Maastomuistoja

 Alussa en ajatellut omaa yritystä enkä omatoimista opastusta, mutta kun Pihtiputaan silloinen, retkeilyä harrastava uusi toimihenkilö sellaista suositteli, innostuin ajatukseen. Sovimme päivän ja kelloajan, että kehitämme ajatusta yhdessä. Sovitun päivän aamuna toinen osapuoli soitti, että joutuu johonkin lähikuntaan asiaa hoitamaan. Jäin odottamaan hänen luvattua yhteydenoottoaan, sitä ei ole tullut ja olen lopettanut odotuksen vuosia sitten. Toivon onnea uusille yrittäjille ja menestystä. En ole ajatellut ryhtyä kilpailijoiksenne, mutta tarvittaessa ajattelin voivani auttaa esimerkiksi suurten ryhmien opastuksessa tai retkiruoan valmistuksessa. Minun aikani on ohi, teidän aikanne on tulossa. Opiskelin ensin Reisjärvellä, Suomenselän kansalaisopiston eräoppaan kurssilla. Yksi opettaja kertoi, että erämaa on 8x 8 kilometrin asumaton alue, ja ettei sellaisia alueita ole tällä seudulla. Siksi olisi parempi puhua erämaan kaltaisista alueista, ettei joku termit tunteva niipottaja pääse

Äidin, veljien ja siskon talven ajan tapahtumista varmaan vaihdoimme kuulumisia kohta kotiin saavuttuani ja levättyäni. Niistä oli jonkin verran keskusteltu talven aikana, mutta tarkempia kuulumisten vaihtamisia riitti vuosiksi, jopa kymmenien vuosien ajaksi. Kunnasta oli luvattu, että jos löytäisimme sopivan apulaisen äidin sairauden ajaksi, kunta maksaisi palkan. Niin hyvin en ehtinyt talven aikana kehenkään tutustua, että olisi ollut kanttia edes kysäistä asiaa. Jotenkin aavistan, että äiti olisi ajatellut mahdollista seurustelukumppaniani, kun hän sen toivomuksen minulle kertoi. Minulla oli kuitenkin sen verran vastuun tuntoa, etten ollut edes yrittänyt lähestyä ainuttakaan tyttöä talven aikana seurustelumielessä. Siihen oli ainakin kolme erilaista syytä, joista luontainen ujouteni on ehkä näkyvin. Enemmän piilossa on pysynyt heikko henkilömuistini, että en ehtinyt kunnolla edes ulkonaisesti tutustua tarpeeksi kehenkään. Jos Kuopion aika olisi jatkunut kauemmin, kenties joihinkin

Kesäkuun kuudentena, keskiviikkona viivästyi iltalomalle lähtö komppaniassa vallinneen sekavan tilanteen vuoksi. Lähinnä kai uusien miesten sijoittaminen ja sopeutuminen uuteen palveluspaikkaan sen aiheuttivat. Seuroihin ehdin suunnilleen puoleen väliin, enkä puheestakaan enää mitään muista. Sen sijaan ilta seurojen jälkeen oli rauhallinen ja mieleeni painunut. Useimmat opiskelijat olivat lähteneet pois, enkä havainnut vakituistenkaan asukkaiden kyläkutsuja. Uutta nuorisoa oli saapunut kesän ajaksi paikkakunnalle, kuka työhön, kuka muuten harjoittelemaan, kuka aloittamaan opintojaan kesän aikana. Seisoimme pienehkönä ryhmänä kadulla Rauhanyhdistyksen edessä, joku kyseli paikkaa minne mennä tai mitä tehdä. Huomasin olevani yksi kaupunkia ja uskovaisten toimintaa siellä tuntevista, kenties parhaiten tuntevista siinä joukossa. Rohkaistuin kertomaan ensimmäisestä iltalomastani, kuinka en päässyt sisälle kun vain jäsenet pääsivät vuosikokoukseen, ja kuinka olin tutustunut kaupunkiin

