Maastomuistoja

  Siipolassa meni yö mukavasti, ja aamulla Aune – serkku houkutteli pyöräretkelle sukulaisiin Jäppiperälle ja Pekkalan seudulle. Sen jälkeen en muista Pekkalassa käyneeni, Jäppiperän Tasalassakin vain yhden ainoan kerran. Syödä sain sen päivän aikana useasti, Aamulla Siipolassa, päivällä Tasalassa ja Pekkalassa. Vielä illalla Siipolaan palattuamme houkuttelivat muttia syömään. Sulo lähti saattamaan minua kotimatkalle muutaman kilometrin verran.    Arjen tultua jatkoimme kylvötöitä. Äiti ei luottanut minun eikä itsensä taitoon, vaan oli pyytänyt Tähtelän pojat, ilmeisesti Matin ja Mikon, kylvämään käsin viljamme. Osan siemenistä peitin hevosella karhiten, osan siementi Turusen Kalevi. Kun Antti oli hakenut kahdesti poikansa pois pelloltamme, kävimme kysymässä Hautakankaan traktoria siementämään. Pojan ajamana traktori upposi suohon, mutta kun isäntä Veikko istui pukille, nousi kone suosta ja äestys jatkui ongelmitta.   Perjantain iltana olivat seurat, paikkaa en muista eikä merki

  Kevään peltotyöt olivat ajankohtaisia, osa pelloista oli jäänyt syksyllä kyntämättä. Siinä oli minulle eräs työ, kun kävin myös Kivisellä auttamassa hevosemme, Tähden kanssa. Isolla ketoauralla kynnimme Aimon kanssa traktorikynnön jättämiä leveitä pientareita. Perunamaan kyntö ei onnistunut, oli liian liejuista ja alkoi sataa lisääkin vettä. Turusen Kalevi kynti meidän suotamme traktorilla, Itse kynnin hevosella ja vanhalla sänkiaurallamme edellisen kesän perunamaan, vaikka siinäkin tuli kiusaksi erään pultin katkeaminen. Vastusten kautta niistä olemme sentään selvinneet, eikä mitään jäänyt tekemättä.   Eräänä päivänä kävin Pentin kanssa kunnostamassa isämme ja veljemme haudat. Puista ristiä sinne vietäväksi aloin sen jälkeen kotona höyläilemään.   Keväinen maan muokkaus vie oman aikansa ja on toisaalta mukavaa, toisaalta raskasta puuhaa. Karhihteminen eli äestäminen hevoskarhilla ei tuntunut nopealta, vaikka meillä oli melkein uusi ja hyvä karhi. Aikaa myöten sekin työ edi

  Ei niitä silloin, 1949 sanottu suviseuroiksi, ei ainakaan meillä. Puhuttiin vuosikokkousseuroista. Siitä minulle tuli hassu mielikuva. Kerran Rajahoikassa mummu lauloi laulua, "Vielä vähän viipykäämme," niin minä kuuntelin sitä pohtien. Mietin, että siinä pyydetään vielä lisää vuosia, ettei maailman loppu tulisi vielä. Pyydetään siis ikään kuin koota vielä aikaa, että siitä tulisi sekä viipyminen että vuosikokous. Että Jumala näin lisää aikaa, kun sitä laulamalla ja seuroissakin pyydämme. Tämä oli muuten harvoja kertoja, kun kuulin sen mummun laulavan. Hän ei ollut lauluihmisiä, niin kuin ei isä, enkä minäkään. Muurasjärveltä lähdettiin seuroihin kuorma-auton lavalla. Mahtoiko siinä olla edes vanerikoppia, jonkinlaisia penkkejä kyllä. Menomatkalta Haapajärvelle muistan melko vähän. Joitakin tapahtumia itse seuratilaisuudesta olen muistellut koko elämäni ajan. Sieltä on jäänyt lähtemättömiä elämyksiä, myös monta pohdinnan ja ihmetyksen aihetta. Yritän koota niistä jo