Helluntain muistoja

Äitileiriläisiä

Toukokuun lopulla oli opistolla viikon mittainen äitileiri. Hiukan ennen leiriä kuulin toimiston hoitaja Ulla Mikkosen keskustelevan opiston rahahuolista jonkun kanssa, että opiston kassa on tyhjä, mutta äitileiriläisethän tuovat rahaa. Vaikka äitileirin merkitys oli suuri väsyneille äideille, oli sillä siis tärkeä merkitys opistollekin ja opiston taloudelle. Kun sitten toukokuun lopulla tuli palkan maksun aika, saimme Unton kanssa samalla kerralla myös kesäkuun palkkamme. Ulla tumasi lyhyesti vain, että saattekin kerralla kahden kuukauden palkan, kun opistolla on ollut tapana maksaa palkka kuukauden alussa, samaa periaatetta noudatetaan harjoittelijoidenkin osalta.

Äitileiriviikko näkyi vapaidemme aikana asuntolamme käytävällä ja muuallakin keskustelevina ja usein laulavina äitiryhminä. Erityisen usein äidit lauloivat harvoin kuulluilla sanoilla ja sävelellä laulua: ”Autuas se päivä lienee, jona löysin Jeesuksen, ystäväni suloisen.” Laulu oli niillä sanoilla silloisessa laulukirjassa, mutta olin kuullut sitä eri sävelellä ja useimmin virtenä: ”Muistan päivää autuasta, jolloin Jeesus löysi mun, syntein tähden tuomitun. Tilastani kauheasta, nosti minut olalleen, otti aivan omakseen.” Varsinaisia leirin ohjelmia en voinut seurata, olin silloin työssä pelloilla tai metsässä. Myöhemmällä pidetyn iltahartauden sen sijaan kävin kuuntelemassa yläkerran juhlasalissa. Äitileiri näkyi siinäkin, että muutamia opettajista oli keskeyttänyt kesälomansa ja tullut opistolle äitien toimintoja ohjaamaan. Äitien vapaahetkistä kuulin heidän laulavan melko paljon, olihan normaalisti poikien asuntolana toimiva solukin, meidän asuntoamme lukuun ottamatta äitien käytössä. Käytävällä äidit istuivat ja lauloivat silloin, kun heillä ei ollut muuta ohjelmaa. Silloin kuulin erilaisen sävelen vanhaan Siionin Lauluun: ”Autuas se päivä lienee, jona löysin Jeesuksen, Ystäväni suloisen.” Lauluhan on uudistetuilla sanoilla ja eri sävelellä virsikirjassakin.

Perunat peltoon

Toukokuun viimeisellä viikolla kunnostimme ensin ohrapellot, maanantaina ja tiistaina Unto sitä äesti, minä kävin Heinon kanssa työssä opiston metsässä. Unto myös kylvi ohran siemenet, jyräys oli minun vuorollani. Perjantaina 29.5. aloitimme perunapellon kunnostuksen karjanlannan levityksellä. Aluksi tyhjensimme lantalan navetan vierestä. Kolmestaan heitimme lantaa viereen työnnettyyn traktorin peräkärryyn, saatuamme kärryn pellolle hajottelimme kuorman kärrystä suoraan kynnökselle. Enimmän ajan traktori kulki pienellä vaihteella ohjaamatta niin, että saimme kolmisin hajotella. Jos kone uhkasi mennä pois pellolta, hyppäsi joku kärrystä kääntämään suuntaa takaisin pellon keskustaa. Aivan tasaisesti emme lantaa sillä tavoin saaneet, mutta jääneet lannattomat aukot täytimme sitten, kun hajottelimme talvella ajetun lantapatterin.

Unton kanssa kahdestaan jauhoimme talvella pellolle ajetusta ja sen jälkeen jäätyneestä lantapatterista. Jäinen lanta irtosi perin hitaasti, vaikka olikin traktorin voima käytettävissä ja rautainen talikko takana. Vauhdillakaan eivät teräspiikit uponneet lantaan kuin aivan vähän, ja jos upposivat, ei konevoima irrottanut lohkaretta lannasta. Mieluummin nousivat traktorin etupyörät ilmaan, ja niin näytti ettei lannan levitys onnistu. Kun tilanhoitaja tuli paikalle, hän vähän moitiskeli avuttomuuttamme ja lupasi näyttää mallia. Kehuminen oli ennenaikaista, sillä kun Heino otti vauhdin ajaakseen lantapatterin yli, traktori nousi patterin päälle, mutta painui takapyöristään patterin keskelle sulaan lantaan. Siinä kone sitten seisoi eikä pois päässyt, ei auttanut tasauspyörästön lukko, ei pyörään ketjulla kiinnitetty parrukaan. Halusin hakea asunnostamme kameran ja ottaa kuvan lantaan uponneesta traktorista, mutta Heinon ilmeistä, kielloista ja murinoista tajusin, että viisainta on jäädä ilman kuvaa. Vasta kun pyysimme apuun tiellä ajaneen naapurin traktoreineen, pääsi opistonkin traktori vetoavun turvin pois lantapinteestä.

