Maastomuistoja

Tämä on maantien ojaan auennut lähde Lintuhaudankankaalla. Eljas Kolehmainen ja Urho Kahilainen merkitsivät lähteen laudanpalaan naulatuilla kaljapullojen korkeilla. Ensimmäiset marjaretkeni tein isän mukana Rajahoikan suunnassa, yleensä isä kävi kalalla saman tien. Olen aiemmin kertonut muiston ensimmäisestä marjaretkestä, mutta toinen kerta tuskin haittaa. Kävelimme polkua Pirttikankaan suuntaan, kun isä sanoi että katsotaan mennessä tuolta. Lähestyimme Rajarämettä, jossa oli paikkakunnalle tulleita karjalaisia. He alkoivat huudella metsään, että tulkaa tänne, tuli semmoisia ihmisiä, jotka tietävät marikot. Isä vastasi, että emme tiedä, mennään kauas, 10 kilometrin päähän. Samalla isä lisäsi vauhtia, metsän kätkössä hän pani puolijuoksuksi.  Minulle isä selitti, että neuvoisin jos täällä tietäisin, mutta kun mennään yökuntiin Rajahoikan sydänmaalle, eivät nuo osaa sieltä tulla takaisin vaan heidät pitäisi tuuva. Lakkaan olimme menossa, vuosia myöhemin sain poimituksi siltä su

 Ensimmäinen etsintäkokemukseni oli kotikylällä, Muurasjärvellä. En ollut silloin saanut varsinaisesti etsinnästä koulutusta, vaikka olin Reisjärven opaskurssiin kuuluvana suorittanut ensiapukurssi 2.n oppimäärän. Metsänhoitoyhdistyksen tuntipalkkalainen kaatoi ojalinjoilta propsipuita ja katkoi niitä. Minä karsin ja keräsin samoilta ojilta latvoja polttopuiksi. Keskustelimme ja Pekka kertoi, että hän menee illaksi etsintään Muurasjärven kylälle etsintään. Siinä totesin, että etsintä kutsu kuuluisi minullekin, vaikka en ole sellaista saanut. Illan lähestyessä menin kokoontumispaikalle ja hyvin kelpasin mukaan.  Ryhmä johon kuuluin, aloitti maantiestä rajana Ahon pihatie. Kolusin Ahon vanhan talon sisätiloja, tarkistin kaikki löytämäni komerot. Samoin tekivät molemmilla puolillani kävelleet etsijät. Talosta päästyämme tarkastimme peltoa rajana rantaan vievä tie. Päädyimme Vuohtojärven rantaan, jossa järjestyimme paluuta varten niin, että alas tullut kääntyi takaisin. Hänen rajanaan oli

  Polkupyörällä sinne menin, seurasin matkan etenemistä aika ja kilometrimerkinnöin, jotka ovat unohtuneet ja kadonneet. Lauantaina 12.6. lähdin Koivulahdesta kello 13.45, varttia vaille kaksi. Ajelin minulle ennestään tuntemattomia teitä sen jälkeen, kun olin ohittanut tutut Hevosjärven ja Keihärinkosken maisemat. Siitä, ja Huopanankoskesta olin ennen kuullut, mutta silloin ohitin ensi kertaa muistini aikana kyseisen kosken. Silloin ei ollut vielä niin sanottua Sinistä tietä, vaan vanha tie polveili uraa, jotka myöhemmin ovat jääneet sivuun suorempaan rakennetusta tiestä. Kiersin Varasen pohjoispuolitse, ohi Kämärin voimalaitoksen. Silloin en tiennyt enkä tajunnut, mikä järvi on missäkin ja mistä mikäkin joki laskee ja mihin järveen. Panin merkille Vuoskosken maisemat ja Kennään, jonka nimen havaitsin olevan sillä seudulla yleinen, olihan Viitasaarellakin muutama Kennää niminen paikka. Myöhemmin olen oppinut sen merkitsevän ainakin kannasta, vaikka silloin mietin jotakin kenttä sa

