Maastomuistoja

Toukokuun puuhia   Huhtikuun lopulla varastoin reet kesän ajaksi ladon viereen Rauhalan lähelle.   Vapunpäivänä oli meillä siemenperunoiden nostaminen itämään tuvan sisälle seinän viereen. Töiden ohessa saatoin seurata Jungan vähittäistä vapautumista jääpeitteestään, joka lopulta tapahtui sunnuntaina toukokuun kolmas päivä. Samana päivänä kävin Vilhon kanssa seuroissa Reisjärvellä, seurojen jälkeen ajoimme pyörillä ensin Leppälahden ja Kinnulanrannan kautta Vuohtajärven ympäri. Siinä tuli jo pyörälenkkiä melkoisesti, mutta illan tultua ajelin Savijärven tien ympäri ja Uusiperän kautta kotiin, kun oli asiaa käydä Hyvösellä. Kaukollahan oli viimeistelyä jäljellä syksyisestä pellon teosta.     Satunnaisesti erilaisia töitä tehtyämme, pääsimme vihdoin kevään rankimpaan koitokseen, sonnan ajoon pellolle. Äiti oli pyytänyt Koskelan Orvokin kaverikseni lantalaan, kaikkiaan 40 reilun puolen kuutiometrin kuormaa ajoimme perunamaille maantien taakse ja Rauhalan suunnan pitkille saroil

  Olimme saaneet ajetuksi hyvän jäljen Kekkosen etäisempään metsään, tarkoitus oli jatkaa sitä ajoa tiistaina, mutta Tienpään Jaakko Väntönen tuli kysymään hevosta. Annoin sen hänelle saman tien, jäisihän Jalmarille aikaa hakata sahapuita metsässään. Itse laitoin pajurekeen uuden pajun särkyneen tilalle, sekin oli minun opeteltava, onneksi olin nähnyt isäni menetelmän aivan vieressä. Tiesin siis menetelmän, mutta omien käsien opettaminen siihen vaati aikansa. Lumen ja sonnan luontiinkin oli välillä ryhdyttävä.   Lunta tuli runsain annoksin, maitoauton pääsy Junganperälle vaikeutui. Kivisen Aimo toi meille rekensä tiistaina ja kertoi, että minä saisin ajaa sillä Junganperän maidot siihen asti, että autolle olisi saatu auratuksi tie auki. Silloin ei tunnettu lumilinkoja, ei ainakaan täällä. Haapalassa oli ison traktorikärryn alle asennettu auralevy, jolla ensin aurasivat Partalanmäen tien, ja sen jälkeen muualla mikäli ehtivät ja jaksoivat. Joskus pahan tuiskun jälkeen saattoi ol

  Sinä kesänä opettelin tekemään riukuaitaa, ei pisteaitaa, vaan vaakasuoraan aidakset asettaen. Olen nimittänyt sellaista lapeaidaksi tai muulla samantapaisella nimellä. Hain maantien takaa pajuisia ja koivuisia vitsaksia, joilla aitaa sidoin. Heinätyön välissä rakensimme äidin kanssa sellaista aitaa lähelle Rauhalaa, siellä silloin olleen ladon luokse, ladon ympärille, etteivät eläimet laitumella mene syömään talviheiniään ladon raoista kielellään urkkien. Sellainen keino niiltä havaittiin, ja ilmeisesti siksi sen aidan teimme.   Siirsimme äidin kanssa piikkilanka-aitaakin, kun Turusen Kalevi kynti seuraavan kesän varalle ruismaata kaksi sarkaa maantiestä rantaan asti veto-ojan pihan puolelle. Äiti uskalsi ajatella, että kun kylvetään ja viljellään ruista, on lapsilla ainakin leipää syötäväksi. Isän aikana viljellyt, ja osittain riihessä puidut rukiit oli syöty talven aikana, niin taas olivat leivät kaupasta ostettavien jauhojen varassa. Myöhemmin kesällä ajoin navetan kellari