Kun pääsimme jatkamaan lannan levitystä, murtui jäinen patteri vähitellen. Varmaan osa lannasta oli murtunut yli ajaneen traktorin painon alla, ja kun alku oli saatu, sitä oli mahdollista jatkaa. Jäätynyttä olivat vain ulkoreunat, keskellä oli enin osa sulaa ja palavaa lantaa. Jäätyneetkin kokkareet sulivat pellolle levitettyinä auringon lämmössä nopeasti. Lopulta työ jatkui niin, että vuorollaan yksi meistä kuljetti patterista lantaa eri puolille peltoa. Samaan aikaan kaksi hajotteli talikoilla lannan tasaiseksi kerrokseksi pellon pinnalle. Kun lannat oli levitetty, äestettiin alue pariin kertaan. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä ensin äestin, sitten aloitin kyntämisen. Unto jatkoi ja kynti perunapellon enimmän alueen, ja jatkoi äestyksellä kunnes pelto oli pehmeä perunoiden kasvulle. Unton tehdessä traktorityötä purin Heinon kanssa lautakojun ja irrotimme purosta vanhan, siltana olleen säiliön. Seuraavana päivänä hakkasin halkoja ja perkasin pajukkoa puron vaiheilta. Vihdoin keskiviikkona saimme perunat peltoon kasvamaan, samalla sain elämäni ensi tuntuman istutuskoneeseen. Siinä yhdellä ajolla avattiin, pudoteltiin perunat ja jälkimmäiset vantaat käänsivät mullan siemenrivin päälle.Minulle oli uusi asia myös perunapellon jyräys istutuksen jälkeen. Tilanhoitaja perusteli jyräystä maan tiivistymisellä siemenperunan ympärille, eli peruna tarttuu maahan. Erityisesti istutuksessa syvälle joutunut peruna saadaan samalla lähemmäksi maan pintaa. Loppuviikon ajan jatkui erilaisissa tehtävissä, vanhoja rakennelmia kunnostaen, mutta metsäänkin ehdimme tekemään töitä.

Kesäkuun toisella viikolla kunnostimme suolle naurispellon. Edellisen viikon perjantaina kynnin saran, joka sai rauhassa kuivahtaa muutaman päivän ajan. Omaksi työkseni olen merkinnyt maanantaille naurismaan äestyksen, maanparannuksen ja lannoituksen, eli levitin kalkkia ja lannoitetta, sekä sen jälkeen äestin pellon. En muista kuka meistä kolmesta kylvi nauriin siemenet, enkä kylvön ajankohtaa.

Vierailu Pirkkojen asunnossa

Ensimmäisenä sen huomasin läheisen opettajien asuntolan oven salaperäisten nimien avautumisena, kun osa lomalla olleista opettajista palasi työhön. Ainakin salaperäisten nimien, Lampela, Kuitula taustalta löytyi kaksi Pirkko nimistä opettajaa. Toinen heistä oli ollut työssä puutarhalla toukokuun ajan, ja oli lähdössä lomalle, kun toinen Pirkko tuli opettajaksi tulevalle kotitaloudelliselle kesäkurssille. Kesäkurssin puutarhalinjan opettajaksi tuli kesän ajaksi puutarhaopettaja, joka asettui asumaan Tipulan johonkin huoneeseen, lähelle puutarhoja. Kun molemmat Pirkot olivat vähän aikaa paikalla, he kutsuivat meidät opistolla työskennelleet asuntoonsa yhden illan vierailulle. En muista ketä kaikkia siellä sinä iltana oli, mutta pieni olohuone oli reilusti puolillaan. Sitäkään en muista, lauloimmeko sen illan aikana, vaikka varmaan lauloimme. Keskustelimme, joimme Pirkkojen tarjoamaa kahvia ja söimme leivoksia, ehkä pullaakin.

Unto antoi näytteen tyttöjen iskemisestä, hän keskusteli erään nuoren edellisen talvikurssin oppilaan kanssa. Sama tyttö oli ollut toukokuun ajan apuna puutarhan töissä. En tiedä miten heidän keskustelunsa oli alkanut, mutta kuulin Unton kysyvän: ”Et lypsää ossaa?” Siihen tyttö vastasi ykskantaan: ”Ossaanpa.” Myöhemmin illalla näin heidän lähtevän yhdessä kävelylle jonnekin kirkonkylän suuntaan. Olinhan minäkin samaa tyttöä silmäillyt, mutta hän vaikutti silmissäni kovin nuorelta, eikä muutenkaan ollut makuni mukainen ulkonäöltään eikä käytökseltään. Siksi en ollut ajatellut häntä edes mahdollisuutena, enkä siksi hänestä haaveillut laisinkaan. Kyseinen tyttö oli edellisen talven kurssilaisia, oli kevätkauden työssä puutarhassa tai keittiöllä ja jäi vielä kesäkurssille.

