Maastomuistoja

  Tammikuun viimeisenä maanantaina kävin kylällä, ostin kapean alumiinista valmistetun lapion lumen lapioimiseen puiden juurilta, viilasin sahan valmistelin muutenkin hakkuulle lähtöä. Tiistaina laitoin kirveen ja eväät reppuun, nostin repun selkään ja pujotin kaarisahan olkapäälleni. Suksilla suuntasin metsää kohti, ainakin osan matkasta umpihangella. Jäi siihen latu taakse, latu joka vahvistui päivien ja viikkojen aikana. Isän opettaman ja käytännössä itse oppineena suunnittelin työn siten, että olisi helppoa ajaa Korpiahon suuntaan ja sieltä edelleen Järventauksen laaniin. Vaikka hevosen reki on kapea ja mahtuu ahtaasta raosta, yhdistelmä parirekineen on pitkä, eikä siedä kovin jyrkkiä käänteitä. Loivasti kaartaen sahasin aluksi suolta ja suon laidasta pieniä puita, joista hevosmies voisi lisätä mäeltä ja sen ympäriltä ottamaansa pohjakuormaan täydennystä. Tiistaina kävin metsässä yksin, keskiviikkona lähti Vilho mukaani. Sovimme sellaisen työn jaon, että minä sahasin ja Vilho

Evakkokesks <iisalmella Pia ja Jaakko Kivinen Rajahoikassa Kohtaus Otermajärven rannalla Paula ja Juhani Kivinen sekä Paulan sisko Hellevi poikkesivat Otermajärven levikkeelle kun pidimme Kaisan kanssa evästaukoa. He olivat ajelulla ja päättivät ajaa ennen näkemätöntä tietä. Kohtaaminen oli yllätys, kumpikaan ei tiennyt ennen kohtaamista toisten liikkumisia. Otermalla Jaako ja Pia Kivinen Rajahoikan pihatiellä Paula ja Juhani Kivinen sekä Paulan sisko Hellevi miehensä kanssa tulivat Oterman levikkeelle kun olin Kaisan kanssa välipalaa syömässä Kekkosen väellä oli sananlaskuna ilmoista puhuttaessa: "Pakkanen pyryn perästä, paha ilma pakkasista." Niin se oli käytännössäkin, säät vaihtelivat. Sään ollessa kohtuullisen kylmää, ajo sujui melko mukavasti. Kun tuli pakkasta enemmän, keli huononi ja työmukavuus väheni. Piti jopa pienentää kuorman kokoa, ettei vetäminen vastamäessä kävisi hevoselle ylivoimaiseksi. Kun pakkanen vaihtui