Maastomuistoja

Maanantaille 26.3. sain työmääräyksen presidentin linnaan, menimme kaverin kanssa sisälle neuvotusta takaovesta. Siellä kuulimme päivän työn laadusta, menisimme Tamminiemeen, presidentin asunnolle mattoja puistelemaan. Huvilaan emme sisälle päässeet, vaan hakkasimme matot ulkona, jonne ne sisältä meille sitä varten tuotiin. Iltapäiväksi ehdimme taas Kaartinkujalle jäätä hakkaamaan. Saimme siellä viimein urakan valmiiksi ja komppanian vääpeli lupasi yöloman palkkiona hyvin tehdystä työstä. Kirjoitin päiväkirjaani, että yölomaa mieluummin ottaisin muutaman ylimääräisen iltaloman. Pölyistä puuhaa Tiistaina pääsin näkemään kasarmin ullakkoa, jossa lakaisimme lattioita ja järjestelimme sinne varastoitua vanhaa kalustoa, kaappeja, kirjoituspöytiä, penkkejä, tuoleja, hyllyjä ja muuta sen kaltaista. Enimmät niistä olisivat joutaneet hävitettäviksi, ellei sitten haluttu säilyttää museoita varten. Tosi pölyistä siellä oli, olivathan tilat olleet siivoamatta ties kuinka

Joulun jälkeen tiistaina menin hakkuutyömaalle, postipikalinjassa Pihtiputaalle ja sieltä Keiteleelle menneessä linjavuorossa Oksalan parakille. Kolmisen tuntia ehdin tehdä työtä metsässä, vähän tein siellä tavaraa. Keskiviikkona oli sitten tilaisuus koko työpäivään, perjantaina tuli lukumies, hän kertoi että pitäisi vaihtaa palstaa ja aikoi lukea puut. Niitä oli silloin vielä kasaamatta, ja kun hän kuuli, etten tule seuraavalla viikolla, hän käski tehdä siinä vielä sen päivän ajan. Lupasi tulla lukemaan puut perjantaina, johon mennessä sainkin palstan järjestykseen ja puut kasoihin. Lopulta Siekkinen ei joutanutkaan lukemaan perjantaina, joten hain työvälineeni pois palstalta, samalla laskin itse pöllit, merkitsin ne vihkooni ja palasin parakille. Hyvärinen laski ja maksoi tilin tekemistäni töistä aiemmin lasketut ja viimeksi merkitsemäni pöllimäärät yhdistäen ja pääsin linja-autoihin kotimatkalle, . Uusi vuosi Uudenvuodenpäivänä kuuntelin kotona radiota, luin ja kir

Tiessä riitti kunnostamista, syntyneitä nyppylöitä kuokin pois, notkopaikkoja yritin täyttää, vaikka se melko turhalta tuntuikin. Monttu pysyi paremmin täytenä, jos sen vahvisti pienillä puilla ja risuilla, ja se ehti kylmettyä vähintään yön yli. Muuten reki, varsinkin takareen keula kuljetti lumen pois montusta ja jätti sen seuraavan nyppylän päälle. Sillä tavoin ne epätasaisuudet syntyivätkin ja lisääntyivät, joskin alku löytyi aina luonnon normaalista maaston muodosta. Siis opettelijalle riitti työtä pitää tie edes kohtuullisessa kunnossa.   Välillä ehdin kuitenkin laaniin jatkamaan pinon pohjapuiden asettelua. Suurehkot pohjapuut piti asettaa poikittaisten puiden päälle, siten pyrittiin estämään pinon painuminen maan sisään, kun halot saattoivat olla siinä pinossa vuosiakin. Samasta syystä tehtiin myös tuuletusaukot, niiden kautta pystyi myös katsomaan pohjapuiden kunnon.   Metsäpalstalla riitti myös urien suunnittelua ja aukaisua, aina ei joka tietä saanut pinon lähelle. Sil

  Kaksi ensimmäistä talvea kuljin samassa luokassa, entisessä keittolassa. Kaksi seuraavaa opiskelimme taas varsinaisessa luokassa, yläkerrassa. Luokka pysyi samana, opettaja vaihtui. Neljännellä meitä opetti Muurasjärven pitkäaikaisin opettaja, Aili Aarnio. Hän oli syntyjään turkulainen, Turun murre pilkisti hänen puheessaan tavan takaa, vaikka muurasjärvinen puhetavan hän olikin hyvin oppinut.   Muurasjärven kansakoulu   Tietoni mukaan Aarnio hoiti koko virkauransa Muurasjärvellä. Jonakin sotavuonna hän oli kuitenkin yhden talven kulkenut Kojolassa lapsia opettamassa. Siinä oli urakkaa, sillä koko ajan hän kulki polkupyörällä, asuen Muurasjärven koululla. Tie oli siihen aikaan varsin huono, talviaurauksista tuskin edes uneksittiin. Hevosajon polanne ja reen jalasten jälki olivat ainoat pyöräkelpoiset kulkuväylät. Tosin hiihtäen pääsi lyhyempää reittiä, mutta yksinäisen ladun auki pitokin kävi työstä, mikäli yleensä urakkaan ryhtyi. Mahtoiko kuitenkin joku yö vierähtää jo