Luopumisen aikaa

 Vanhan blogini osoite yllä. Siellä on elämäni vanhoja merkintöjä, erillisillä sivuilla osittain samoja kuin tässä uudemmassa blogissani.

Tässä blogissani olen muistellut elämäni ruumiillisia töitä, mutta erityisesti olen halunnut kertoa vaiheistani retkillä, niistä metsäretkiä eniten esillä pitäen. Tässä päivityksessä pyrin kertomaan, miten ruumiini kunto ja voimat ovat vähitellen ehtyneet niin, etten enää pystynyt sellaisiin suorituksiin kuin nuorena. Koskaan en ole ollut huippusuoriutuja, enemmän pidän itseäni tasaisena puurtajana, mutta jossakin vaiheessa puurtaminen hiljenee ja kerran loppuu.

Tässä ovat kuvat syntymäkodistani Rajahoikasta, joka sijaitsee Pyhäjärven kunnan eräässä kulmassa, Pihtiputaan kunta toisella ja Haapajärven kunta toisella rajallaan. Moskuankankaan puolella oli silloin valtion metsää, josta kertovaa punavartista, vihreää merkkiä ihailin lapsena.
 Alemmassa kuvassa on pitkäaikaisin kotini Karmala Pihtiputaan Muurasjärvellä. Pieni talo johon muutimme 1945 syksyllä sijaitsi keskellä näkyvän pihlaja etupuolellaan. Kamarin kynnys oli siinä, missä näkyy kaivo. Silloin oli navetta suunilleen siinä, missä on kuvan uudempi navetta. Rajan vieressä oli aloitettu navetta puoleksi tehtynä hirsisalvoksena. Se palveni useita vuosia navettana, sen jälkeen hevosen tallina ja myös hiehojen navettana. Oli se jossakin vaiheessa puuliiterinäkin, vaikka enemmän liiterinä oli sen oikeassa päädyssä näkyvä lato.

Laitoin harvesterin korjauskuvan väliin, sopivampaa en löytänyt. Tämä olkoon muisto ajasta, jolloin jaksoin työskennellä mielestäni miehen tavoin. Raivasin metsää ensin moottorisahalla, sittemmin raivaussahalla siten, että sahasin bensiinitankillisella, söin eväät ja raivasin toisella tankillisen tyhjäksi.  Joskus otin urakaksi kolmannen tankillisen. Illan lähestyessä tein muita töitä kotona, kirjoitin, talvella oli kirjanpitotehtävät ja veroilmoitus huolena. Kotona pilkoin poltettavia puita rangoista, jotka olin metsässä karsinut ja pihaan ajanut.
 Myyntipuiden hakkuuta en saanut tehdä, luopumstuen määräykset sen kielsivät. Raivaus oli sallittua, ellei siitä kertynyt myyntipuita. Takaa alkavan harvennusmetsän olin esiraivannut ja kerännyt puut omaan käyttöön polttopuiksi. Tämä sopii alkukuvaksi myös siksi, että kuvaajan takana on alue, jossa tunsin ensimmäisenä väsymisen merkkejä. Vuosia tämän kuvan jälkeen raivasin siellä taimikkoa, en enää jaksanut sahata tankillista loppuun, vaan piti levätä välillä. Siitä alkoi lepotaukojen tiheys lisääntyä.
 Jaksoin sentään hiihtää, vaikka esimerkiksi kerran Muuraksen risteyksessä, kun luiskahdin taakse ja kaaduin. oli vaikeaa nousta. Viimeisinä Muurasjärven vuosina hiihdin vakiolenkkini Särkiharjun ja Junganperän kautta kymmeniä kertoja talvessa. Kirkonkylälläkin onnistui hiihto, vaikka latujen löytäminen oli alussa vaikeaa. Oletin toisen vuoden täällä olevan helpompaa, mutta päinvastoin voimani olivat vähentyneet niin, etten jaksanut kunnolla edes kokeilla.
 Odotin pitkästyen kutsua Kuopioon aortan läpän leikkaukseen, silti se tuli yllättäen. Olin Visalantien päässä karsimassa rankoja, väsytti, mutta karsin sitkeästi pienen kasan ja aloitin seuraavan karsintaa samalla, kun suunnittelin kasarivin suuntaa. Sinne tuli puhelu Kuopiosta, oli peruutuspaikka ja sitä tarjottiin minulle, jos voisin jo seuraavana maanantaina saapua. Lupasin voida, olinhan hoitanut kaikki tietämäni ennakkovalmistelut hampaita ja hammasproteesia myöten.

