Peuran Polun vaellus

Olimme itä-Suomen kierroksella Ranualla, kun sain ystävältäni Patelta puhelun. Hän kysyi, missä olet ja sen kuultuaan jatkoi, että minkä tähen siellä, täällähän sinun pitäisi olla.
  Kysyin että minkä tähen? En voi olla siellä kun olen täällä.
  Pate kertoi, että Heikki on saanut johettavakseen retken, jolla on niin paljon osallistujia, ettei se yksin pärjää.
  Kysyin että millon se reissu tehhään. Kuultuani ajankohan jatkoin, että minä ehin sinne siihen mennessä ja käyn Heikin luona heti, kun pääsen kotiin. Voijaan sitten tehä tarkemmin suunnitelmia.
  Poikkesin välillä Oulussa ja kun oli aikaa, ajoin kotimatkalla Heikin kotiin. Kaivoimme esiin Peuran Polun kartan ja aloimme suunnitella.

  Sovittuun aikaan ajoin uudelleen Heikin kotiin, jonne saapuivat pian myös retkeläiset. Pääsimme kaikki kyydissä Valkeisen leirintäalueelle, josta vaellus alkoi. Lue tätä päivitystä lopusta alkaen, siis takaperin.

Kiviä riitti matkan varrella nähtäväksi ja ihailtavaksi

Kahvinkeittopuhaa

Kiviä ja vaeltajia

Kastautuminen

Pieni kallio tai iso kivi

Erään järven rannassa oli vene, sitä kokeiltiin

Tervanpolttajien majan luona pidimme pienen tauon varusteiden asettelun ajaksi. Myöhemmin maja on rauhoitettu hiljentymiskirkoksi

Vettä järvestä

Välillä venyteltiin jalkojen lihaksia ja jänteitä

Eteläjoen pato Kuivajärvessä

Osa vaeltajista kiersi  polkua pitkin Kuivajärven, tässä tutkitaan esitteitä

Tässä on Kuivajärven maininkeja, viivyimme yön Kuivajärven varaustuvalla. Illalla söimme meille valmistetun aterian ja saunoimme. Illanviettoon menimme läheiseen kotaan, Heikki oli pyytänyt että pitäisin siellä iltahartauden. Ilta kului jutellessa, ja kun Heikki ei kodassa uudistanut pyyntöään, pääsin pelättyä helpommalla. Lopulta tytöt ja nuorin poika palasivat autiotupaan yöksi, me isommat pojat ja miehet yövyimme kodassa.

Iso-Vänttäläinen on järvi Peuran Polun lähellä, siinä on hyvä taukopaikka

Iso-Vänttäläisellä pidettiin pidempi tauko, syötiin eväitä ja kuivattiin asusteita, erityisesti kenkiä.

Eräs vaeltaja valitti väsymystään, lupasin pitä hänestä huolta niin, ettei tarvitse kesken vaellusta lähteä pois.

Hitaammat, väsyneemmät ja nuorimmat vaeltajat jäivät jälkeen, kuljin heidän mukanaan. Heikki hoputti nopeampaan kävelyyn, että saapuisimme kaikki yhdessä joukossa Kuivajärven tuvalle.
Vastasin että on pääasia, että pääsemme kaikki sinne niin, ettei jotakin tarvitse hakea ambulanssilla sairaalaan. Heikki tyytyi siihen ja kuljimme hitaasti luvan saatuamme.
Keskustelimme, kerroimme vitsejä ja muuta hauskaa. Silloin muistui mieleeni vanha tarina, kuinka jollakin vaelluksella kaikki jutut tulivat tutuiksi, ja joku oli keksinyt numeroida ne. Sen jälkeen tarvitsi sanoa vain numero, niin jokainen alkoi nauraa. Me jälkijoukko otimme saman käytännön.

En tiedä mitä etujoukko ajatteli lepotauollaan, kun meistä yksi sanoi numeron ja toiset nauroivat riehakkaasti. Kohta toinen sanoi numeron ja taas naurua. Toki selitimme juonen etujoukolle, ettei heidän tavinnut meitä aivan pöpeinä pitää.

Siellä he menevät

Nuo ruskeat vaakajuovat ovat diaskannerin lisäämiä merkkejä, eivät ne vaellukseen kuuluneet eivätkä ole edes polun merkkejä.

Lähtö rauniopyykiltä eli Lestijärven ja Reisjärven kuntien entiseltä rajamerkiltä

Palaveri Kuruntien risteyksessä

Ovatko retkeläiset vallan hajaantuneet?

Kuruntien risteyksessä ylitimme ison maantien ja jatkoimme matkaa innokkaina

Suuria kiviä aivan alkumatkasta hyvin nukutun yön jälkeen

Korsukylässä keitimme ja joimme kahvit sekä tutkimme vähän korsuja, tulevaisuuden majoitusmökkejä.

Myöhemmin, kansanopiston vaelluskurssilla sain nukkua muutaman yön tuollaisessa korsussa.

Joku peto(lintu?) oli saanut saaliin, saaliista oli jäljellä muutama sulka ja kasa höyheniä. Hetken katsoimme ja hämmästelimme taistelun jälkiä.

Alkumatkasta ihmettelimme, mitä polkua ja mistä jatkamme. Tuuli oli kaatanut puita polun poikki, mutta hetken etsinnän jälkeen löysimme oikean polun ja matka jatkui.

Siinä oli ryteikkö joka piti kiertää, lopulta pääsimme oikealle polulle. 

Lestijärvellä, Valkeisen leirintäalueella pystytimme teltat

 Olimme itä-Suomen kierroksella Ranualla, kun sain ystävältäni Patelta puhelun. Hän kysyi, missä olet ja sen kuultuaan jatkoi, että minkä tähen siellä, täällähän sinun pitäisi olla.
  Kysyin että minkä tähen? En voi olla siellä kun olen täällä.
  Pate kertoi, että Heikki on saanut johettavakseen retken, jolla on niin paljon osallistujia, ettei se yksin pärjää.
  Kysyin että millon se reissu tehhään. Kuultuani ajankohan jatkoin, että minä ehin sinne siihen mennessä ja käyn Heikin luona heti, kun pääsen kotiin. Voijaan sitten tehä tarkemmin suunnitelmia.
  Poikkesin välillä Oulussa ja kun oli aikaa, ajoin kotimatkalla Heikin kotiin. Kaivoimme esiin Peuran Polun kartan ja aloimme suunnitella.

  Sovittuun aikaan ajoin uudelleen Heikin kotiin, jonne saapuivat pian myös retkeläiset. Pääsimme kaikki kyydissä Valkeisen leirintäalueelle, josta vaellus alkoi.