Kinnusrannalla

Joulun ajan puuhia

Kovat pakkaset lauhtuivat jouluksi, olimme kulkeneet hakkuulla Kivikon metsässä pakkasista huolimatta. Ensimmäisen palstan valmistuttua otin toisen, yhtä pajukkoista oli metsä siinäkin ja kuuset pitkäoksaisia. Pajujen raivaamisessa oli melkein yhtä suuri työ kuin varsinaisessa hakkuussakin. Moottorisaha toimi kohtuullisesti, suurin ongelma ilmeni ilmanpuhdistajan täyttyessä puista varisevasta lumesta, jonka jälkeen sahan moottori tukehtui hapen puutteeseen. Ostin kaupasta toisen suotimen, vaihdoin tukkeutuneen ja kastuneen kuivaan. Jätin kostean suotimen nuotion lämpöön kuivumaan, josta sen vaihdoin aikanaan kuivaan. Yöksi vein molemmat suotimet kotiin kuivamaan ja tarvittaessa pesinkin ne, niin selvisin päivän kerrallaan.

Jouluaattona katkoin poltettavia puita, entiset katkotut liiterissä olivat käyneet vähiin. Normaalit, perinteelliset joulun valmistelut, kuusen haku ja muut, oli tietysti tehtävä. Isän kuoleman jälkeen olen huolehtinut kuusen haun ja pystyttämisen, koristelun sisällä ovat nuoremmat hoitaneet, niin silloinkin. Vaikka rahatilanteemme oli tiukkaa, kummasti paljon olivat äiti ja mahdollisesti veljenikin paketteja konttiin löytäneet. Jotakin olivat ostaneet, mutta enimmät paketit olivat ahkerien käsien tuotoksia. Köyhän rikkaus onkin omatoimisuudessa, niin silloinkin. Useimmat lahjat olivat hyödyllisiä käyttötavaroita, sukkia. Lapasia ja muuta mitä olisi joka tapauksessa pitänyt valmistaa. Oli ilo löytää tarvitsemansa lämmin vaatekappale kauniista joulupaperiin kääritystä paketista. Nukahdin aattoiltana saunan ja lahjojen jaon jälkeen, mutta radion tiernapoikalähetyksen alkaessa herättivät minutkin kuuntelemaan. Kuuntelin poikien laulun jälkeen vielä radiosta kuuluneita joululauluja, kunnes löysin uudelleen unen pään.

Joulun ja uudenvuoden juhlan välisen ajan ajoin rankoja. Ensin Koskelan metsään karsitut, kelkoin ne Aittolammen päähän traktorikyytiä odottamaan. Oman metsämme rangat samoin traktoriuran varteen Turusen maalle, josta ne aikanaan ajettiin pihaamme.

Vuoden alkaessa

Kirjoitin päiväkirjaani uudenvuoden yönä, halusin siinä hiljaisina hetkinä tallentaa muistiin kiitollisuuteni Taivaan Isälle, että oli minua syntistä varjellut lapsenaan. Monia tunsin houkutuksia olleen, mutta uskomisen halun ja pienen uskon kipinän tunsin povellani. Siitä halusin antaa kiitoksen kaiken hyvän antajalle samalla, kun huokailin apua ja johdatusta tuleviinkin vaiheisiini.

Pihtiputaan alueella oli lähetysseuroja kahden viikon ajan, enimmät seurat olivat Muurasjärven eri kulmilla, mutta oli muillakin Pihtiputaan kylillä seuroja. Ensimmäiset seurat olivat Kojolanperällä, toiset meillä. Alvajärvellä ja Elämäjärvellä olivat molemmissa kylissä yhdet seurat. Kirkonkylän seurat piti peruuttaa, kun paikan luvanneesta kodista oli tullut kielto. Puhujana seuroissa oli Reino Kotajärvi, toisena aluksi Matti Tiainen kahtena iltana. Heikki Saari oli toisena puhujana viikon verran, lopuksi muutamana päivänä Kestilän mies, jonka nimeä en saanut tietooni.