Vapunpäivän käytin sotilasmuistiota täyttäen, kun oli sopivan pitkä rauhallinen tilaisuus siihen. Vappuiltana pääsin taas iltalomalle, seuroihin ja iltakylään. Harmitti sitten, etten pyytänyt vapaata ruokailusta ja lähtenyt jo päivällä. Siellä oli ollut vappumyyjäiset, varmaan laulajiakin koko päivän ajan sen lisäksi, että tekivät kauppaa normaalien myyjäisten tapaan. Kun jäin kasarmin ruokailuun, jouduin myös tiskiin ja siksi myöhästyin iltaseuroista. Iltaseurojen jälkeen ahtauduimme pitkään raitiotievaunuun, ehkä kahteenkin. Heti alkoivat Siionin laulut kuulua vaunun tiloissa. Laulettiin laulua: Oon lapsi Isän Jumalani, ja veli Herran Jeesukseni... Laulun aikana panin merkille, miten joku ihminen meni rahastajan puheille ilmeisesti valittamaan laulusta. Rahastaja katsoi vaunun toiseen päähän asti ja totesi: ne laulavat kaikki. Laulu ei sentään ollut mitään juopuneiden hoilotusta, jonka olettaisi vapun aikana häiriötä tuottavan. Vaunu jäikin melkein tyhjäksi, kun laulajat poistu

Maanantaille 26.3. sain työmääräyksen presidentin linnaan, menimme kaverin kanssa sisälle neuvotusta takaovesta. Siellä kuulimme päivän työn laadusta, menisimme Tamminiemeen, presidentin asunnolle mattoja puistelemaan. Huvilaan emme sisälle päässeet, vaan hakkasimme matot ulkona, jonne ne sisältä meille sitä varten tuotiin. Iltapäiväksi ehdimme taas Kaartinkujalle jäätä hakkaamaan. Saimme siellä viimein urakan valmiiksi ja komppanian vääpeli lupasi yöloman palkkiona hyvin tehdystä työstä. Kirjoitin päiväkirjaani, että yölomaa mieluummin ottaisin muutaman ylimääräisen iltaloman. Pölyistä puuhaa Tiistaina pääsin näkemään kasarmin ullakkoa, jossa lakaisimme lattioita ja järjestelimme sinne varastoitua vanhaa kalustoa, kaappeja, kirjoituspöytiä, penkkejä, tuoleja, hyllyjä ja muuta sen kaltaista. Enimmät niistä olisivat joutaneet hävitettäviksi, ellei sitten haluttu säilyttää museoita varten. Tosi pölyistä siellä oli, olivathan tilat olleet siivoamatta ties kuinka

Lauantaina 24.2. oli Helsingin Rauhanyhdistyksellä niin sanotut järjestetyt kanssapuheet, tilaisuus jossa luettiin joku kohta Raamatusta ja keskusteltiin sen pohjalta. Keskustelun jälkeen pääsin ensimmäiseen Helsingin aikaiseen iltakylääni. Olin käynyt muutaman kerran iltakylässä Kuopion kuukausina, mutta iltakylä nimeä en siellä oppinut. Ajan oloon Helsingissä nimityksen opin, joskin usean kerran olin mukana kylissä ilman, että tajusin olevani ”iltakylässä.” Ensimmäinen varsinainen iltakyläpaikkani oli Pohjois-Haagassa, jossa kävimme nuorten joukolla Matti Vainikaisen asunnolla viettämässä hänen nimipäivänsä iltaa. En muista ketkä sinne pyynnön esittivät, varmaan ainakin Matti itse. Menomatka sujui nopeasti raitiovaunussa, ilta samoin keskustellen ja laulaen. Joillekin kyselijöille sain kertoa nimeni ja kotipaikkani. Kun olin kertonut olevani Muurasjärveltä, esittäytyi eräs tyttö Helinä Pentikäiseksi, Haapajärvellä aiemmin olleen kappalaisen tyttäreksi. Keskustelimme Kassa