Yöllinen leipomus

Seurasuunnitelmia

Vilholle ja minulle varattu suviseuramatka Kinnulan linja-autoon oli peruutettu, kun äiti halusi mennä samaan aikaan järjestettyyn Liejun sukupaikan huutokauppaan. Vilhon ja pikkupoikien kanssa seivästimme kotona heiniä ja kuuntelimme radiosta sen puolentoista tunnin lähetyksen, jonka yleisradio silloin joka kesä koteihimme välitti.

Korvaukseksi peruuntuneesta Kuusamon matkasta sovittiin alustavasti, että lähtisimme Oulun tuomiokirkossa pidettäviin isoihin syysseuroihin. En uskaltanut ottaa lupausta vakavasti, vaikka pientä lähtemisen toivoa elättelinkin. Vilho oli selvästi innokkaampi, jopa varma lähdöstä. Töiden kasaantuminen viimeiselle siviilikuukaudelle, velkojen määrä ja äidin jatkuva sairastelu lopulta ratkaisivat, että luovuimme Ouluun lähdöstä. Saimme kuitenkin iloita siitä, että synnit ovat anteeksi ja elävä taivastoivo sisimmässä, jotka ovatkin suurta Jumalan armoa.

Kaarlo lomalla

Tiistaina 19.9. olin Louhulassa perunoita keräämässä, illalla sinne tuli veljeni Pentti kertomaan, että äiti on lähtenyt Suolahteen ja minun on mentävä kotiin lypsylle. Lypsyn ja muiden iltatöiden jälkeen menin vintille nukkumaan, ja kun keskiviikkoaamuna laskeuduin tupaan, istui Kaarlo pöydän ääressä kaakaota juomassa ja sanoi: Jumalan terve. Hän oli päässyt äidin mukana kahden viikon lomalle kotiin. Lauantai-iltana olin Kaarlon kanssa saunassa, pesin hänet ja ajoin partansa.

Keskiviikkona 4.10. äiti vei Kaarlon takaisin Suolahden sairaalaan hoidettavaksi. Pientä vaihtelua olivat ne viikot Kaarlon yksitoikkoiseen arkeen, mutta kovin kauan häntä ei voinut kotonakaan pitää vaan oli paikallaan jatkaa hoitamista ammattilaisten valvonnassa.

Lehmät navettaan

Keskiviikkona kuokin perunoita kotona, torstaina pikesin parsien pohjia navetassa. Äiti jatkoi pikeämistä, kun minut haettiin Kiviselle puintiin sinne jo menneen Vilhon lisäksi. Illalla naulasin navetassa roikkalampun valossa pohjalaudat lehmien parsiin. Perjantaina laudoitin ja valoin karsinoiden pohjareunan. Illalla kaivoin reiät syöttöpöydän sulkijan pohjaparruun, lauantaina valmistin aidan parsien ja soimen väliin. Tein myös avattavat sulkulaitteet, jotka kiinnitin maanantaina soimen aitaan. Naulasin parsien erottajat väleihin ja lopuksi hakkasin reiän kivijalkaan lantakourun päähän. Niin saimme viedä lehmät navettaan ensi kerran navettaremontin jälkeen, vaikka vielä oli jäljellä melkoisesti viimeistelyjä.

Lantalaan piti tehdä uusi ovi ja kiinnittää se, laipio oli tehtävä entisen ladon, uuden laajennuksen osalle. Ensimmäiset laipion vasat kiinnitin keskiviikkona, niitä jouduimme lainaamaan naapurista lisää. Keskiviikkona 27.9. oli myös meidän puintipäivämme. Puitiin Hyppösen koneella kaurat, viimeisen saran ohrat ja lopuksi heinänsiemenet. Saunassa kävin valoisan päivän aikana, neljän maissa iltapäivällä. Pölyynnyin sitten iltatyössä uudelleen, kun völjäsin jyviä tuvan vintille. Maitokärryllä vein kaksi säkkiä kerrallaan tuvan eteen, josta ´kannoin ne yksitellen olkapäilläni vintille tehtyihin laareihin. Vintille kannoin kaikkiaan 26 säkkiä, vain heinänsiemensäkin jätin eteiseen. Pimeällä vein viimeisiä säkkejä yläkerrokseen. Oli tarkoitus vielä säkittää jyviä myllymatkaa varten, mutta siihen puuhan en ehtinyt enkä jaksanutkaan.