    Alue kerrallaan sain muiden töiden välissä navetan maalatuksi, sää oli lämmin ja tiedotukset lupasivat lisää lämmintä. Koskelan Antti kävi paikkaamassa särkyneen hevoskärryn renkaan, olin sivussa apuna ja oppimassa. Pidimme verkkoja järvessä, mukavasti sieltä kaloja tuli ruokapöytään valmistettavaksi. Navetan maali kävi astian pohjalla jäykäksi, ohentamiseen piti hakea kaupasta tärpättiä. Silloin myivät pineenitärpättiä irtotavarana asiakkaiden omiin astioihin, niin lähdin innokkaana polkemaan kauppojen suuntaan. Innostusta jatkui puolisen kilometrin matkalle, kun ohitettuani teiden risteyksen, ja alettuani polkea vauhtia, kanisteri heilahti ja sen pohja tökkäsi vasempaan polveeni. Siitä menetin pyörän hallinnan, pyörä jatkoi oikeaan, Lehon pellon ojaan. Minä jatkoin vauhdissa Syvälahden pellon puolen ojan pohjalle vatsalleni. Tien pientareen hiekka ja vesakko repi kasvoihini melkoiset verinaarmut, mutta onnekseni luut säilyivät ehjinä, enkä edes pyörtynyt. Pääsin pian tielle

  Jatkokoulun perusopinnot siis opiskeltiin Muurasjärven koululla iltapäivän jaksoina, kahdesti viikossa. Muurasjärven koululle tuli myös kaksi poikaa Untisen koululta, jossa ei heidän vuokseen erikseen järjestetty opetusta jatkoluokalle. Elämäjärven koululla, jossa vanhalla puolella oli vielä käyttökelpoiset tilat, pojille pidettiin kolmen ja puolen viikon mittainen ammatillinen jakso. Oppilaita oli useammalta Pihtiputaan koululta. Maanviljelys oppia meille opetti agronomi Järveläinen, laihan puoleinen, kuivan tuntuinen mies. En tiedä, mitä hän teki työkseen, luultavasti neuvojana jossakin järjestössä. Eräänä päivänä kävimme katsomassa lähitalossa AIV siiloa. Hyvin opettajamme tunsi talon väen, antoi neuvoja painojen poistamiseksi. Noin kilometrin päähän sinne kuljimme reippaasti kävellen, saimme siis liikuntaakin.   Rakennusopin tunneille tuli kunnan rakennusmestari, Onni Niskanen rakentamisen perusteista kertomaan. Vähissä määrin alkeistietoa hänen tunneiltaan tarttuikin mie

  Ei isän terveys häävi ollut milloinkaan, mutta syksyllä tuli järkyttävä yllätys. Töitä tehtiin yleisti naapurien kesken porukalla ja väkivelkasilla, Naapuriapu korvattiin tekemällä työtä vastavuoroisesti. Tällä tavoin isä meni Koskelan Antille kyntämään   Päivä kului raskasta auraa ohjatessa ja kiskoessa. Illan suussa alkoi isä sylkeä verta, sitä tuli jatkuvasti. Kiire soittaa taksi, Tiitisen Martti vei lähimpään lääkäriin. Reisjärven kunnanlääkäri Alavalkama tutki tilanteen, katsoi mahdottomasti itse hoitaa ja passitti Jyväskylään keskussairaalaan Siellä kiireesti leikkauspöydälle ja vatsa auki. Vatsahaava oli käynyt pahaksi, vatsalaukku piti poistaa melkein kokonaan.   Kun isä oli pois kotoa, äiti pisti tuulemaan. Meille oli tilattu höyläkone, se tuli ja taloon höylättiin lautoja ulkoseiniä varten ja verantaa varten makkarapanelia. Sisäkaton tekoon äiti tilasi haltex-levyjä sekä pyysi Keitaan Matin ja   Nurkkalan Reinon niitä kattoon kiinnittämään. Sitä työtä seurasin mielenkii