Elämän vaikeuksia

Äidin, veljien ja siskon talven ajan tapahtumista varmaan vaihdoimme kuulumisia kohta kotiin saavuttuani ja levättyäni. Niistä oli jonkin verran keskusteltu talven aikana, mutta tarkempia kuulumisten vaihtamisia riitti vuosiksi, jopa kymmenien vuosien ajaksi. Kunnasta oli luvattu, että jos löytäisimme sopivan apulaisen äidin sairauden ajaksi, kunta maksaisi palkan. Niin hyvin en ehtinyt talven aikana kehenkään tutustua, että olisi ollut kanttia edes kysäistä asiaa. Jotenkin aavistan, että äiti olisi ajatellut mahdollista seurustelukumppaniani, kun hän sen toivomuksen minulle kertoi. Minulla oli kuitenkin sen verran vastuun tuntoa, etten ollut edes yrittänyt lähestyä ainuttakaan tyttöä talven aikana seurustelumielessä. Siihen oli ainakin kolme erilaista syytä, joista luontainen ujouteni on ehkä näkyvin. Enemmän piilossa on pysynyt heikko henkilömuistini, että en ehtinyt kunnolla edes ulkonaisesti tutustua tarpeeksi kehenkään. Jos Kuopion aika olisi jatkunut kauemmin, kenties joihinkin olisin siellä tutustunut.

Kuitenkin suunnilleen saman mittaisella Helsingin ajalla tutustuin useampaan kuin vastaavana aikana Kuopiossa, mielestäni tarpeeksi en Helsingissäkään. Merkittävin rajoite seurustelun ehdottamisiin oli kuitenkin taloudellisen vastuun paine. Vaikka äiti, kuten myöhemmin olen kuullut, oli toivonut minun saavan seurustelukaverin, kuitenkin muistot äidin tuskaisista valituksista elämän ahtaina hetkinä painoivat mieltäni niin, etten edes ajatellut ketään sellaiseen ahdinkoon pyytää ja saattaa. Sen talven aikana en siis löytänyt ketään, jota olisin meille apulaiseksi voinut pyytää.

Kotikuulumisia

Kuitenkin olivat kotona pärjänneet, syksyllä oli Rauhalan Irene ja eräät muut naapurien naiset käyneet meillä lypsämässä. Vilhokin oli opetellut lypsytaidon, hän muisteli nauraen opetteluaan, että aluksi olisi tarvittu kolme sankoa. Normaalin lypsysangon lisäksi sanko kummankin kyynärpään alle, koska osa maitosuihkeista osui käsivarsiin ja tippui kyynärpäistä maahan. Aikansa harjoiteltuaan oli Vilho kuitenkin oppinut niin, että maito osui sankoon kuten kuuluikin. Vilho oli saanut osalleen myös taloudellisen vastuun ja olleensa toivoton, kun posti toi laskuja laskujen jälkeen, eikä ollut rahaa millä niitä maksaisi. Sitten, aivan yllättäen, oli alkanut tulla rahalähetyksiäkin, tärkeimpänä niistä tili sokerijuurikkaista. Se oli iso apu pienempien, kuukausittaisten tulojen lisäksi, ja niin Vilho kertoi selviytyneensä laskuista.

Oli perhe saanut apua muutenkin, joitakin hyväntahtoisten ihmisten lähettämiä paketteja oli tullut niin etelästä kuin pohjoisestakin, ainakin Torniosta ja Helsingistä. En enää muista niitä lähettäneiden henkilöiden nimiä, mutta kiitollisuus niistä on voimassa edelleen. Kunta antoi apuaan ainakin työvoimana, eri kodinhoitajat olivat vuoroin työskennelleet meillä. Eniten ehkä Mimmi, jota äiti ja Vilho usein muistelivat. Myös Hilja Katainen oli äidin muistoissa usein. Tämä Hilja oli ihmetellyt pihtiputaalaisten sukunimiä, kun niissä on paljon eläinten, lähinnä lintujen nimiä, oli närhiä, varista ja muita sellaisia. Myöhemmin tästä Hiljasta itsestäänkin tuli Varis avioliiton myötä. Nämä kodinhoitajat olivat myöhemminkin silloin tällöin meillä työssä. Erään työvuoronsa aikana Hilja kertoi eräästä vaikeasta tilanteesta, johon oli meillä joutunut.

