Maastomuistoja

Seurasuunnitelmia Vilholle ja minulle varattu suviseuramatka Kinnulan linja-autoon oli peruutettu, kun äiti halusi mennä samaan aikaan järjestettyyn Liejun sukupaikan huutokauppaan. Vilhon ja pikkupoikien kanssa seivästimme kotona heiniä ja kuuntelimme radiosta sen puolentoista tunnin lähetyksen, jonka yleisradio silloin joka kesä koteihimme välitti. Korvaukseksi peruuntuneesta Kuusamon matkasta sovittiin alustavasti, että lähtisimme Oulun tuomiokirkossa pidettäviin isoihin syysseuroihin. En uskaltanut ottaa lupausta vakavasti, vaikka pientä lähtemisen toivoa elättelinkin. Vilho oli selvästi innokkaampi, jopa varma lähdöstä. Töiden kasaantuminen viimeiselle siviilikuukaudelle, velkojen määrä ja äidin jatkuva sairastelu lopulta ratkaisivat, että luovuimme Ouluun lähdöstä. Saimme kuitenkin iloita siitä, että synnit ovat anteeksi ja elävä taivastoivo sisimmässä, jotka ovatkin suurta Jumalan armoa. Kaarlo lomalla Tiistaina 19.9. olin Louhulassa perunoita keräämässä, illal

Torstaina kylvin rukiin siemenet aamulla, sitten apulannat siementen jälkeen. Vielä meni hetki apilapellolla, illalla jatkoin navettaladon hajotusta. Purin lopun lattiasta, siirsin sementtisäkit ja irrotin pari lattiaa kannatellutta niskasta. Perjantaina tein Martti Kyröläiseltä saamani opin mukaisesti levyt valusokkelia varten, lauantaina kasasin levyistä sokkelin ja naulasin satsilavan betonimassan sekoittamista varten. Maantien takana pariladon väliköstä työnsin heiniä entisten heinien päälle molemmille puolille latoihin. Tarkoitus oli saada lehmille väliaikainen lypsykatos, kun navetta menee remonttiin. Kun heinät eivät ottaneet mahtuakseen, ehdotti äiti riukuparsien asettamista välikön päälle. Sinne mahtuivat loputkin heinät ja niin saimme katoksen lypsyjä varten, ainakin sateiden varalle. Latovälikön liejun sitomiseksi hakkasin sinne myöhemmin havuja kuivikkeiksi. Sateita olikin runsaasti, maisema ulkona kuin järviseutua pienoiskokoisena. Sateet häiritsivät viljan korjuuta,

Kauan aikoneet Jyväskylän vieraat, Rautiot, tulivat elokuun ensimmäisellä viikolla. Tyyne- tädin mies, Erkki Rautio ja lapsensa Sirkka-Liisa, jota Ipa nimellä kutsuttiin, sekä pojat Esko, Timo ja Risto tulivat meille muutamaksi päiväksi. Paljoa en heidän vierailustaan muista, sen kuitenkin, että Sirkka-Liisa mielistyi meillä kohtaamiinsa suuriin pässin sarviin ja halusi viedä ne muistoksi mukanaan. Äiti suostui ne antamaan, ja niin sarvet lähtivät heidän mukaansa, kun Kylänpään Hannes haki heidät Kinnulaan. Myöhemmin kuulin, että Ipa oli pessyt ne sarvet, ja kun niihin pesun jälkeen ilmaantui matoja, ehkä mieluummin toukkia, olivat sarvet saaneet heiton metsään. Kun vertaan sarvien kohtaloa nykyisen tietoni valossa, oli metsään heitto ehkä sittenkin turhaa. Sarvien onteloissa oli ilmeisesti kärpästen munia, ja kun ne saivat kosteutta, kuoriutuivat toukiksi ja alkoivat syödä eloperäistä pehmeää ainesta onteloista. Keittämällä tai sopivilla kemikaaleilla olisi toukista päässyt, ja j