Tammikuun aikana hakkasimme läpi toisenkin palstan Kivikon metsässä, kolmatta palstaa ei siitä metsästä meille löytynyt, eikä muutakaan palstaa omalla kylällä. Kuukauden viimeisinä päivinä ajoin ja katkoin rankoja kotona. Pölkyt jäivät Vilhon pilkottaviksi, jonka työn hän ahkeruudella hoiti.

Kinnusrannalla

Muurasjärven läheltä en löytänyt uutta palstaa, työnvälityksen kautta sain osoituksen Elämäjärvelle. Koska metsä oli liian kaukana kotoa käsin kuljettavaksi, työnjohtaja, Siirtolan Lassi oli kysynyt kortteeripaikan metsän lähelle, Kokkosten taloon. Siellä vietinkin monen arkiviikon illat ja öiden seudut, sillä harvaa metsää riitti hakattavaksi kauan. Aluksi olin viikon reissulla, mutta lauantai-illan kotimatka tuotti vaikeuksia, oli yhteysongelma välillä. Kun viimeinen Peningiltä lähtenyt auto myöhästyi 15 minuuttia postipikalinjalta, viimeiseltä Muurasjärvelle ajaneelta linja-autolta, ihmettelin aluksi neuvottomana kirkonkylässä. Muistin sentään junan, pääsin sillä Muurakseen, josta sattumakyydillä Ristinmäelle, josta kävelin kotiin. Ilta kymmeneksi ehdin kotiin, kävin peseytymässä saunassa, josta kiuas oli aivan kylmennyt. Myöhemmin sain tiedon, että tanssiväkeä Harjulinnaan kuljettaneessa Norpan autossa olisi ollut mahdollista päästä ajoissa Muurasjärvelle, mutta kun en siitä autosta mitään tiennyt, en tiennyt kyytiin kysyäkään.

Maanantaina varauduin kahden viikon reissuun, niin säästyisi kyytirahaa ja saisin olla ansiotyössä matkustamisen vaatiman ajan. Toisaalta vähän tympäisi harvan metsän haravointi hangessa, yksi nurkka tiheää kuusikkoa tosin tasoitti tilannetta, vaikka ei kauan kestänyt sen hakkuu. Kun vielä alue alkoi käydä vähäksi, ja kun työnjohtajan käynti viivästyi, aloin pitkästyä. Onneksi Lassi kävi ja antoi uuden palstan, entisen hakkuun jäännöstä sekin, harvahkoa ja pientä. Niistä pienistä kuusista hakattiin riukuja, pituus muistini mukaan 4 – 7 metriin, sen mukaan kuin puista tuli 5 sm läpimittaan. Jos puu oli pidempi, tyvestä sahattiin 2 metrin mittainen paperipuu, mutta niin pitkiä kuusia oli vähän. Koska sahaamista oli vähän eikä metsurin mukana kulkevia nauhamittoja vielä tunnettu, tyydyin moottorisahalla vain kaatamaan puut. Vein kotoa kaarisahan, sahan metrin pituisella kaarella mittasin rungon katkaisukohdan. Saman tien sahasin sen poikki, viiden sentin käsisahaus oli niin nopeaa, ettei siihen kannattanut raskasta moottorisahaa raahata. Kirvestä sentään kuljetin mukana, sillä oli helppoa karsia vähät, ohuet oksat puiden latvoista. Lopuksi kääntelin ne, Italiaan majarungoiksi tarkoitetut riu'ut ajourille helposti kyytiin otettaviksi. Riukuja karsiessa ja käännellessä lumi kovettui niin, että alueen koivut oli helpompi kaataa, katkoa ja halkoa kovettuneella polanteella.

