Maastomuistoja

 Vanhan blogini osoite yllä. Siellä on elämäni vanhoja merkintöjä, erillisillä sivuilla osittain samoja kuin tässä uudemmassa blogissani. Tässä blogissani olen muistellut elämäni ruumiillisia töitä, mutta erityisesti olen halunnut kertoa vaiheistani retkillä, niistä metsäretkiä eniten esillä pitäen. Tässä päivityksessä pyrin kertomaan, miten ruumiini kunto ja voimat ovat vähitellen ehtyneet niin, etten enää pystynyt sellaisiin suorituksiin kuin nuorena. Koskaan en ole ollut huippusuoriutuja, enemmän pidän itseäni tasaisena puurtajana, mutta jossakin vaiheessa puurtaminen hiljenee ja kerran loppuu. Tässä ovat kuvat syntymäkodistani Rajahoikasta, joka sijaitsee Pyhäjärven kunnan eräässä kulmassa, Pihtiputaan kunta toisella ja Haapajärven kunta toisella rajallaan. Moskuankankaan puolella oli silloin valtion metsää, josta kertovaa punavartista, vihreää merkkiä ihailin lapsena.  Alemmassa kuvassa on pitkäaikaisin kotini Karmala Pihtiputaan Muurasjärvellä. Pieni talo johon muutimme 1

Kotiseutuni ensimmäinnen retkipolku ja maisemat tunnettiin nimellä Lapin Sormi, koska maisemat monelta osin muistuttavat Lapin maisemia. Muuten muistuttavatkin, mutta tunturit täältä puuttuvat. Veljeni oli hankkinut mökin eteläisen Lapin alueelta ja hän puhui tunturiin menosta. Kielitajuni taisteli ilmaisua vastaan, ajattelin että pitäisi puhua menosta tunturille, sillä nousuahan sinne meno on. Ymmärsin veljeni ilmaisun heti, kun olin päässyt elämäni ensi kerran tunturiin.   Kun alemman maaston metsästä noustaan harvaan tai tiheään tunturikoivikkoon, on se menoa tunturiin, vaikka varsinainen kiipeäminen on vasta edessä. Ensimmäinen kuva on tunturilaaksosta, toinen laakson väliharjanteelta, ne antanevat käsitystä, millaista on mennä tunturiin. Tämä kuva on Jungannperältä olimme lähdössä meidän volvolla pohjoiseen hiihtolomalle. Halusin napata lähtökuvan ja tällainen siitä tuli. Välillä pysähdyimme kahvia juomaan ja taisimme haukata välipalaakin.   Hannukurussa näkyi oi

Mahdollisia retkikohteita, ensin sellaisia joissa olen käynyt. Sen jälkeen niitä, joissa olisin halunnut käydä. Rajahoikka, siellä olen syntynyt ja sieltä ovat vanhimmat muistoni peräisin. Muutin sieltä vanhempieni mukana vuoden 1946 marraskuussa, mutta monta muistoa on Rajahoikasta mukaan lähtenyt. Esimerkiksi matka Nivalan suviseuroihin kesä- heinäkuussa 1945. Piti oikein laskea, että voiko ihminen muistaa alle nelivuotiaana sattuneita tapauksia. Hataraa muistaminen on, mutta muistan istumisen isän edessä polkupyörän lasten istuimella ja junan saapumisen Haapajärven asemalle. Tämän kuvan on isäni ottanut kamerallaan. Tuohon oikeanpuoleiseen mökkiin me muutimme syksyllä 1945. Tuvan uuni veti huonosti eikä kamarissa ollut lainkaan uunia. Seuraavana kesänä tupaan muurattiin uusi uuni ja kamariin kakluuni. Ensimmäinen Karmala ja siinä asunut perhe. Kuvanut Johan Kantola, joka ei ole kuvassa. Uuden Karmalan rakentajat ja perhe.

Eräällä keskustelupalstalla minua pyydettiin järjestämään retki, sillä hetkellä en sellaiseen pystynyt, mutta lupasin vetää kuvitteellisen, virtuaaliretken. Kokeilen onnistunko valottamaan retkitunnelmaa ilman, että paljastan henkilöitä tai jotakin luvatonta. Ajattelin esitellä reittiä muutamien kuvien avulla. Lähtöpaikaksi ilmoitin asuntomme Toukolantien päässä. Kevät teki tuloaan, koivut olivat lehdettömiä, kinoksia oli joka puolella, mutta ensimmäiset hankikelit ilmestyivät aamuin. Harjulinna oli lähellä tietä, oikealla. Siinä on monet kyläjuhlat pidetty, monessa koulun joulujuhlassa olin siellä istunut. Pieni koulu, vuonna 1949 rakennettu. Siinä en ole koulua käynyt, vain muutamilla voimistelutunneilla olen kokeillut sinne asennettuja laitteita. Tämän koulun paikalla oli kylän ensimmäinen koulu, joka paloi sotatalvena. Ensimmäistä luokkaa käydessäni tässä olivat vanhan koulun uuni ja hormi, taisivat olla perustuksetkin. Kun aloitin toisella