Maastomuistoja

Menin isän kanssa hakkaamaan halkoja ollesani 13 vuoden ikäinen, myöhemmin kirjoitin siitä runon.      Olin kolmentoista kun läksin isän mukaan metsätöihin, Propsien taapelointia, halonhakkuuta, havumetsän harvennusta. Isä teki inulle pienet sahanpokat, osti itselleen rautaisen kaarisahan, hyväksi havaittuaan minullekin. Joku  saattaisi puhua lapsityövoimasta, mutta niiden vuosien kokemukset haluan pitää mielessäni. Palstatien avaaminen umpimetsään varsitien kunnostus ja hevosenajotaito -- mistä olisin ne saanut ilman isän opastusta? Missä olisivat keskustelut ja elämänviisaus ilman hakkuupalstan pitkiä polkuja? (Runo julkaistiin antologiassa; Kotipiha on lähellä) Kuorman teko ja köyttäminen (yläkuvat) Alla tulevaisuuden toivoja Jakomies mittaa tukille katkaisukohtaa. Justeerilla sahatessa molemmat sahaajat vetävät vuorotellen. Työntämisestä ei ole hyötyä, enemmänkin haittaa, tuöllainen kapea justeeri ei tykkää työnnöstä vaan sujahta

Muutaman viikon ajan elin ilman hevosta, kuljin metsässä rankoja  karsimassa kun lunta oli vielä kohtuullisesti. En ehtinyt hevosia  kysellä, kun meille tuli Herralan Markku. Hetken rupateltuamme  Markku siirtyi varsinaiseen asiaan: – Teiltäkö kuoli hevonen? – Niinhän tässä kävi. – Et oo vielä uutta ostanu? – En oo ehtiny kahtelemmaan, oon tehny muita töitä ja karsinu  rankoja. – Meinaat kuitenki vielä hevosen ostaa? – Semmonen on tarkotus, jos sattuu sopivan löytämään. – Meillä ois hevonen myytävänä, kiinnostaako? Olin kesällä nähnyt sen hevosen haravakoneen edessä, kun renki  Sulo haravoi jälkiä Herralan pellolla. Siinä hevonen näytti  rauhalliselta, melkein laiskalta. – Paljonko oot ajatellu hintaa sille? – Paljonko sinä sait vakuutuksesta? – ??? markkaa. – Jos antasit ensin sen ja myöhemmin lissää saman verran. Voisit hankkia rahhaa ajosta, minä tiijän ja voin suositella ajopalstaa  isäni vaimon, Marjatan metästä Rantalasta. Siellä on Niemen Eero 

H evosen etsintää Tästä voin joustavasti siirtyä muistelemaan syksyistä hevosen etsintäämme. Vain vähän tarvitsi kysellä vihjeitä, kun sain kuulla että Partalan hevonen on myynnissä. Menin sinne katsomaan, Matti esitteli auliisti kaunista vetoeläintään, käski testata ja kokeilla eri tavoin: ”Lyö!” En sentään lyönyt enkä usko Matin sitä tosissaan tarkoittaneen, mutta talutin eri tavoin, pyöriskelin ja pyöritin, taisin itsekin pyörähtää sen alitse, eläin seurasi minua ja toilailujani rauhallisena, korkeintaan vähän ihmetteli. Siitä arvelin hevosen ostavani, Matti sanoi hinnan, tein pankissa lainahakemuksen pyydetyn hinnan mukaisesti. Pankki myönsi lainan ehdolla, että hevosen myyjä tallettaa hinnan tilille siksi ajaksi, kun lainaa pankille makselen. Asia tuntui asettuvan järjestykseen, mutta ei ollutkaan vielä, tuli mutkia mukaan. Muutamat naapurit saivat tiedon ostoaikeestani ja alkoivat varoitella, että se hevonen on sairastanut lannehalvauksen ja että se tauti on herk

Evakkokesks <iisalmella Pia ja Jaakko Kivinen Rajahoikassa Kohtaus Otermajärven rannalla Paula ja Juhani Kivinen sekä Paulan sisko Hellevi poikkesivat Otermajärven levikkeelle kun pidimme Kaisan kanssa evästaukoa. He olivat ajelulla ja päättivät ajaa ennen näkemätöntä tietä. Kohtaaminen oli yllätys, kumpikaan ei tiennyt ennen kohtaamista toisten liikkumisia. Otermalla Jaako ja Pia Kivinen Rajahoikan pihatiellä Paula ja Juhani Kivinen sekä Paulan sisko Hellevi miehensä kanssa tulivat Oterman levikkeelle kun olin Kaisan kanssa välipalaa syömässä Kekkosen väellä oli sananlaskuna ilmoista puhuttaessa: "Pakkanen pyryn perästä, paha ilma pakkasista." Niin se oli käytännössäkin, säät vaihtelivat. Sään ollessa kohtuullisen kylmää, ajo sujui melko mukavasti. Kun tuli pakkasta enemmän, keli huononi ja työmukavuus väheni. Piti jopa pienentää kuorman kokoa, ettei vetäminen vastamäessä kävisi hevoselle ylivoimaiseksi. Kun pakkanen vaihtui