 
Kinnusrannan illat ja sunnuntait
Ensimmäisen Kinnusrannalla viettämäni sunnuntai tuli, kun ei ollut 

rahaa kotimatkaan, enkä tavannut työnjohtajaa rahaa pyytääkseni. En

muista, kävinkö sinä sunnuntaina missään kylässä, vai menikö se aivan 

lukemiseen ja kirjoittamiseen kortteeritalossa. Eräänä sunnuntaina 

kävin kylässä Leander Koskelan kotona, se käynti jäikin ainoaksi elämäni

käynniksi naapurimme Antti Koskelan veljen kotona. En muista mitä 

kaikkea keskustelimme sen, Hongonjoen alueella asuneen, ainakin silloin 

uskovaisen miehen kotona. Sen matkan taisin kävellä, olihan Kinnusralta 

aurattu tie nelostielle, samoin nelostieltä Leanderin kotiin. Pienen 

matkan kun nelostietä käveli, pääsi kääntymään nelostien länsipuolelle, 

Hongonjoen tielle.

 Ainakin yhtenä sunnuntaina kävin Elämäjärven keskustassa sijainneessa

Artturi Jämsenin kodissa. Niistäkään keskusteluista en enää muista 

mainittavia asioita, mutta tulihan ainakin käydyksi myös kansanedustajan 

kotona. Muuten illat menivät kortteeritalossa ruokaa valmistaen, syöden 

ja lukien. Eniten luin Raamattua, muita kirjoja ei ollut, lehtiäkin oli 

vähän. Toki Keskisuomalaisen silmäilin läpi, yleensä pikaisesti. Oma 

sisältönsä iltoihin oli kuulla veljesten soittamia vanhoja äänilevyjä. 

Emäntä oli toivonut harmoonia, koska halusi itse soittaa. Vanhempi 

veljeksistä toteutti haaveen ostamalla levysoittimen ja kasan vanhoja 

äänilevyjä. Emännän nurinaan, ettei se ole sama asia, poika vastasi 

vain, että voihan tälläkin soittaa. Emäntä ei sellaiseen soittamiseen 

halunnut, mutta en muista, oliko hänellä siihen joitakin periaatteellisia

esteitä, vai oliko kyse laitteen käytön haasteellisuudesta. Joka 

tapauksessa vanhat iskelmät soivat usein, ja kun en jaksanut uloskaan 

lähteä, yritin hiljentää kuulovaikutelmaa ja keskittyä Raamatun lukemiseen

Jäiden nosto ja Juureisen puut
 Maaliskuun 12. päivänä nostimme jäitä, kokeilin sahuuta moottorisahalla 

ja hyvin se sillä onnistuikin. Pelkäsin ketjun kulumista kun ketjuöljy 

liukenee sahatessa veteen eikä ehdi voidella ketjua. Siksi pyöritin sahaa

välillä ilmassa, että ketjukin ehti saada osansa öljystä. Vaikka 

sahassamme oli 18" laikka, ei se aivan ylettynyt jään läpi, onneksi 

sentään niin pitkälle, että lohkareet irtosivat rautakangilla helposti 

toisistaan. Koska oli käytössä konesaha mutta ei hevosta lohkareita 

avannosta vetämään, sahasin lohkareista entistä pienempiä, että jaksoimme

kiskoa kettingillä kierretyt lohkareet jään pinnalle käsivoimin. Vaikka 

lohkareet tulivat pienempiä, ne olivat suorasivuisia ja siksi ne 

mahtuisivat tiiviimmin jäävarastoon. Justeerillahan oli taipumus kääntyä 

mutkalle, jolloin lohkareet tulivat kaarevaseinäisiksi ja ilmatilaa jäi 

väkisellä jäiden väleihin.

 Sain jäät sahatuiksi hyvissä ajoin, mutta en saanut iltapäiväksi hevosta 

niiden ajamiseen. Kävin iltapäivällä kaupasta hakemassa ketjuöljyä, 

samalla maksoin moottorisahan kuukausilyhennyksen. Lopun illan katkoin 

rankoja kotona, jäät ajoimme vanhaan kuoppaan tiistaina, lopuksi ajoimme 

suolta muraa niiden päälle entisten sahajauhojen lisäksi. Siinä toivoimme 

jäiden säilyvän syksyyn asti, vaikka varasto avataan päivittäin pieneltä 

osalta, kun jäätä lohkaistaan maidon,jäähdyttämiseksi. Keskiviikkoaamuna 

kävelin tiellä tarkoituksena lähteä Kinnusrannalle, niin tiellä käveli 

vastaan Juureisen Martti, joka pyysi minua päiväksi puitaan sahaamaan. 