   Punarahkasammalta Susivuoren rinteessä
  Puhelun jälkeen jätin karsitut rangat hajalleen, ajattelin että ehtii ne syksyllä kasata. Vesurin ja muut työvälineet keräsin autoon ja ajoin kotiin. Tilasin kelataksin ja maanantain aamulla aloitimme matkan Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Saman päivän aikana pääsimme me leikattavat lääkärin puhutteluun. Meitä neuvottiin kysymään askarruttavista asioista. Kun en muuta kysyttävää keksinyt, kysyin mistä se läppä tehdään. Lääkäri kertoi sen tehtävän nahasta, yleensä sian, mutta joskus naudan nahasta. Vastasin että entisenä lehmien hoitajana tuntuisi mukavalta, jos se olisi lehmän nahkaa.
  Leikkauksen jälkeen kysyin, että mistä se läppä oli valmistettu. Sain vastauksen, että naudan nahasta. En tiedä, ottiko henkilökunta huomioon toivomukseni. Oletan ettei sillä ollut merkitystä, vaan sydämeeni valikoitui varastosta löytynyt sydämeeni sopiva läppä. Kun rintakehä oli avattu, laittoi lääkäri samalla yhden ohituksen. Suonen ohitukseen leikkaajat ottivat oikean nilkkani vasemmalta sivulta.

 Saman kesän helteillä alkoi jalan haava tulehtua ja pian osoitti märkimisen merkkejä. Piti mennä keskussairaalaan, jossa tulehtuneet ja märkivät lihasten osat poistettiin ja haavaan asetettiin automaattisesti toimiva imulaite. Se imi tulehtuneita kudosnesteitä, samalla tulehduksen aiheuttajia jäi suodattimeen. Kuukauden verran sen ääntä kuuntelin, samalla opin tunnistamaan, jos suodatin oli tukossa tai irronnut ja osasin hälyyttää hoitajia suodattimen vaihtoon. Lopulta tulehdus laski, kahden antibiottilääkkeen turvin ja pääsin normaaliin elämään.

 Ei elämä silti entisen normaalia ollut. Liman eritys keuhkoista on normaalia sellaisten leikkausten jälkeen, sitä hoidetaan ainakin puhaltamalla vesipulloon, että kuplien paine irrottaisi limaa. Jaksoin kohtuudella käydä kaupassa ja terveyskeskuksessa, mitta välillä piti levätä ja sylkeä suuhun noussutta sitkeää limaa pois . Keskussairaalan tutkimuksissa selvisi, ettei liman eritykselle löydy syytä. Siitä seurasi päätelmä, että minulla on reuman lisäksi toinen autoimmuunisairaus, tauti jossa elimistö taistelee itseään vastaan. Siihen sain kahdenlaista hengitettävää lääkettä. Toista siemaisen kaksi annosta aamulla ja saman verran illalla. Toista, avaavaa lääkettä vedän keuhkoihini jos alkaa ahdistaa tai jos lähden hiukan rasittavampaan tehtävään. Ne ovat astmalääkkeitä, mutta lääkäri sanoi, ettei tautini ole astmaa. On kyllä astman kaltaista. Olen havainnut, ettei minua ahdista samalla tavalla kuin olen huomannut astmapotilaita ahdistavan. Tautini nimi on sarkoidoosi, erittyvä lima on sarkoosia.
 Terveyskeskuksessa mittasivat elimistöni hapenottokykyä, alhaisen puoleisista lukemista hoitaja kertoi, mutta varsinaista hoitoa ei täällä määrätty. Keskussairaalassa keuhkopolilla mittaukset olivat tarkempia, yksi hoitaja tarkkaili mittaria, toinen kirjoitti lukemia muistiin. Siellä halusivat selvittää, olisiko minulle apua lisähappilaitteista. Apua ehkä olisi, mutta vereni happiarvo ei edellytä laitetta yhteiskunnan kustannuksella. Jos itse ostan laitteet, niiden hinta lasketaan Kelan kustanusten omavastuuseen. Siinä tulisi kerralla täyteen yhden vuoden omavastuu, lisäksi ostetusta lääkehapesta saisi normaalin lääkekorvauksen.
 Päätin siirtää happilaitteiden hankinnan tämän vuoden alkuun, jolloin vuoden lääkkeet ja happi olisivat minulle ilmaisia. Vuoden vaihteessa puhjennut keuhkokuume antoi aiheen katsoa, tuleeko siitä muita kustannuksia. Siksi happilaitteet ovat vielä ostamatta, mutta jos ongelmat pahenevat, ne pitänee joskus ostaa. Nyt minulla on muita ongelmia, selviäisinpä niistä.

Harvinainen kuva retkiltäni, varmaan Kaisan nappaama tai tyttöjen. Kalervo ja puhelin

Merkittävä muutos elämässäni tuli, kun jouduin luopumaan ajokortista ja autolla ajamisesta. Niistä kirjoitan eri blogissa, siksi tässä vain mainitsen niistä.Mainitsen kuitenkin tässä, että 25.11.2018 minulla on vielä ajokortti. Elokuusta alkaen olen ollut tavallaan löysässä hirressä, niin olen tilannettani kuvaillut. Ajokortti minulla on, mutta jokaisena postipäivänä arvailen, josko ajokiellon ilmoitus tulisi postissa.
 Vielä ei ole ilmoitusta tullut ja toivon, ettei tulisikaan. Ajokorttini on voimassa tasan vuoden tästä päivästä, jos mahdollista, pyrin uusimaan sen vuoden kuluttua. Ellei uusiminen onnistu, harkitsen siirtymistä sellaiseen ajoneuvoon, jonka ajamiseen ei korttia tarvita. 

Maja Hannukurussa