Lehmä oli sairastunut ja Hilja oli arvellut, että viina olisi siihen sopivaa lääkettä. Meillä ei sellaisia aineita ollut ja niin oli Hilja kysynyt Vilholta, tietäisikö tämä mistä viinaa löytyisi. Vilho oli kertonut tietävänsä, mutta ei suostuvansa hakemaan sitä. Hilja oli pyytänyt että jos Vilho opastaisi siihen taloon, niin hän itse voisi käydä pyytämässä. Niin he olivat menneet, mutta Vilho ei suostunut menemään edes sisälle sellaisen asian vuoksi. Vilhon jäädessä ulos oli Hilja mennyt sisälle ja esittäytynyt kodinhoitajaksi joka on työssä Karmalassa. Siellä on lehmä sairaana ja hän arvelee, että sitä voisi yrittää parantaa juottamalla sille viinaa. Perheen poika kertoi että täällä voisi olla sitä ja sen vuoksi tulin sitä täältä kysymään. Viinaa oli löytynyt, sitä juotettu lehmälle veteen sekoitettuna ja ennen pitkää oli lehmä parantunut, liekö alkoholin vaikutuksesta vai muuten.

Hilja muisteli tapausta ja tunnelmaa, kuinka hän meni vieraalla kylällä ennestään tuntemattomien ihmisten luokse ja esitti asiansa. Mahtoi siinä talon väki ihmetellä kun nuori tyttö tulee sellaiselle asialle, että onko tuossa tosiaan kaikki kohdallaan. En tiedä missä talossa he kävivät, eikä Hiljakaan nimiä muistanut, mutta kaikkihan Junganperällä tiesivät, ettei meillä alkoholijuomia käytetty, sellainen lääkekäyttö toki oli poikkeus. Kaikesta huolimatta oli uskottavuusongelma, kun parikymppinen, tuntematon nuori nainen menee sellaiselle asialle. Olihan Vilhokin lopulta kutsuttuna uskaltanut sisälle mennä ja vahvistanut Hiljan kertomuksen sairaasta lehmästä.

Oma asiansa oli veljien ja siskon selviäminen ruoan laitosta niinä aikoina, kun kodinhoitaja ei ollut sitä valmistamassa. Pentin neuvokkuudesta joulun ajan valmisteluissa olen kertonut sen ajan muistelmassa, miten Pentti oli valmistanut taikinakuoren kinkun ympärille. Siinä oli koulussa saatu oppi päässyt heti käytäntöön. Anitta ja Tuomo olivat silloin niin nuoria, että he korkeintaan pystyivät vain avustamaan isompia. Sen sijaan Pekan osuudesta kuulin vasta kymmeniä vuosia myöhemmin, ja kuitenkin Pekka oli joutunut päävastuulliseksi perheen ruokien valmistuksessa. Perunoita oli helppo keittää, ainakin voita saattoi laittaa kuoritun perunan päälle, ellei osannut kastiketta valmistaa. Siinä olivat varmaan kodinhoitajat vuoronsa lopulla valmistaneet kastikkeita ja ehkä lihakeittoakin, mutta eivät ne kovin monta päivää riittäneet eivätkä kelvollisina säilyneet. Muun ruoan loputtua oli Pekka keittänyt muttia, jonka taidon oli ehtinyt äidiltä oppia. Olihan meillä sentään ohrajauhoja, josta saattoi vääntää mutin jos toisenkin.