Kannonkosken seuroissa

 Polkupyörällä sinne menin, seurasin matkan etenemistä aika ja kilometrimerkinnöin, jotka ovat unohtuneet ja kadonneet. Lauantaina 12.6. lähdin Koivulahdesta kello 13.45, varttia vaille kaksi. Ajelin minulle ennestään tuntemattomia teitä sen jälkeen, kun olin ohittanut tutut Hevosjärven ja Keihärinkosken maisemat. Siitä, ja Huopanankoskesta olin ennen kuullut, mutta silloin ohitin ensi kertaa muistini aikana kyseisen kosken. Silloin ei ollut vielä niin sanottua Sinistä tietä, vaan vanha tie polveili uraa, jotka myöhemmin ovat jääneet sivuun suorempaan rakennetusta tiestä. Kiersin Varasen pohjoispuolitse, ohi Kämärin voimalaitoksen. Silloin en tiennyt enkä tajunnut, mikä järvi on missäkin ja mistä mikäkin joki laskee ja mihin järveen. Panin merkille Vuoskosken maisemat ja Kennään, jonka nimen havaitsin olevan sillä seudulla yleinen, olihan Viitasaarellakin muutama Kennää niminen paikka. Myöhemmin olen oppinut sen merkitsevän ainakin kannasta, vaikka silloin mietin jotakin kenttä sanan muunnosta. Muuallakin Keski-Suomessa on Kennää nimisiä paikkoja. Myös Hilmonkoski nimisen paikan panin merkille pyöräillessäni.

 Perille Kannonkosken kirkon pihaan saavuin kello 16.55, siis viittä vaille viisi. Kuulin pienestä miesporukasta lausahduksen: Nyt tullee kivijärveläisiä. Asetettuani pyörän nojalleen pientä puukasaa vasten, kävelin ravintomyymälän portaita kohti, jossa sain vastaani kysymyksen, oletko Kivijärveltä? Kerroin etten ole, mutta äitini on sieltä. Samalla kerroin olevani työssä rautatien rakennuksella Viitasaaren Keihärinkoskella ja tulleeni seuroihin sieltä. Vaikka kysyjät olivat väärässä, olivat he samalla oikeassakin, tunsivat varmaan suvun näköisyydestä. Kohta he kysyivät, onko minulla tietoa yöpaikasta. Kun kerroin ettei ole, neuvoivat he saman tien miehen, jonka mukaan voisin seurojen loputtua lähteä. Talo oli kirkonkylästä 7 kilometrin päässä Viitasaaren suunnassa, talon nimeä en muista, mutta asukkaiden sukunimi oli Ahola. Tapasin isännän vuosia myöhemmin ainakin Reisjärven opiston  seuroissa, silloin he olivat muuttaneet asumaan Lestijärvelle.

 Minulle oli yllätys Kannonkosken kirkko, kun ajoin sitä kohti, näytti kuin menisin jollekin huoltoasemalle. Väri vaikutti jotenkin perusharmaan betoniselta, ja edessä oleva ikkunasto kuin suurilta ovilta. Kelvollinen kirkko se silti on, mutta kun olin aiemmin nähnyt vain ristikirkkoja, erilainen muoto hämäsi perusteellisesti. Erikoinen ilo oli istua kirkon penkissä Jumalan sanaa kuuntelemassa. Ensimmäisenä iltana oli kaunis alkukesän poutasää, mutta sunnuntai, toinen seurapäivä oli tihkusateinen ja harmaa. Varmaan sää vaikutti, ettei sen aikaisilla kulkuvälineillä aivan kaikki halunneet tai uskaltaneet seuroihin lähteä, myös paikallisten uskovaisten kertoman mukaan väkeä oli normaalia vähemmän. Illan lähestyessä pilvet vetäytyivät, sää kirkastui ja aurinko valaisi luontoa. Ihmisiä saapui lisää illan ehtoolliskirkkoon, jonka jälkeen pyöräilin parakeille Koivulahteen.

   Lankoja kerimässä

  Maanantaina 13.6. jatkoin ensin laakonkipuiden ottamista, ja vaihdoin sitten kallion reunojen puhdistukseen eli krusnaukseen, joka on irrallisen ja kiintomaan puhdistamista kallion pinnasta, moreenin reunasta, ja maan heittämistä kauas maastoon tai leikatun luiskan monttuihin. Tiistaina alkoi puhelinlankojen purku ja keriminen hylätyn ratalinjan varrelta ja niiden kuljetus toteutuneelle linjalle. Silloinhan tehtiin rautateiden varsille perinteiset lankalinjat puhelimia varten, kun jokaisella miehitetyllä liikennepaikalla oli puhelin, jota käyttäen junanlähettäjä varmisti, että rata oli vapaa lähtevälle junalle, ettei siis tule törmäyksiä asemien välillä.

 Tiistaina aloitimme vetämällä kuparijohtoa radan varteen, kallioleikkaukseen parakkien puoleisesta päästä. Ammatin osaavat asentajat niitä paaluihin nostivat ja eristimiin kiinnittivät, niitä töitä meidän ei tarvinnut opetella. Kun langat oli vedetty radan varteen ja kiinnitetty eristimiin, katkaisivat ammattilaiset yhteyden Kinasen kylän kautta ja kytkivät saman tien kallioleikkauksen kautta, radan varteen rakennetun yhteyden. Kun entisen yhteyden langat oli irrotettu tolpista ja laskettu maahan, alkoi meidän osuutemme keriä tarpeettomiksi jääneet langat ja kuljettaa ne maastosta liikennekelpoisen tien varteen. Päivän aikana kymmenen jälkeen saimme kerityksi kolmen kilometrin matkalta rautalankaa. Paitsi puhelinlankaa, keräsimme ja kannoimme niitä radan varteen myös.

