Maastomuistoja

Aatos-eno Ojalan Hannes oli lomalla ja neuvoi kysymään Heino Siekkiseltä, joka lupasikin hakkuuta, ensin Kallioperältä. Se palsta ilmeni niin harvaksi, että Heino arveli yhtiölle kannattavammaksi ottaa ne vähät rungot pohjapuiksi. Alvajärvellä löytyi kohtalaista metsää hakattavaksi, mutta kun se on kaukana kotoa, jouduimme majoittumaan yhtiön parakkiin. Perjantai-iltana olimme sopineet Heinon kanssa hakkuun aloittamisesta, lauantaina menimme veljeni Pekan kanssa katsomaan palstaa ja samalla pääsimme aloittamaan työn. Kotona vietetyn sunnuntain jälkeen menimme maanantaina eväiden kanssa jatkamaan hakkuutyötä. Lauantaina oli Aatos-eno tullut meille kylään ja sunnuntaina keskustelin hänen kanssaan erilaisista asioista. Minulle ja varmaan monelle muullekin, keskustelu Aatos- enon kanssa tuotti vaikeuksia, mutta molempien kärsivällisyydellä keskustelu onnistui. Eno toisti kärsivällisesti sanottavansa niin monesti, että toinen sen lopulta jotenkin ymmärsi. Syytä enon puhumisen vaike

  Seurareissulta kotiuduttuani ja levättyäni hain Kiviseltä vältin ja kynnin kasvimaan. Iltapäivän aikana ajoin juurikoita suolta, keskiviikkona ajoin sontaa pellolle patteriin ja kalkkia suolle, jonne sen saman tien äidin kanssa levitimme. Turusen Kalevi ajoi sarkaojia auki aurallaan, joka ajaessa hajotti ojamaat erityisellä, traktorin ulosotosta pyörivällä, väkkärän kaltaisella nelisiipisellä hajottimella. Laite ajoi vain toisen ojan sivun kerrallaan, kun ei haluttu hajottaa ojamaita nurmelle eikä tielle, jätettiin se puoli lapiolla kaivettavaksi. Tuvan portaiden kulmasta oli poistettu suuri kivi, jääneen montun täytin ajamalla siihen pienempiä kiviä ja maata päälle. Vastapäätä pihaliittymää, maantien taakse tein ajorumpua kivistä, joiden ajamisessa oli hevonen paikallaan.   Suolta viemäriojasta kaivetusta pakasta ajoin muraa maantien taakse, pihamme kohdan hiesukenturalle, jossa se oli hyvinkin tarpeellista. Tehtyäni syksyn työt kaikki, saunan valmiiksi ja myllymatkan käydyksi

Toukokuun puuhia   Huhtikuun lopulla varastoin reet kesän ajaksi ladon viereen Rauhalan lähelle.   Vapunpäivänä oli meillä siemenperunoiden nostaminen itämään tuvan sisälle seinän viereen. Töiden ohessa saatoin seurata Jungan vähittäistä vapautumista jääpeitteestään, joka lopulta tapahtui sunnuntaina toukokuun kolmas päivä. Samana päivänä kävin Vilhon kanssa seuroissa Reisjärvellä, seurojen jälkeen ajoimme pyörillä ensin Leppälahden ja Kinnulanrannan kautta Vuohtajärven ympäri. Siinä tuli jo pyörälenkkiä melkoisesti, mutta illan tultua ajelin Savijärven tien ympäri ja Uusiperän kautta kotiin, kun oli asiaa käydä Hyvösellä. Kaukollahan oli viimeistelyä jäljellä syksyisestä pellon teosta.     Satunnaisesti erilaisia töitä tehtyämme, pääsimme vihdoin kevään rankimpaan koitokseen, sonnan ajoon pellolle. Äiti oli pyytänyt Koskelan Orvokin kaverikseni lantalaan, kaikkiaan 40 reilun puolen kuutiometrin kuormaa ajoimme perunamaille maantien taakse ja Rauhalan suunnan pitkille saroil

