Maastomuistoja

  Tämä ei ole kalareissulta, vaan lomalta Pirttiniemessä. Lomailimme siellä vuorokauden, kyyditsin lapset kouluautolle. Kävin ajamassa lomittajalle vihreitä heiniä, palasin Pirttiniemeen ja soudin Arvonsaaren ympäri päiväkahvin jälkeen. Souturetken jälkeen palailimme kotiin, Kaisa valmistamaan ruokaa koulusta kotiutuville lapsille, minä hain autokärryllä lisää vihreitä heiniä lehmille. Blogin alkupuolella oli muistelma ensimmäisestä ongestani, sen jälkeisistä kalastuksistani en ole blogiini kirjoittanut. Aiheesta on moneenlaisia muistoja, siksi on paikallaan tuoda niitä esille.  Kalastelin kouluiässä harvakseltaan, mutta suurta innostusta en saanut. Oli muuta tekemistä ja kun nuoremmat veljeni kalastivat ahkerammin, ja saivat, olemattomia saaliita saaneena vetäydyin muihin harrasteisiin. Haaveilin kirjailijan urasta, vaikka en siihenkään jaksanut keskittyä.  Isä osti pari verkkoa ja kalasti niillä. Minä pääsin soutajaksi, pidin siitä, vaikka toisaalta vähän pelkäsin isän ää

Olimme itä-Suomen kierroksella Ranualla, kun sain ystävältäni Patelta puhelun. Hän kysyi, missä olet ja sen kuultuaan jatkoi, että minkä tähen siellä, täällähän sinun pitäisi olla.   Kysyin että minkä tähen? En voi olla siellä kun olen täällä.   Pate kertoi, että Heikki on saanut johettavakseen retken, jolla on niin paljon osallistujia, ettei se yksin pärjää.   Kysyin että millon se reissu tehhään. Kuultuani ajankohan jatkoin, että minä ehin sinne siihen mennessä ja käyn Heikin luona heti, kun pääsen kotiin. Voijaan sitten tehä tarkemmin suunnitelmia.   Poikkesin välillä Oulussa ja kun oli aikaa, ajoin kotimatkalla Heikin kotiin. Kaivoimme esiin Peuran Polun kartan ja aloimme suunnitella.   Sovittuun aikaan ajoin uudelleen Heikin kotiin, jonne saapuivat pian myös retkeläiset. Pääsimme kaikki kyydissä Valkeisen leirintäalueelle, josta vaellus alkoi. Lue tätä päivitystä lopusta alkaen, siis takaperin. Kiviä riitti matkan varrella nähtäväksi ja ihailtavaksi