 kilometrin matka hevosen ja reen tekemää polannetietä, sekään ei ollut aivan helppoa pimeässä, kun oli eväät ja työkalut kannettava mukana. Ajan oloon kuitenkin selvisimme Pihtiputaan matkahuollon pihaan, jossa uteliaina etsimään ja kyselemään Korppiseen lähteviä autoja. Minkälainen olisi kylä, josta en ollut siihen mennessä edes kuullut?   Kahilaisen linja-auto sinne lähti, ajoi mutkaista metsätietä aikansa. Lopulta pysähtyi kylälle, jota isä oli kuljettajalta kysynyt. Kylällä oli uudehko kahvila, siinä matkahuolto, jotka olivat sen liikennöitsijän omistamia, joka huolehti linjaliikenteestäkin. Kylällä näkyi olevan hyvän kokoinen SOK osuuskaupan myymälä, posti ja pi

  Tehtävikseni muotoutui ajotien, niin sanotun varsitien kunnossa pidon lisäksi katsoa ja raivata tien uria palstalle. Silloin ei kukaan ajatellut, että hakkuumiesten tulisi katsoa ja avata ajourat. Ne olivat ajomiesten tehtäviä, sitä minä opiskelin ja harjoittelin. Vaikka olimme kesällä ne halot hakanneet, oli talven tultua meidän katsottava palstatien paikka. Usein sillä parhaalla uralla, mistä vähiten tarvitsi kaataa puita pois, oli kesällä tehty pinokin. Päiväkirjassani on usein merkintä, että pino piti purkaa, onneksi olivat useimmiten vain kuutiometrin, eli motin kokoisia pinoja. Uran viereen vain halot, että pääsi avaamaan tien linjaa ja ajamaan hevosella jälkeä siihen. Olihan ne puretusta kasasta sitten helppo ottaa kyytiin, kun sen aika tuli.   Palstalle mennessä oli myös ojan ylitys, oja täytettiin lumella, joskus risuja tai tukevampaakin puuta siteeksi lumen sekaan. Tuore lumi ei heti kunnolla kantanut hevosta ja rekeä, mutta yön aikana lumi kovettui kantavaksi.   Ki