  Syksy meni monenlaisen, ja kiireisen työn merkeissä. Kun luin merkintöjä päiväkirjastani, aivan ihmettelin, että miten sitä ehtikin niin moneen paikkaan. Kuitenkin, kun samana päivänä saattoi olla kahdessa, kolmessakin paikassa, ehtihän sitä. Viljan korjuuta ja puintia oli ainakin Louhulassa, Juureisella, Mattilassa, Kivisellä ja Hyppösellä, ehkä muualla omien töiden lisäksi. Meillä tehtiin normaalien peltotöiden lisäksi uutta peltoa hehtaarin verran, Hyvösen Kauko traktorillaan repi kannot ja maapuut kasoihin isolla, alasuolla. Paavo Autio ja Kalle Nappari Pohjanmaalta kaivoivat ojat sille alueelle. Kesällä he tulivat Koskelan suolle samaan työhön, silloin seivästimme heiniä Kivisellä, niin Aimo kertoi Paavon sanoneen, että tehkää vain peltoa, kyllä he ojat kaivavat. Syksyn aikana miehet kaivoivat ojia Kivisen suolle, ja sen jälkeen tulivat meille.   Paavo oli maanviljelijä, muistaakseni Vimpelistä, mistä Koskelat ja Kiviset olivat tänne tulleet. Kalle oli Paavon renki, mutt

Omakin viljamme joutui korjattavaksi, oli tosi hienoa, että olin isän eläessä oppinut niittämään viljaa. Siinä minulle oli mieleistä työtä, eikä kukaan tullut sanomaan, että liikaa rasitatte tuota poikaa. En tuntenut itseäni rasittuneeksi, olin päinvastoin iloinen, että saatoin ja osasin tehdä työtä joukon vanhimpana miehenä, kenties samalla hiukan opettaa samalla nuorempiani. Elokuun lopulle silloin meni ohran niitto ja seivästys, ruis oli kasvanut harvahkona, niin ainakin osan siitä seivästimme, kun ei saanut tehdyksi hyviä lyhteitä.   Niitin viljat, yritin ehtiä myös seipäitä lyömään, kun äiti seivästi, saaden joskus pienemmät pojat avukseen. Vilho oli innokas lyömään seipäitä, mutta emme ajan oloon oikein luottaneet hänen työhönsä, kun ne tahtoivat kaatua melko pian täyttämisen jälkeen, tai viimeistään sateen alettua.   Välillä kävin seivästämässä ohraa Mattilassa, Matti halusi tai suostui perimään heinän hintaa työllämme. Matti oli todella nuuka viljankin kanssa, ohran

  Sinä kesänä opettelin tekemään riukuaitaa, ei pisteaitaa, vaan vaakasuoraan aidakset asettaen. Olen nimittänyt sellaista lapeaidaksi tai muulla samantapaisella nimellä. Hain maantien takaa pajuisia ja koivuisia vitsaksia, joilla aitaa sidoin. Heinätyön välissä rakensimme äidin kanssa sellaista aitaa lähelle Rauhalaa, siellä silloin olleen ladon luokse, ladon ympärille, etteivät eläimet laitumella mene syömään talviheiniään ladon raoista kielellään urkkien. Sellainen keino niiltä havaittiin, ja ilmeisesti siksi sen aidan teimme.   Siirsimme äidin kanssa piikkilanka-aitaakin, kun Turusen Kalevi kynti seuraavan kesän varalle ruismaata kaksi sarkaa maantiestä rantaan asti veto-ojan pihan puolelle. Äiti uskalsi ajatella, että kun kylvetään ja viljellään ruista, on lapsilla ainakin leipää syötäväksi. Isän aikana viljellyt, ja osittain riihessä puidut rukiit oli syöty talven aikana, niin taas olivat leivät kaupasta ostettavien jauhojen varassa. Myöhemmin kesällä ajoin navetan kellari