Maastomuistoja

   Hakkasimme kelloseppä Koljosen metsässä. Isä kävi tutustumassa mainittuun Viljo Koljoseen, ehkä oli jotakin asiaakin. Kertoessaan kuulumisia käynnistä, isä mainitsi, että tämä kelloseppä kertoi olevansa myös laillistettu optikko. Oli ehdottanut isälle, että hän voisi tutkia, määrätä ja valmistaa isälle kaksitehoiset silmälasit. Siis lasit, joissa on lähi- ja kaukolasit samoissa linsseissä. Hetken mietittyään oli kuitenkin peruuttanut puheensa: Eipä sovikaan. Te olette metsätyömies, te lyötte pian kirveellä jalkaanne puuta halkaistessa. Niin sai isä tyytyä vanhoihin laseihinsa.      K olme miestä tuli Haapajärveltä, meidän ja paikallisten hakkuumiesten lisäksi. Monenlaista keskustelua he kävivät keskenään, joskus meidänkin kanssa.   Yhden neuvon muistan saaneeni vanhimmalta haapajärviseltä mieheltä. Eräänä iltana miehet keskustelivat kiivaasti, ehdin ihmetellä, mistä on kysymys, kun he sanailivat: – Kohmelo ei tapa. – Kohmelo tappaa! – Ei tapa! – Kohmelo tappaa, se tap

  Palstamme metsän perällä lähestyi puolta väliä, toisesta päästä tuli vastaan toinen hakkaaja. Miehet kertoivat tulleen myös uuden työnjohtajan, ensi kosketukseni häneen oli, kun hän minut nähdessään käski sanomaan isälle miehen nimen, joka tietää meidän uuden palstamme sijainnin. Isän tulisi ottaa häneen yhteyttä, saadakseen sen palstan paikan tietoonsa. Minä tietysti unohdin nimen, jota en ollut aiemmin kuullutkaan. Niin kerroin isälle, että se on joku Huurula, joka sen palstan tietää. Isä tietysti kyselemään sen nimistä miestä, ei sitä löytynyt. Ei toki, kun ei ollut olemassakaan. Jotakin kautta isä lopulta sai selville, että sen miehen nimi onkin Vilho Muhonen, niin lopulta löysimme uuden palstan ja kävelymatkamme lyheni puoleen entisestään. Uudella palstalla olivat puut solakampia, kuusia oli enemmistö puista, kiviä oli vähemmän. Muutenkin palsta oli mieleisempi tehdä työtä, joten saimme enemmän kappaleita samassa ajassa. Palkkahan maksettiin valmistuneiden propsien lukumäärän