Maastomuistoja

Kesäkuun kuudentena, keskiviikkona viivästyi iltalomalle lähtö komppaniassa vallinneen sekavan tilanteen vuoksi. Lähinnä kai uusien miesten sijoittaminen ja sopeutuminen uuteen palveluspaikkaan sen aiheuttivat. Seuroihin ehdin suunnilleen puoleen väliin, enkä puheestakaan enää mitään muista. Sen sijaan ilta seurojen jälkeen oli rauhallinen ja mieleeni painunut. Useimmat opiskelijat olivat lähteneet pois, enkä havainnut vakituistenkaan asukkaiden kyläkutsuja. Uutta nuorisoa oli saapunut kesän ajaksi paikkakunnalle, kuka työhön, kuka muuten harjoittelemaan, kuka aloittamaan opintojaan kesän aikana. Seisoimme pienehkönä ryhmänä kadulla Rauhanyhdistyksen edessä, joku kyseli paikkaa minne mennä tai mitä tehdä. Huomasin olevani yksi kaupunkia ja uskovaisten toimintaa siellä tuntevista, kenties parhaiten tuntevista siinä joukossa. Rohkaistuin kertomaan ensimmäisestä iltalomastani, kuinka en päässyt sisälle kun vain jäsenet pääsivät vuosikokoukseen, ja kuinka olin tutustunut kaupunkiin

Korpraaliksiko? En tiedä oliko korpraalista alikersantiksi ylennetty tupamme esimies Niittymäki aivan tosissaan, kun hän kerran kuorma-auton lavalla istuessamme tiedusteli minulta, että mitä mieltä Kantola on korpraalin natsoista. Osittain vieressä istuneiden kavereiden vuoksi aloin laskea leikkiä kysymyksen johdosta. Vastasin etten tiedä muuta, mutta muistelen korpraalin arvon menetyksen olevan eräs järjestysrangaistuksen muoto. Toden perästä, enhän toki ainakaan tahallani olisi mihinkään rangaistavaan tekoon ryhtynyt. Vierellä istuneet kaverit kuitenkin siirsivät kysymyksen esimieheemme, selittäen hänen ylennyksensä korpraalin arvon menetykseksi. Sellaista en leikkipuhetta alkaessani ollut edes ajatellut, mutta keskustelu korpin natsoista tyrehtyi siihen. Tyytyväinen olen ollut, että sain kotiutua kaartilaisena, ainakin olen välttynyt kertausharjoituksilta, joihin useita korpraaliksi ylennettyjä on vuosien aikana kutsuttu. Katajanokan ja pääesikunnan välillä Armeijan pu