Kesäkurssi ja rippikoululeiri

Tiistaina 2 kesäkuuta alkoi kotitaloudellinen kesäkurssi, oppilaita tuli linja-autoilla eri suunnista. Siinäkin oli Unto aloitteellinen, että menimme autoille vastaan kantamaan tulijoiden tavaroita. Sattui sopivasti ruokatuntimme aikana sen auton saapuminen. Ainoaakaan saapuvista en muista siinä vaiheessa tunteneeni, mutta olihan melkoisesti aikaa tutustumiseen. Rippikoululeiri puolestaan alkoi seuraavana päivänä, keskiviikkona 3. päivä. En muista ehdimmekö auttamaan heidän tavaroidensa kantamisessa, olihan meillä tiivis ja multainen työ perunoiden istuttamisessa. Siitä istutuskoneelta oli kyllä helppoa seurata tulijoiden virtaa, miten monet laskeutuivat pysähtyneestä linja-autosta. Monella oli tosin kyyti oman vanhemman tai naapurin henkilöautollakin, taisi muutama ryhmä saapua taksillakin. Rippikoulua jatkui juhannukseen asti, muutamiin heidän joukossaan ehdin tutustua leirin aikana. Kesäkurssi kesti kauemmin ja moneen ehdin tutustua heidän joukossaan, olihan aikaakin enemmän. Kesäkuun alkupuolella juhannukseen asti oli opistolla samaan aikaan ainakin 150 nuorta kaikkiaan.

Ennen juhannusta kävin kotona, mutta aattoiltana palasin opistolle. Ensin rippikoululaisten kokolle, jossa poltettiin vanhoja rakennelmia ja alkukesän aikana purosta perkaamaamme pajuja. Opiston nuoret siellä lauloivat kauniisti, sitä laulua mielelläni kuuntelin. Opiston johtaja pyysi, että menisin rippikoulupoikien majapaikkaan yöksi, kun osa isoisista oli joutunut lähtemään. Siellä sitten yritin yhden yön aikana paikata ison veljen paikkaa, vaikka mitään valmiutta ei siihen ollut. Juhannuspäivänä oli rippikoululaisten ensi ehtoollinen Reisjärven kirkossa, samalla alkoivat Reisjärven perinteiset juhannusseurat. Seuroissa olin iltaan asti, yöksi pyöräilin opistolle. Seurojen jälkeen pyöräilin opistolle yhdessä Kaisan kanssa, hän oli lainannut polkupyörän opistolta seuroissa käydäkseen. Juttelimme lähinnä arkisista asioista matkan aikana. Hän ei ollut nähnyt porojen lypsämistä, vaikka sillä seudulla poroja onkin. Lehmiä Kaisa kertoi lypsäneensä ja hoitaneensa, vaikka se työ ei kovin innostakaan. Ensimmäisenä arkiaamuna sen jälkeen olin saada märästä tiskirätistä silmilleni keittiön läpi kulkiessani. Sinikka sillä rätillä minua kohti huitaisi, rätti pysyi hänen kädessään, mutta muutamia vesipisaroita sain kasvoilleni. Kysyin että mistä tuo nyt, mutta en saanut vastausta.

Kesäkurssin alettua pari tyttöä heistä tuli vuorollaan keittiölle aiemmin ruoan valmistukseen, aluksi heidän tehtävänsä oli keittää kahvia Untolle ja minulle. Yleensä he keittivät hiukan tarvetta enemmän, että saisivat juoda itse meiltä yli jääneen. Sen huomattuaan alkoi Unto juomaan itse ja juotattamaan minulla kahvia niin, että se loppui joka aamu viimeiseen tippaan. Unto sen aloitti sanomalla, että juotaisko vielä kupilliset, kaatoi itselleen ja kun en vastustanut, minullekin. Kohta olin minäkin mukana juonessa ja saatoin esittää Untolle samat kysymykset. Yleensä emme jääneet kuuntelemaan tyttöjen reaktioita, vaan kiirehdimme Tipulan pihaan aloittaaksemme päivän työt.

Kesäkuun toisella viikolla kunnostimme suolle naurispellon. Edellisen viikon perjantaina kynnin saran, joka sai rauhassa kuivahtaa muutaman päivän ajan. Omaksi työkseni olen merkinnyt maanantaille naurismaan äestyksen, maanparannuksen ja lannoituksen, eli levitin kalkkia ja lannoitetta, sekä sen jälkeen äestin pellon. En muista kuka meistä kolmesta kylvi nauriin siemenet, enkä kylvön ajankohtaa.