Talvi lähestyy

 Syksy meni monenlaisen, ja kiireisen työn merkeissä. Kun luin merkintöjä päiväkirjastani, aivan ihmettelin, että miten sitä ehtikin niin moneen paikkaan. Kuitenkin, kun samana päivänä saattoi olla kahdessa, kolmessakin paikassa, ehtihän sitä. Viljan korjuuta ja puintia oli ainakin Louhulassa, Juureisella, Mattilassa, Kivisellä ja Hyppösellä, ehkä muualla omien töiden lisäksi. Meillä tehtiin normaalien peltotöiden lisäksi uutta peltoa hehtaarin verran, Hyvösen Kauko traktorillaan repi kannot ja maapuut kasoihin isolla, alasuolla. Paavo Autio ja Kalle Nappari Pohjanmaalta kaivoivat ojat sille alueelle. Kesällä he tulivat Koskelan suolle samaan työhön, silloin seivästimme heiniä Kivisellä, niin Aimo kertoi Paavon sanoneen, että tehkää vain peltoa, kyllä he ojat kaivavat. Syksyn aikana miehet kaivoivat ojia Kivisen suolle, ja sen jälkeen tulivat meille.

 Paavo oli maanviljelijä, muistaakseni Vimpelistä, mistä Koskelat ja Kiviset olivat tänne tulleet. Kalle oli Paavon renki, mutta yhdessä he työtä tekivät. Muistaakseni Koskelassa ja Kivisellä oli eräänlainen halvemman taksan työttömyystyö kyseessä, mutta samalla taksalla he lupasivat kaivaa meillekin. Ojien kaivamisen ajan he asuivat meillä arkipäivien ajat. Paavolla oli toinen jalka jäykkä, oli loukkaantunut moottoripyöräkolarissa. Kerran Kalle kertoi siitä tarkemmin, Paavo oli säätänyt pyöräänsä ja siinä yhteydessä lukinnut ohjauksen suoraan eteen vieväksi, mutta unohtanut avata lukituksen. Kun hän sitten lähti ajamaan pihastaan, oli pyörä vienyt suoraan pihatieltä vastapäisen tien ja ojan yli kumolleen.

 Kalle oli nuori poikamies ja halusi lainata pyörääni iltakäynneilleen. Ei oikein ollut kanttia sitä häneltä kieltää. Arkipäivät, myös lauantait, he kaivoivat ojia yhdessä. Sunnuntaisin Paavo lepäsi, mutta Kalle halusi käydä tutustumassa kylämme ihmisiin, lähinnä tyttöihin. Kolmisen viikkoa he ojia kaivoivat, tuli aika mitata kaivetut ojat ja maksaa palkka. Siinä miehet kertoivat juttujaan muista vastaavista tilanteista. Muuan apteekkari oli kaivattanut ojia ja mittauksen aikana kysynyt kaiken varalta, että pitääkö se mitata molemmilta puolilta. Kaivaja oli todennut, että totta kai, molemmilta puoliltahan se on kaivettukin. Ymmärsimme toki sen, huumoripitoisen tarinan, eikä meidän ojiamme ajateltukaan mitata kahdelta puolelta, kuten asiaan kuuluukin.

 Muuten toimitimme tavallisia syksyn töitä, kävin metsässä karsimassa rankoja polttopuiksi. Naapureilta, ainakin Jonniselta, Hyppöseltä ja Turuselta oli luvattu peltoraivioiden juurikoita polttopuiksimme, niitä ajoin jo syksyn aikana tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Kuivimpia niistä saattoi pilkkoa poltettavaksi jo syksyn aikana. Omallakin uudismaalla oli kantoja melkoisesti, olivat vain vaikeasti ajettavia epätasaiselta pellolta, traktorin karkealta jäljeltä. Siksi poltin niitä paikallaan, kun pelto piti saada kevääksi muokattavaan kuntoon, vaikka osan ajoinkin pihaan polttopuiksi. Vilho oli ahkera puiden pilkkoja, varmaan nuoremmatkin veljet niitä kantoivat, sitä puuhaa en ehtinyt paljoa seuraamaan. Talven tultua pääsi paremmin raiviopelloille, niin juurikoiden ajamista riitti talven ajaksi, ja viimeiset ajoin kevätkelillä. Turusen raiviolta, Kivilahden rajalta, oli lyhyt matka ajaa Junganjärven yli jäätä pitkin. Talvella kannot olivat pahoin lumen seassa ja osa jäätyneinä maahan kiinni. Viimeisellä kevätkelillä niidenkin irrottaminen onnistui, ja niin saimme kasaan hyvän annoksen polttopuita metsästä karsittujen lisäksi. Ennen talven ajoja oli kuitenkin tehtävä syksyn kynnöt loppuun, lehmät lopulta uuteen navettaan ja monta muuta pientä ja suurta puuhaa. Vanhaan navettaan järjestin tallin hevoselle, siellä oli Tähdellä väljempää, kuin pienessä entisestä tuulimyllystä laaditussa tallissa.

  Naapureitakin ehdin auttamaan, hiekanluontitalkoita oli melkein kaikilla, kun silloin ei kellään ollut koneita siihen puuhaan, mutta vilkkaana rakentamisen aikana hiekkaa tarvittiin runsaasti rakennusten perustuksiin ja niiden alle routaeristeeksi. Tienpään Väntösten talkoissa ainakin olin, kun kolmella traktorilla, Kivelän, Vehkalan ja Lahnalan, ajoivat hiekkaa Tienpään taloon.

 Äiti teki lehmäkauppaa, tai oikeastaan ensin lähetti minut Kojolanperän Poutalaan, jossa oli kuullut olevan lehmä myynnissä. Menin sinne, jouduin odottamaan, kun isäntäväki lähti sonniyhdistyksen kokoukseen. Koko illan odotin heitä vain kuullakseni, että lehmä oli jo myyty. Harmitti se illan kestänyt turha odottaminen ja pitkä ajo polkupyörällä molempiin suuntiin. Tuli nyt mieleeni, että ehkä olivat myyneet sen lehmän sen kokousillan aikana. Myöhemmin äiti sai tietoonsa, että Närhin Veikko välittää lehmiä. En muista, ostimmeko häneltä lehmän sinä syksynä vai vasta myöhemmin.