Sokerijuurikkaan nostoa

Perjantaina 29.9. aloitettiin sokerijuurikkaan nostaminen, olin muiden mukana, irrotin, nostin, puhdistin mullasta, listin ja kärräsin kasaan. Lauantaina nostimme Vilhon kanssa kahdestaan, äiti kävi pellolla vähän aikaa auttamassa. Illalla olin Rauhalan puinnissa hevosmiehenä. Maanantaina pantiin juurikkaan nostoon iso vaihde, Rauhalasta olivat Irene ja Lyyli mukana nostossa, saimme melkein saran juurikkaat nostetuiksi. Tiistaina nostimme kahdestaan Vilhon kanssa, äiti tosin kävi vähän aikaa listimässä. Listiminenhän on se vaihe, kun naatti leikataan terävällä veitsellä irti juurikkaasta. Keskiviikoksi minulle jäi nostettavaksi vain kolme rivin pätkää ja toisen saran päisterivit, siis poikki saran päähän kylvetyt juurikkaat. Ne selvitin niin hyvissä ajoin, että ehdin aloittamaan kuopan kaivamista naattien säilöntää varten.

Juurikkaan naatteja tuli niin paljon, etteivät lehmämme olisi jaksaneet syödä niitä ennen pilaantumista. Siksi päätimme säilöä enimmät naatit myöhemmin syksyllä ja talvella syötettäväksi. Kaivoin pihaamme kuopan säilöksi, naulasin lautoja kuopan reunoihin, ettei savi pääsisi sotkemaan säilöttäviä naatteja. Kaivumaalla nostin varaston korkeutta ja samalla yritin tiivistää savella ja oljilla reunoja ilmaa läpäisemättömiksi. Muovikalvoista emme olleet silloin kuulleet, eikä sellaisia ollut saatavissa. Siksi piti tehdä ilmatiivistä käytössä ollein keinoin, ja vaikka eristystä maahan ei saatukaan, toivottiin että naattien sokeripitoisuus ja säilöntäsuola yhdessä varmistaisivat säilymisen.

Kuopan kaivamisen välissä lastasimme juurikkaat Turusen autoon, jolla ne vietiin Muuraksen asemalle ja siirrettiin punnituksen jälkeen rautatievaunuun. Perjantaina 6.10. valmistin naattisäilön, illalla kiinnitin navettaan karsinoiden pohjaparrut. Neljä häkkikuormaa ajoimme lauantaina juurikkaan naatteja tekemääni varastoon. Huolellisesti polkien naatit tiivistimme, väliin heiteltiin säilöntäsuolaa ja taas lisää naatteja, polkemista ja suolaa. Vilho polki ”pöntössä,” välillä minä levitin suolaa reunalta heittämällä. Lopuksi pahvia päälle niin paljon kuin löysimme ja vielä kova kivien ajo säilöttyjen naattien päälle painoksi, Rauhalasta asti piti kiviä hakea, lähempää ei löytynyt tarpeeksi. Samalla saatoin antaa Vilholle ohjeita, milloin ja miten valmista rehua voisi alkaa lehmille syöttämään. Pienin annoksin syöttäen lehmät pysyisivät terveinä ja tuoretta rehua riittäisi useiksi viikoiksi.

Oli vielä varauduttava seuraavaan kesään ja tulevaan juurikkaan viljelyyn. Siinä mielessä ajoimme pihasta kalkkisäkkejä seuraavan kesän ajatellulle juurikaspellolle. Osa säkeistä oli kastunut niin pahoin, etteivät kestäneet nostamista. Ne jätimme siinä vaiheessa paikoilleen ja myöhemmin siirrettäviksi.

Äiti sairastuu

Äiti väsyi ja sairastui raskailla marjanpoimintareissuillaan, aluksi lievästi, mutta lopulta sairaalaan asti. Ensimmäiset merkit havaitsimme, kun äiti ihmetteli miten kummasti häntä ”heittää.” Hänellä oli ilmeistä huimaukseen taipumusta, mutta sisukkaasti äiti kulki marjamatkoillaan ja kantoi poimimansa marjat sangoilla kotiin. Lopulta Vilho lähti mukaan ja kantoi marjasangot, eikä äiti pystynyt ajamaan pyörällä, vaan käveli kotimatkan pyöräänsä nojaten. Illalla äiti keitti vellin ja laittoi taikinan juuren, muuhun ei pystynyt sen jälkeen, piti käydä makuulle.

Kätilö Palokangas, uskonsisaremme, kävi kahdesti äitiä katsomassa, tiedusteli sen jälkeen lääkärin ja hommasi kyydin. Kun taksit eivät joutaneet, niin metsäneuvoja Erkki Veistola vei äidin lääkäriin Reisjärvelle. Iltapäivällä Inkeri kävi kertomassa, ettei tauti sentään vakavampi ole, joku vika tasapainoelimissä. Täytyy olla muutama päivä sairaalassa, mutta on toiveita pikaisesta parantumisesta.