  Taiston temppuja

  Tässä tilanteessa ei ollut Taisto, vaan joku muu paikallinen poika, ajoin pyörällä loivaa myötämäkeä, kun kyseinen poika ajoi edelläni hiljaista vauhtia. Ajattelin ohittaa hänet, siirryin tien keskiviivan vasemmalle puolelle, ja samalla hetkellä ohitettava poikakin siirtyi vasemmalle niin, että pyörämme tarttuivat toisiinsa, ja siitähän seuraa tasapainon menetys. Sain eturattaan käännetyksi niin, että pyörät erkaantuivat, mutta kun tasapaino oli kadonnut, sen saavuttaminen on tottumattomalle melkein mahdotonta. Seurauksena tapahtuneesta kaaduin ja luistin tiellä vatsallani monta metriä. Housut siinä likaantuivat, niihin tuli muutamia reikiä ja vasempaan kyynärpäähän jäi pieni jälki, onneksi ei mitään pahempaa.

  Taisto Leppänen on Kojolan ja Seikan väliltä, asui silloin Jouhijärven tien varressa, Bookin tien risteyksessä. Hän ei ole samoja Leppäsiä äitini kanssa, eikä tiettävästi mitään sukua meille. Hevosjärven Rantakaret ovat Taiston serkkuja, useita kertoja ainakin Ahti sen mainitsi, samoin Taisto. Sinänsä molemmat olivat silloin mukavia nuoria miehiä, vaikka Taisto, samassa parakissa asuessaan pyrki silloin tällöin härnäämään minua eri tavoilla. Eräänä iltana kuuden tienoilla Taisto pyysi lainaksi pyörääni käydäkseen kaupassa. En luvannut, sillä aioin itse ajelemaan. Kun Taisto tinki ja tinki, kun olisi tarve hakea rinkelipussi, ja lupasi tuoda pyörän takaisin puoli seitsemäksi, taivuin lopulta ja Taisto lähti. Ajattelin ehtiväni ajella itse vielä sen jälkeen.

 Pyörää ei kuulunut eikä näkynyt vielä seitsemän aikaankaan, kuuntelin radiota ja odotin, pitkästyin. Puoli yhdeksän tienoilla lähdin lopulta kävelemään ja etsimään pyörääni, Hevosjärven kioskille piti kävellä, siellä Taisto pelasi lentopalloa nuorten porukassa. Menomatkan aikana mietin sanoa Taistolle melko hankalasti ja suoraan, mutta lopulta yritin jotenkin kautta rantain ilmaista, että en lainkaan pitänyt Taiston tempusta. Hiljaisesti tein päätöksen, että ainakaan Taistolle en enää pyörääni lainaa, kävelköön mieluummin itse, ellei saa pyörää mistään.

 Taisto tarjosi minulle kameraa, valokuvauskonetta ostettavakseni. Kovin innostunut en ollut asiasta, eihän olisi ollut rahaa ostamiseen. Siksi löin tarjouksen leikiksi ja sanoin, ettei minusta ole otettu kuvia sen jälkeen kuin Kuopiossa. Siitä Taisto keksi kysyä, että seuroissako olit siellä, teitkö siellä parannuksen. Yritin selittää, että uskovaisen kilvoitus on jokapäiväistä parannusta ja tarttuneiden syntien pois panemista. Oletin Taiston tietävän että olen uskovainen, vaikka häneltä itseltään oli ja ilmeisesti vieläkin on parannus tekemättä.

   Taas luiskatyöhön

  Kun apuani lankojen kerimisessä ei enää tarvittu, sain siirron takaisin luiskien tasaukseen. Niitä tasailin sitten juhannukseen asti. Se oli yksinkertaista ja helppoa työtä, jollaista olin tehnyt omilla pelloillakin. Rautatien luiskat olivat maalajilleen erilaisia, enimmäkseen suurehkoja kiviä sisältävää moreenia, mutta kun ne olivat muualta ajettuja ja kotipeltojen maata karkearakeisempia, olivat ne omalla tavallaan helpompia lapioida. Eri kokoiset kivet kyllä rasittivat lapion kärkeä, joka niihin kiviin iskeytyi tämän tästä, samalla sain tärähdyksen ranteisiini, eikä se ollut miellyttävä kokemus. Ainoastaan työn yksitoikkoisuus tympäisi, vaikka palkka nousi vähittäin tili tililtä lähinnä kai urakkaluontoisuuden perusteella.

 Juhannusviikon maanantaina ehdin työhön vasta ruokatunnin jälkeen, muina päivinä aloitimme työt aamulla kuudelta, ja saatoimme lopettaa päivän kahdelta iltapäivällä. Tavallaan siis kaksivuorotyötä, vaikka en muistakaan, oliko silloin iltavuoroa. Koko viikon olin luiskia tasaamassa, joinakin hetkinä piti maata siirtää kottikärryillä monttupaikkoihin. Torstaina tuli rata-auto korjaamolta, niin se saattoi kyyditä miehet Pihtiputaan asemalle, josta pyöräilin kotiin ja ehdin vielä seuroihin Vesalaiselle.