Annoin moottorisahan Martille, joka vei sen kotiinsa, itse palasin kotiin 

viemään evääni takaisin. Martin metsään menin Juureisen kautta, Martin 

kanssa yhtä matkaa menimme metsään, jossa sen päivän sahasin puita.

Sovimme sahaamisen jatkosta myöhemmin, kun saan ensin loppuun työni 

Elämäjärven Kinnusrannalla. 

Kaksi kirvesvartta

Torstaina menin taas Kinnusrannalle, jossa aluksi tein kirveeseen uuden varren. Ensimmäistä oksaa lyödessäni se halkesi, mutta sain sentään muutaman koivupölkyn halkaistuksi. Vasta kun tein uuden varren kirveeseen, alkoi työ sujua mallikkaasti. Perjantaina ja lauantaina sahasin kuusia pokasahalla, niin sain siltä alueelta pienet kuusen räipät savimajojen tukipuiksi ja pääsisin maanantaina suurempien puiden kimppuun moottorisahan kanssa.

Seuraavalla viikolla maanantaina sahasin moottorisahalla niin, että puut jäivät levälleen, osa jäi katkomattakin. Tiistaiaamuna hiihdin Siirtolaan, sain Lassilta rahaa ja hain kaupasta lisää bensiiniä. Keskiviikko oli pokasahapäivä harvahkossa kuusimetsässä. Torstaina oli taas moottorisahan vuoro, oli muutamia koivuja ja varsin mukavaa kuusimetsää. Perjantain aamupäivällä kasasin, iltapäivällä aloitin koivupölkkyjen halkomisen, jota työtä jäi lauantain aamupäiväksikin.

Raamatun lukemista

Sinä talvena aloitin lukea Raamattua alusta alkaen, aiemmin olin sen kertaalleen läpi lukenut erilaisista painoksista ja käännöksistä. Kun nyt oli oma, kohtuullisen kokoinen kirja, jota saatoin kuljettaa työmaillakin, ajattelin lukemista järjestyksessä satunnaisen selaamisen sijasta. Aloitin myös erillisten muistiinpanojen kirjaamisen, se vihko taitaa olla vieläkin tallessa. Päiväkirjaani kirjoitin silloin pidemmän ihmettelyn siitä, että Raamattuun on tallennettu kovin paljon hurskaiksi mainittujen ihmisten lankeemuksista ja muista huonoista asioista heidän elämässään. Ei niitä ole kirjoitettu siksi, että ne olisivat mallina meille elämän laadussa. Niillä kertomuksilla halutaan osoittaa ja rohkaista meitä, myöhempien aikojen uskovaisia, että syvimmistäkin lankeemuksista voi Jumalan armo nostaa. Kun vain saisi Jumalalta katumisen armon ja sopivasti rohkeutta kertoa se jollekin uskovaiselle, armon anomuksen esittäen. Sitä neuvoa ja rohkeutta pyrkivät Raamatun esimerkit meillekin muistuttamaan.

Langenneella on aina kaksi vaihtoehtoa, joko Jumalan armoon turvautuen nousta, katua, pyytää ja saada anteeksi. Ikävämpi vaihtoehto on saada paatumuksen rauha, jolloin Jumalan armo unohtuu ja hyljätään halpana. Marian ilmestyspäiväksi palasin kotiin puolipäivän autoissa, kun niihin kerkisin. Metsässä haloin ensin valmiit koivupölkyt, viilasin kaarisahan, mutta en alkanut enää sahaamaan. Niin olin valmis kotimatkalle.