Rajahoikan vaiheilta
Kesäisenä päivänä vuonna 1945 makoilin kotini pihanurmella, kuuntelin kiinnostuneena samalla nurmella makaavien ja pyhäpäivää viettävien miesten keskustelua, vaikka kolmen ja puolen vuoden iälläni ymmärsin sitä omalla tavallani. Taivaalla lensi jyrisevä ihme, äidin vyyhdinpuuksi sen tulkitsin, mutta Jukka -setä sanoi toisille miehille, että se on saksalainen. Sen verran muistan sodasta, joka silloin maatamme rasitti. Minun maailmani rajoittui silloin Rajahoikkaan, sen tupaan, pihamaalle ja pelloille, mutta laajeni siitä vähitellen. Ylhäällä näkyivät ohi menneen jyrisevän koneen lisäksi useita ilmassa sukkuloivia lintuja, pääskysiä jotka tavoittelivat pihan runsaista hyönteisistä ravintoa itselleen ja tuvan räystäiden alla pesissä olottaville lapsilleen. Nähdessään pihamaan kissan Mikin tai Ranssimikin, ne syöksähtelivät läheltä vaanivaa eläintä: Seviep, seviep. Varoittivatko ne sillä toisiaan, räystään alla odottavia poikasiaan, härnäsivätkö kissaa vai aivan lystikseenköhän i