Maastomuistoja

Vaikka isäni syntyi, asui ja eli luonnon keskellä, hänen luonnontuntemuksensa oli omalla tavallaan suuntautunutta. Tutkimuksen ja kirjallisuuden tietoja hän ei tiennyt tai tiesi ne eri tavoilla. Esimerkiksi suopursua isä sanoi kanervaksi, niin sanoin minäkin siihen asti, kun naapurin Orvokki kertoi minulle todellisuuden. Suopursu sanaa en ollut siihen mennessä kuullutkaan.   Isäni kuoli vajaa viikko sen jälkeen, kun olin täyttäyt 16 vuotta. Vaikka kuljimme paljon metsissä, ei keskusteluissamme monta kertaa välähtänyt luonnon tunemus. Enemmän keskustelimme työasioista ja isä muisteli työpaikkojaan, ennen kuin liityin hänen seuraansa. Maisemia, mäkiä, järviä ja muita kohteita isä esitteli, mutta nekin tiedot ovat minulta unohtuneet. Lakkapaikat ja järvien kalarannat isä tiesi, mutta kun vain vähän kuljin niillä retkillä mukana, ei minulle sitäkään tietoa kertynyt. Kun lisäksi silmissäni on piilokarsastusta ja hajataitteisuutta, en pystynyt kaukaa tunnistamaan eläimiä luonnossa. Tunsin s

Kotalahden metsän vaiheilta Päiväkirjastani: Torstai 13.1.1966 Kojolanperällä. Nyt on vähän aikaa kirjoitella, olen töissä taas Kotalahden metsässä. Siellähän olin kerran kymmenkunta vuotta sitten, silloin isän kanssa. Nyt eivät ole Mustoset täällä, joten kortteeri piti etsiä muualta. Olen nyt täällä Armas Lakson kotona. Vähän kerrassaan ehkä pystyn selvittelemään vaiheitani vuoden vaihteen seuduilta ja sitä miten tulin tänne. Uuden vuoden otin vastaan Oulussa, jos tulee tilaisuus, kirjoitan enemmän siitä reissusta. Kovilla pakkasilla alkaneen vuoden ensi viikot olin rankatouhussa, lähinnä ajoin niitä pihaan. Reisjärven kansanopiston loppiaispäivillä kävin, aattopäivän olin kotona, lähdin vasta illalla postipikalinjassa. Toimeen jouduin siellä taas, Hylkirannan koululle valvojaksi tällä kerralla. Mielenkiintoinen oli paneelin keskustelu. Rakentavaa oli muukin ohjelma, jäi hiukan harmittamaan, etten mennyt jo aattoaamuna. Täällä olen Metsäliiton työssä, propsinteossa

Äitileiriläisiä Toukokuun lopulla oli opistolla viikon mittainen äitileiri. Hiukan ennen leiriä kuulin toimiston hoitaja Ulla Mikkosen keskustelevan opiston rahahuolista jonkun kanssa, että opiston kassa on tyhjä, mutta äitileiriläisethän tuovat rahaa. Vaikka äitileirin merkitys oli suuri väsyneille äideille, oli sillä siis tärkeä merkitys opistollekin ja opiston taloudelle. Kun sitten toukokuun lopulla tuli palkan maksun aika, saimme Unton kanssa samalla kerralla myös kesäkuun palkkamme. Ulla tumasi lyhyesti vain, että saattekin kerralla kahden kuukauden palkan, kun opistolla on ollut tapana maksaa palkka kuukauden alussa, samaa periaatetta noudatetaan harjoittelijoidenkin osalta. Äitileiriviikko näkyi vapaidemme aikana asuntolamme käytävällä ja muuallakin keskustelevina ja usein laulavina äitiryhminä. Erityisen usein äidit lauloivat harvoin kuulluilla sanoilla ja sävelellä laulua: ”Autuas se päivä lienee, jona löysin Jeesuksen, ystäväni suloisen.” Laulu oli n