Maastomuistoja

Alikessuin, kokelaiden, loppusota sodittiin, sinisten ja keltaisten välit siellä ratkottiin. Kuka selvis voittajaksi, siit ei päästy varmuuteen, mutta joskus kyllä varmaan, soditahan uudelleen. Vaikka jatkuu sotain sarja, -- Masi ei voi sitä estää, tuskin sentään loputtomiin, sotaharjoitukset kestää. Kerran kyllä, keväämmällä, meille loppusota saa, Lokakuussa saapuneista katsokaa sen voittajaa Sotaharjoituksen kulku päiväkirjasta Olin kertonut päiväkirjassani harjoituksen kulun pääpiirteitä, siitä poimin osia tähän muistelooni. Olin siis keltaisten puolella, maaliosastona, jossa oli miehiä komppanian verran kaikkiaan. Sinisiä oli koko prikaatin vahvuus, järjestettynä sodan aikaisiin joukkueisiin ja ryhmiin. Miesluvun tasapainosta ei siis voinut puhua, mutta kyseessä olikin sotaharjoitus. Sisukkaasti keltaiset puoliaan pitivät taisteluissa, vaikka jouduimme perääntymään. Ryhmä johon kuuluin, joutui kosketuksiin vihollisen kanssa vain kerran. Sen

  Loppukesän 1959 aikana olimme siirtäneet saunan lähemmäksi rantaa, Vesalaisen Matti pyysi ja sai Osuuskauppa Suomenselän Muurasjärven myymälästä käytetyn, löylyluukullisen kiukaan kuoren, jonka toin hevosella pihaamme. Olimme pyytäneet Mattia tekemään uuden kiukaan, mutta kun kaupasta ei löytynyt tarvittavaa mustaa peltiä, ja Matti näki liiterin nurkassa valmiin peltikuoren, ja hän sai sillä ratkaistuksi kiuastarpeemme. Pyysimme Mattia muuraamaan saunamme muuraukset, mutta Matti sanoi, ettei ole sitä taitoa opetellut ja niin Niilo Tanner, Reunalan Niilo hoiti sen homman, vaikka vähättelikin muurarin taitojaan.   Niilon viimeistellessä muuraukseen liittyviä töitään, poltin ensimmäisen kolmesta, tähän mennessä polttamastani savukkeesta. Niilo katsoi tuskaani kipeästä hampaasta, tarjosi ohuen pillilupin, klubi 77 savukkeen, käski istua tukevasti lavihtalle, polttaa tupakka syvään henkeen vetäen. Tein käsketyn mukaisena, maailma musteni ja pyöri hetkeksi, mutta särky alkoi ensin

  Syksy meni monenlaisen, ja kiireisen työn merkeissä. Kun luin merkintöjä päiväkirjastani, aivan ihmettelin, että miten sitä ehtikin niin moneen paikkaan. Kuitenkin, kun samana päivänä saattoi olla kahdessa, kolmessakin paikassa, ehtihän sitä. Viljan korjuuta ja puintia oli ainakin Louhulassa, Juureisella, Mattilassa, Kivisellä ja Hyppösellä, ehkä muualla omien töiden lisäksi. Meillä tehtiin normaalien peltotöiden lisäksi uutta peltoa hehtaarin verran, Hyvösen Kauko traktorillaan repi kannot ja maapuut kasoihin isolla, alasuolla. Paavo Autio ja Kalle Nappari Pohjanmaalta kaivoivat ojat sille alueelle. Kesällä he tulivat Koskelan suolle samaan työhön, silloin seivästimme heiniä Kivisellä, niin Aimo kertoi Paavon sanoneen, että tehkää vain peltoa, kyllä he ojat kaivavat. Syksyn aikana miehet kaivoivat ojia Kivisen suolle, ja sen jälkeen tulivat meille.   Paavo oli maanviljelijä, muistaakseni Vimpelistä, mistä Koskelat ja Kiviset olivat tänne tulleet. Kalle oli Paavon renki, mutt

  Äiti oli kirkolla käydessään tehnyt ratkaisunsa, suunniteltua tiilinavettaa ei rakennettaisi, tehtäisiin vain sellainen, kuin omat voimat ja varallisuus sallivat. Turusen Antti asensi sirkkelinsä ja aloitti sahaamisen, sahasi erilaista tavaraa pitkän kokemuksensa ohjaamana, koska mitään virallisia sahausluetteloita ei ollut.   En muista ketä oli mukana työssä Antin, hänen poikansa Kalevin ja meidän poikien lisäksi. Meidän Vilhon kanssa kannoimme lautoja ja parruja niille kuuluviin taapeleihin, en muista oliko meidän poikasten apuna muita. Ainakin äiti ilmeisesti, tapansa mukaisesti kävi välillä kantamassa, sikäli kuin ruoan valmistukselta ja lehmien hoidoilta ennätti.   Ennen pitkää alkoi työvoima osoittautua vähäiseksi, ja kun Vilho Kokki Honkalasta poikkesi työtä katsomaan, Antti ja äiti oitis värväsivät hänet pyörittämään sahattavia puita lähemmäksi sirkkeliä. Alkupuolella pölkkykasaa olivat Santeri Jonnisen talkoopuina tuomat kaksi hirmuisen suurta tyvipölkky ja saman suu