Maastomuistoja

Joulun ajan puuhia Kovat pakkaset lauhtuivat jouluksi, olimme kulkeneet hakkuulla Kivikon metsässä pakkasista huolimatta. Ensimmäisen palstan valmistuttua otin toisen, yhtä pajukkoista oli metsä siinäkin ja kuuset pitkäoksaisia. Pajujen raivaamisessa oli melkein yhtä suuri työ kuin varsinaisessa hakkuussakin. Moottorisaha toimi kohtuullisesti, suurin ongelma ilmeni ilmanpuhdistajan täyttyessä puista varisevasta lumesta, jonka jälkeen sahan moottori tukehtui hapen puutteeseen. Ostin kaupasta toisen suotimen, vaihdoin tukkeutuneen ja kastuneen kuivaan. Jätin kostean suotimen nuotion lämpöön kuivumaan, josta sen vaihdoin aikanaan kuivaan. Yöksi vein molemmat suotimet kotiin kuivamaan ja tarvittaessa pesinkin ne, niin selvisin päivän kerrallaan. Jouluaattona katkoin poltettavia puita, entiset katkotut liiterissä olivat käyneet vähiin. Normaalit, perinteelliset joulun valmistelut, kuusen haku ja muut, oli tietysti tehtävä. Isän kuoleman jälkeen olen huolehtinut kuusen haun ja pyst

31.12. Ti. Haimme Vilhon kanssa heinäkuorman Rajahoikasta. Lumihyyhmä pysäytti kuorman kuitenkin Jungan jäälle.    Olimme ennen syksyä isän, Arvi-sedän ja Vilhon kanssa tehneet heinää Rajapellolta, korvauksena siitä laitumesta, jonka Arvi-sedän lehmä oli syönyt meillä ollessaan varmistamassa sedälle kortteeria ja asuntoa. Talvella ne oli sieltä pois ajettava, ja tuumasimme uudenvuoden aattona tehdä ensimmäisen hakumatkan. Meillä ei ollut ennakolta tietoa, onko sinne mistään ajettua tietä, vai joutuisimmeko viimeiset viisi kilometriä ajamaan umpihangessa. Ajettu tie löytyi alkavaksi Kojolanperältä, Martti Virkkusen talon luota. Siitä oli ennenkin tien alku ollut, ja onneksemme hyvä tie oli ajettu aivan Rajapellon yläpäitse, vain satakunta metriä oli umpihankea. Siitä huolimatta hitaalla Tähti hevosellamme aika vierähti iltamyöhäiseen. Olihan meillä välillä umpihankea Reunalan ja Savelan välistä metsätaivalta toista kilometriä. Sillä välillä oli menomatkalla kaksi ojaa lumella täyt

  Suviseurojen jälkeen jatkoimme taas tavallisia töitä, Laurilan kautta Karhunpiilon metsässä, jossa hakkasimme propseja ja halkoja entiseen tapaan. Niissä puuhissa kului heinäkuu lopuilleen, välillä katsottiin hevosta Kokkilassa, josta isä oli sille laidunmaata saanut vuokratuksi. Palstan vaihdoimme lähempää Heinäkorpea, joka sekin on Kymin Karhunpiilon kappaletta. Vaihtelevaa maastoa, rämeen keskellä oli useita nuorta mäntyä kasvavia kangasnyppylöitä. Palsta ei ollut erityisen hyväpuustoinen, mutta pitihän se hakata loppuun ja aikaa siinä meni syksyn puolelle asti, kun välillä teimme heinätyöt. Kesä oli melko helteisen tuntuinen, mutta tavan takaa ukkoskuurot häiritsivät työtä. Joka päivä teimme tulen palstan reunalla olleen tien keskelle, kun siinä sattui olemaan vanha tervaskannon tyvi, otin urakakseni polttaa kanto pohjaa myöten, mutta jäi siihen vielä kovaa kantoa, kun lopulta sen palstan saimme hakatuksi.   Välillä teimme heinätyötä, ennen sitä sain tehdä itselleni viikatt

  Isä teroitti sahansa, kirveensä ja muut työkalut. Pakkasimme reppuun leipää, voita ja muuta ruokatarvetta, pieni rautapatakin pantiin reppuun, samoin vesi- ja   kahvipannu   sekä työvaatteita. Ajelimme Kojosperälle, Rimmin ohi ja Poutalan jälkeen vasemmalle kärrytietä. Sitä kilometrin verran, loppumatkasta piti jättää pyörät ja kävellä toinen puoli kilometristä.   Syväjärven kanavan varressa   alkoi puron takana nuori sekametsä, siinä oli meidän uusi työmaamme. Isä katseli vähän matkaa Rimmin metsän rajasta Nuoraseen päin, siitä sopisi alkaa niitä halkoja tehdä. Aivan rajan jälkeen oli vain pieniä koivuja, joista ei juuri myyntihalkoja saanut.   Laskimme reput selästä, suunnittelimme työn alkupistettä. Olimme vielä yhä heikkenevällä kärrytiellä, kun Rajahoikan Aino tuli vastaan. Hänellä oli suru-uutinen, Rajahoikan mummu on kuollut. Aino oli menossa Kojolan taloon sopimaan hautauksen järjestelyistä.   Aloitimme työt, isä kaatoi koivuja, katkoi metrin pätkiksi. Minä aloitin kars