Maastomuistoja

Reisjärven suviseurat Ennen seuroja oli muutamia muurasjärveläisiä mukana valmistelussa, jossa riitti monenlaista työtä. Ison teltan pystytykseen menimme joukolla, Herralan Markku ajoi traktorillaan, työvälineenä heinäseipäiden pystytyskaira. Markku kysyi minulta ennen lähtöä, tekisikö siellä mitään seiväskairalla. Vastasin etten tiedä, mutta jos hän menee traktorilla, ei kaira sen takana paljoa paina. Markku sai tehtäväkseen kairata reiät teltan haruspaaluille, se oli koneellakin melkoisen aikaa vievä työ. Varmasti paljon nopeampi kuin mies ja kanki, joka raskas urakka oli ollut siihen asti vallitseva menetelmä. Veljeni Pekka ja Pentti tekivät pääasiassa kahdestaan sähkötyöt, uusista kaapeleista he vetivät ja kytkivät tarvittavat yhteydet. Pentti tuskaili tarpeettoman työn määrää, kun katkotut kaapelit kerättiin seurojen jälkeen kasoihin ja myytiin huutokaupassa kieppeinä. Pentti kertoi ehdottaneensa, että kaapelit ja johdot varustettaisiin pistokkeilla ja niin ne olisi helpp

Vielä ei ollut asiaa metsäajoille, korkeintaan rankoja saatoin hakea tasaisilta mailta hevosta ajoon totuttaessani. Kannoin keväällä painamani ja alustavasti veistämäni etureen jalasten aihiot tupaan ja aloitin niiden vähittäisen muokkaamisen. Aluksi veistin jalasten pohjia, sovitin niitä samaan muotoon jalkaviksi ja myös niin, että ne rekenä kulkisivat tasaisesti ajoteillä, ettei jalaksen toinen reuna ottaisi tiehen toisen reunan kulkiessa ilmavaelluksella. Koska minulta puuttui omakohtainen reen teon kokemus, etenin veistämisessä korostetun varovaisesti. Kun olin tyytyväinen, aloitin jalaksen sivujen ja yläosien työstämisen. Yritin veistellä varovasti, ettei oven takana kamarissa nukkuva pieni Hanna heräisi. Joskus saattoi silti joku puu kolahtaa sitä kääntäessäni. En muista Kaisan minua siitä moittineen, enkä muista lapsen heräämisiäkään. Äidilläni oli sanomisen sijaa sitäkin enemmän, jopa niin että siitä seurasi suukopua välillemme. Äiti kun kysyi, miksi en tehnyt rekiä

Kevään töitä Jalasten painamisen välissä pilkoimme talvella ajetut rangan pieniksi, kevään edistyttyä aloitimme heinikoiden lannoitukset ja muut kylvötyöt. Saatuamme Karmalan kylvöt tehdyiksi entiseen tapaan, siirryin valmistelemaan Rajahoikan toukoja. Niitä tein aluksi iltatöinä, sillä olin päässyt istuttamaan männyn taimia rautatien varteen Kymin metsään. Siellä oli jännää kuunnella uutisia maailmalta muiden työmiesten kertomana, Rajahoikassa minulla ei ollut radiota. En siis voinut kuunnella uutisia, en olisi ehtinytkään, sillä lyhyitä ruokataukoja ja yön tunteja lukuun ottamatta ahkeroin illat isolla suolla ojiin kasvaneita pajuja kaataen ja polttaen. Päivät työskentelin Kymin istutuksella siihen asti, kuin sitä työtä riitti Karhunpiilon sydänmaalla. Kaisakin innostui lähtemään Rajahoikkaan yökuntiin, hän valmisti meille ruoat, niin minulla oli enemmän aikaa peltotöihin. Pajuja polttaessani kannoin ja heitin niitä nuotioon, eräänä iltana huomasin kellon kadonneen ranteest