Yöllinen leipomus

Äiti siis laittoi taikinan juuren, mutta kun ei pystynyt leipomaan, käski hakea leipojan jostakin naapurista. Pekka kävi pyytämässä Honkalan Hannaa, joka ei tullut. Muistelen äidin kehottaneen myös Kivisen Kerttua tai Sepalan Elliä pyytämään, mutta kun olin muutaman kerran alustanut taikinoita, arvelin pystyväni leipomaan itsekin. Niin sitten lokakuun 10 päivän iltana, pimeän tultua ryhdyin leipomispuuhaan, jonka arvelin helpoksi kun oli valmis juurikin hapannut.

Kannoin illan aikana puut uunin eteen, taisin sytyttää tulenkin ja ryhdyin sekoittamaan jauhoja taikinasaaviin. Lisäsin jauhoja saaviin, työnsin nyrkkini juureen, vedin nyrkin pois ja työnsin uudelleen. Välillä lisäsin jauhoja ja jatkoin nyrkkeilyä taikinan kanssa. Kun arvelin taikinan olevan sopivan kiinteää ja hyvin sekoittunutta, keskeytin alustamisen ja jätin taikinan nousemaan. Taikinan noustua kylliksi sytytin puut uunissa ja ryhdyin leipiä tekemään. Ensimmäisenä leivoin ohuet hiilikot, jotka työnsin paistumaan kohta, kun olin vetänyt hiilet uunista ja laitoin hiilikot hyvällä mielin arinalle.

Hiilikoiden paistaminen onnistui kohtuullisesti, toisin kävi paksujen leipien kanssa. Ne levisivät lapion laitojen yli, uhaten tippua lattialle. Ei auttanut muu kuin nostella leivät takaisin saaviin, lisätä taikinaan annos jauhoja ja alustaa sekä leipoa uudelleen. Sen jälkeen sain leivät uuniin helposti, mutta vieläkin oli taikina löysän puoleista, uunissa leivät levisivät niin, että ne vaivoin mahtuivat tulemaan uunin suun läpi tuvan puolelle.

Anitta on kirjoittanut runon, jossa hän kertoo vastaavasta kokemuksesta Vilholla. On mahdollista, että niin on Vilhollekin käynyt, mutta yhtä mahdollista on, että vanhan tapahtuman muistelussa on henkilö vaihtunut. Ainakin minulla on sen kaltainen leipomiskokemus, onhan minulla siitä silloin kirjoitettu katkelma päiväkirjassani.

Kotitöiden viimeiset vaiheet

Tiesin että Vilho voi ja joutuu jatkamaan niitä töitä, jotka minulta jäisivät kesken. Koska tiesin Vilhon taidot kehittymättömiksi, yritin saada valmiiksi ainakin vaikeimmat, vaativimmat ja raskaimmat työt. Jäljelle jääneistä annoin veljille ohjeita niiden suorittamisesta. 10.10. puolen päivän maissa äiti lähti lääkäriin ja saman tien sairaalaan. Iltapäivällä katoin AIV -säilön ja annoin Vilholle ohjeita sen avaamiseen ja avaamisaikaan. Navetan laajennusosan kattoa olin naulannut pienin erin useana päivänä, 11.10. sain katon valmiiksi ja aloitin siankarsinan rakentamisen. Torstaina 12.10. valmistin karsinan ja naulasin pystylaudoituksen seinään karsinan kohdalle. Illalla samana päivänä kiinnitin parrut oven pieliin navetan päähän, latoahan siinä ei ollutkaan, kun ladon osalle oli laajennettu navettaa. Uuden ladon rakensin myöhempinä vuosina, sen talven aikana piti heinät lehmille kantaa entisestä pyöröhirsiladosta melkein navetan ympäri kiertäen.

Iltapäivällä pistäytyi meillä kodinhoitaja valmistamassa illallisen, seuraavana päivänä hän oli meillä koko päivän, aamulypsyltä iltalypsylle asti. Hän oli soittanut äidille, joka oli arvellut pääsevänsä pyhäksi kotiin. Perjantaina 13.10. kävin metsässä, katkoin ja kasasin enimmät sahapuurungot, muutaman tuulen kaataman havupuun sekä kesällä ”rasiin” kaatamiani koivuja. Aamu- ja iltatöinä naulasin navetassa vasikan karsinaa, niitä töitä helpotti ja nopeutti, kun oli valmiit ovet ja niissä saranat. Valmistin laudoista navettaan ulko-oven, jonka kiinnitin paikoilleen. Välillä kävin kaupassa, illalla lypsin lehmät ja saunoin, niin olin valmis viimeiseen siviiliyöhöni. Kieltämättä minua huoletti kotiin jäävien pärjääminen, kun äitikään ei päässyt kotiin. Aamulla ennen Muuraksen asemalle kävelyä lypsin vielä lehmät, mutta illan lypsäjästä ei ollut tietoa lähtiessäni. Kodinhoitaja lupasi kyllä lypsää, mutta muistaakseni olivat kotiin jääneet joutuneet hakemaan Rauhalan Irenen illan lypsäjäksi.