Maastomuistoja

 Ensimmäinen etsintäkokemukseni oli kotikylällä, Muurasjärvellä. En ollut silloin saanut varsinaisesti etsinnästä koulutusta, vaikka olin Reisjärven opaskurssiin kuuluvana suorittanut ensiapukurssi 2.n oppimäärän. Metsänhoitoyhdistyksen tuntipalkkalainen kaatoi ojalinjoilta propsipuita ja katkoi niitä. Minä karsin ja keräsin samoilta ojilta latvoja polttopuiksi. Keskustelimme ja Pekka kertoi, että hän menee illaksi etsintään Muurasjärven kylälle etsintään. Siinä totesin, että etsintä kutsu kuuluisi minullekin, vaikka en ole sellaista saanut. Illan lähestyessä menin kokoontumispaikalle ja hyvin kelpasin mukaan.  Ryhmä johon kuuluin, aloitti maantiestä rajana Ahon pihatie. Kolusin Ahon vanhan talon sisätiloja, tarkistin kaikki löytämäni komerot. Samoin tekivät molemmilla puolillani kävelleet etsijät. Talosta päästyämme tarkastimme peltoa rajana rantaan vievä tie. Päädyimme Vuohtojärven rantaan, jossa järjestyimme paluuta varten niin, että alas tullut kääntyi takaisin. Hänen rajanaan oli

 Alussa en ajatellut omaa yritystä enkä omatoimista opastusta, mutta kun Pihtiputaan silloinen, retkeilyä harrastava uusi toimihenkilö sellaista suositteli, innostuin ajatukseen. Sovimme päivän ja kelloajan, että kehitämme ajatusta yhdessä. Sovitun päivän aamuna toinen osapuoli soitti, että joutuu johonkin lähikuntaan asiaa hoitamaan. Jäin odottamaan hänen luvattua yhteydenoottoaan, sitä ei ole tullut ja olen lopettanut odotuksen vuosia sitten. Toivon onnea uusille yrittäjille ja menestystä. En ole ajatellut ryhtyä kilpailijoiksenne, mutta tarvittaessa ajattelin voivani auttaa esimerkiksi suurten ryhmien opastuksessa tai retkiruoan valmistuksessa. Minun aikani on ohi, teidän aikanne on tulossa. Opiskelin ensin Reisjärvellä, Suomenselän kansalaisopiston eräoppaan kurssilla. Yksi opettaja kertoi, että erämaa on 8x 8 kilometrin asumaton alue, ja ettei sellaisia alueita ole tällä seudulla. Siksi olisi parempi puhua erämaan kaltaisista alueista, ettei joku termit tunteva niipottaja pääse

Menin isän kanssa hakkaamaan halkoja ollesani 13 vuoden ikäinen, myöhemmin kirjoitin siitä runon.      Olin kolmentoista kun läksin isän mukaan metsätöihin, Propsien taapelointia, halonhakkuuta, havumetsän harvennusta. Isä teki inulle pienet sahanpokat, osti itselleen rautaisen kaarisahan, hyväksi havaittuaan minullekin. Joku  saattaisi puhua lapsityövoimasta, mutta niiden vuosien kokemukset haluan pitää mielessäni. Palstatien avaaminen umpimetsään varsitien kunnostus ja hevosenajotaito -- mistä olisin ne saanut ilman isän opastusta? Missä olisivat keskustelut ja elämänviisaus ilman hakkuupalstan pitkiä polkuja? (Runo julkaistiin antologiassa; Kotipiha on lähellä) Kuorman teko ja köyttäminen (yläkuvat) Alla tulevaisuuden toivoja Jakomies mittaa tukille katkaisukohtaa. Justeerilla sahatessa molemmat sahaajat vetävät vuorotellen. Työntämisestä ei ole hyötyä, enemmänkin haittaa, tuöllainen kapea justeeri ei tykkää työnnöstä vaan sujahta

Lähde Syväsalmen lähellä. Voi olla kuivana kesänä vedetön Metsässämme on yksi isohko lähde, isä minut sen luokse vei ensi kerran. Olin silloin noin 10 vuoden ikäinen, karsimme rankoja läheisellä mäellä. Oli helle ja kotoa viety juoma loppui, kävimme isän kanssa hakemassa lähteestä lisää kylmää vettä. Lähteessä oli silloin kaksi tai kolme erillistä, avointa silmäkettä. Niistä levisi vettä ympäristöön niin, että noin aarin alueella kasvoi vain sammalta ja varpuja. Lähteen vesi oli kylmää ja hyvää, join sitä mielelläni. Isäkin joi ja otimme pullolliset mukaamme työpisteeseen. Kun vesi loppui pulloista, lähetti isä minut yksin hakemaan lisää.   Osasin lähteelle, täytin pullot, mutta suuntavaistoni petti. Lähdin ja kävelin väärään suuntaan, vaikka oikeaan kuvittelin käveleväni.Nousin kankaalle, kun isää ei siellä näkynyt, palasin lähteelle. Onneksi osasin. Kaksi tai kolme kertaa kävin kankaalla, vaikka se oli mielestäni liian lähellä. Lopulta aloin järkeillä, tajusin että olin p