Maastomuistoja

Vaikka isäni syntyi, asui ja eli luonnon keskellä, hänen luonnontuntemuksensa oli omalla tavallaan suuntautunutta. Tutkimuksen ja kirjallisuuden tietoja hän ei tiennyt tai tiesi ne eri tavoilla. Esimerkiksi suopursua isä sanoi kanervaksi, niin sanoin minäkin siihen asti, kun naapurin Orvokki kertoi minulle todellisuuden. Suopursu sanaa en ollut siihen mennessä kuullutkaan.   Isäni kuoli vajaa viikko sen jälkeen, kun olin täyttäyt 16 vuotta. Vaikka kuljimme paljon metsissä, ei keskusteluissamme monta kertaa välähtänyt luonnon tunemus. Enemmän keskustelimme työasioista ja isä muisteli työpaikkojaan, ennen kuin liityin hänen seuraansa. Maisemia, mäkiä, järviä ja muita kohteita isä esitteli, mutta nekin tiedot ovat minulta unohtuneet. Lakkapaikat ja järvien kalarannat isä tiesi, mutta kun vain vähän kuljin niillä retkillä mukana, ei minulle sitäkään tietoa kertynyt. Kun lisäksi silmissäni on piilokarsastusta ja hajataitteisuutta, en pystynyt kaukaa tunnistamaan eläimiä luonnossa. Tunsin s

Tämä on maantien ojaan auennut lähde Lintuhaudankankaalla. Eljas Kolehmainen ja Urho Kahilainen merkitsivät lähteen laudanpalaan naulatuilla kaljapullojen korkeilla. Ensimmäiset marjaretkeni tein isän mukana Rajahoikan suunnassa, yleensä isä kävi kalalla saman tien. Olen aiemmin kertonut muiston ensimmäisestä marjaretkestä, mutta toinen kerta tuskin haittaa. Kävelimme polkua Pirttikankaan suuntaan, kun isä sanoi että katsotaan mennessä tuolta. Lähestyimme Rajarämettä, jossa oli paikkakunnalle tulleita karjalaisia. He alkoivat huudella metsään, että tulkaa tänne, tuli semmoisia ihmisiä, jotka tietävät marikot. Isä vastasi, että emme tiedä, mennään kauas, 10 kilometrin päähän. Samalla isä lisäsi vauhtia, metsän kätkössä hän pani puolijuoksuksi.  Minulle isä selitti, että neuvoisin jos täällä tietäisin, mutta kun mennään yökuntiin Rajahoikan sydänmaalle, eivät nuo osaa sieltä tulla takaisin vaan heidät pitäisi tuuva. Lakkaan olimme menossa, vuosia myöhemin sain poimituksi siltä su

Olimme itä-Suomen kierroksella Ranualla, kun sain ystävältäni Patelta puhelun. Hän kysyi, missä olet ja sen kuultuaan jatkoi, että minkä tähen siellä, täällähän sinun pitäisi olla.   Kysyin että minkä tähen? En voi olla siellä kun olen täällä.   Pate kertoi, että Heikki on saanut johettavakseen retken, jolla on niin paljon osallistujia, ettei se yksin pärjää.   Kysyin että millon se reissu tehhään. Kuultuani ajankohan jatkoin, että minä ehin sinne siihen mennessä ja käyn Heikin luona heti, kun pääsen kotiin. Voijaan sitten tehä tarkemmin suunnitelmia.   Poikkesin välillä Oulussa ja kun oli aikaa, ajoin kotimatkalla Heikin kotiin. Kaivoimme esiin Peuran Polun kartan ja aloimme suunnitella.   Sovittuun aikaan ajoin uudelleen Heikin kotiin, jonne saapuivat pian myös retkeläiset. Pääsimme kaikki kyydissä Valkeisen leirintäalueelle, josta vaellus alkoi. Lue tätä päivitystä lopusta alkaen, siis takaperin. Kiviä riitti matkan varrella nähtäväksi ja ihailtavaksi