Kiertoajelua Reisjärven sukulaisten luona

  Siipolassa meni yö mukavasti, ja aamulla Aune – serkku houkutteli pyöräretkelle sukulaisiin Jäppiperälle ja Pekkalan seudulle. Sen jälkeen en muista Pekkalassa käyneeni, Jäppiperän Tasalassakin vain yhden ainoan kerran. Syödä sain sen päivän aikana useasti, Aamulla Siipolassa, päivällä Tasalassa ja Pekkalassa. Vielä illalla Siipolaan palattuamme houkuttelivat muttia syömään. Sulo lähti saattamaan minua kotimatkalle muutaman kilometrin verran. 

 Arjen tultua jatkoimme kylvötöitä. Äiti ei luottanut minun eikä itsensä taitoon, vaan oli pyytänyt Tähtelän pojat, ilmeisesti Matin ja Mikon, kylvämään käsin viljamme. Osan siemenistä peitin hevosella karhiten, osan siementi Turusen Kalevi. Kun Antti oli hakenut kahdesti poikansa pois pelloltamme, kävimme kysymässä Hautakankaan traktoria siementämään. Pojan ajamana traktori upposi suohon, mutta kun isäntä Veikko istui pukille, nousi kone suosta ja äestys jatkui ongelmitta.

  Perjantain iltana olivat seurat, paikkaa en muista eikä merkintää tullut tehdyksi. Kansanopiston matkasihteeri, Oiva Tölli oli puhumassa. Siis jo silloin, 1958 oli opisto palkannut ensimmäisen matkasihteerinsä, perinne jota myöhemmin jatkoivat Hannes Kamula, Lauri Taskila ja Alpo Pikkarainen.

  Hevonen oli välillä Tähtelässä työssä, sitä vastaan siis heidän miehet kylvivät siemeniämme. Perunamaan sontaa ajoin vielä, samoin talvella pitkille saroille ajetun lantapatterin kuormiin pitkin peltoa. Silloin kynnettiin perunamaan sonnat maahan sänkivältillä. Kun oma välttimme oli rikki, lainasimme sellaisen Kiviseltä, josta lainasimme myös sahran perunain peltoon panoa varten. Kivisellä oli perinteisestä hankoaurasta poikkeava Koiviston tehtaan sahra. Tuntui oudolta ohjata sellaista, pitkällä etupiikillä varustettua sahraa vakoon. Perinteisen maalais-sahran tavoin se ei painunut maahan nopeasti, vaan vaati pitkähkön aloituksen maan myötäisesti. Perunamaan vaot sillä kuitenkin avattiin ja siementen tiputuksen jälkeen peitettiin. En muista, kokeilimmeko isäni keinoa istuttaa perunat sänkiauralla. Ilmeisesti emme, kun omamme oli rikki, niin käytimme kumpaankin työhön siihen sopivinta laina-auraa. Kivisen Aimo oli sahraa ohjaamassa, Jonnisen Santeri latomassa apunamme perunansiemeniä vakoihin. Äestyksen sentään sain hoidetuksi itse, olenpa merkinnyt muistiin karhin laakerin rasvauksenkin. Jälkityönä on meidän pelloillamme ollut perunan peittymisen korjaaminen haravalla tai kuokalla, niin oli silloinkin.

  Perunain panon jälkeen jatkuivat aidantekokiireet, heiniäkin piti vielä hakea Juureiselta, kun laitumen heinät eivät kovin nopeasti kasvaneet, eikä aidattomalle laitumelle uskaltanut lehmiä laskeakaan. Aidan teko oli hidasta, kun silloin niitä tehtiin paljon riu’uista, pajulla sitoen. Sähköpaimen aitoja tehtiin vain vähän lohkojen väleille. Silloiset sähköpaimenet olivat heikkotehoisia ja lehmät pyrkivät karkailemaan. Vieraiden töitä pelloillamme maksettiin työllä heille, jotka apuamme tarvitsivat. Niin pääsimme latomaan perunoita Kivisen pellolle.

  Oli meillä vapaampiakin iltoja, vaikka hyödyksi pyrimme niitä käyttämään. Eräänä iltana sain kavereiksi Kivisen pojat, Juhanin ja Kaarlon. Laskimme verkot järveen ja soudimme Jungan eteläpäähän onkimaan. Verkoista emme saaneet kaloja, Kivisen katiskoissa oli pieniä melkoisesti, ongella pojat saivat muutaman sintin lisää. Minä en onnistunut onkimaan kuin kaksi kiiskeä, Kivisen veljeksillä oli hiukan parempi onni. Heidän onkisaaliinsa peräti 7 kiiskeä, 4 ahventa ja 4 särkeä katiskoiden kalojen lisäksi, eikä seuraava iltakaan antanut verkoista kuin kaksi lahnaa, joten huuhtelin verkot ja toimme ne kotiin värjättäviksi.

  Silloinkin oli kuninkaallisten vierailuja Suomessa, Tanskan kuninkaan ja kuningattaren vierailuselostusta olen kuunnellut radiosta, kun ensimmäinen vierailupäivä oli päättymässä. Minä jatkoin arkisemmissa merkeissä, sytytin hellaan tulta, tein lehmille aitaa ja rantaan laituria. Laiturin teko olikin jokavuotinen puuhamme, kun kevään tulvissa jäät nostivat rakennelmat irti ja usein etelätuuli työnsi maalle edellisenä kesänä vaivalla tehdyn laiturirakennelman tolppineen ja riukuineen. Verkoissa riittää selvittelemistä tulipa kaloja tai ei, aina ne ovat nostettaessa enemmän tai vähemmän sotkuisia. Siinä yksi harmin ja puuhan aihe aina, kun kalastamista verkoilla yrittää.