Maastomuistoja

Kaksi vuoroa kasarmivartiossa Saimme Neulamäen vartioon tiedon, että vuoron loputtua meidän pitäisi lähteä kolmen päivän sotaharjoitukseen. Ajatuskin tuntui vaikealta, kun olemme viikon ajan öitä viettäneet talvisia polkuja kierrellen, emme jaksaisi välittömästi jatkaa maastossa, vaan halusimme päivän tai kahdenkin lepotaukoa. Siihen eivät komppaniassa suostuneet, mutta jos suostuisimme vuorokauden tauon jälkeen kasarmivartioon, saisimme jäädä kokonaan pois sotaharjoituksesta. Tarjous vaikutti hyvältä, mutta meidän piti antaa kirjallinen suostumus, koska vuorokauden tauko kahden vartiovuoron välillä olisi liian lyhyt. Mielellämme sellaiseen ehtoon suostuimme, saisimmehan sentään vähän levätä ja vartiointi valaistulla, auratulla kasarmialueella oli aivan toista kuin kiertäminen varikon lumisilla poluilla. Puhumattakaan möyrimisestä epämääräisillä umpihangilla, jollaista sotaharjoitus talvisissa maastoissa on. Lepäsimme kasarmilla vuorokauden, jonka jälkeen menimme päävartioon,

Tuntui etten ollut nukkunut lainkaan, kun käytävässä pärisi soittokello ja sen jälkeen kuului huuto: "Komppaniassa herätys!!!" Pian tuvassa törmäili joukko nuoria miehiä sinne ja tänne, kunnes ovelta kuului komento aamupesulle. Niin marssimme alikersantin opastuksella sekaisena joukkona pesuhuoneeseen, mutta tuskin olin kunnolla käsiäni ja kasvojani kastellut, kun jo tuli komento parijonoon ja takaisin tupaan. Ensimmäisenä aamuna ei meillä tainnut olla aamulenkkiä, joka sen jälkeen muodostui jokaisen aamun ehdottomaksi ohjelmaksi. Jokaisena aamuna marssimme myös ruokalaan aamupalalle, oikeastaan aamuteelle, joka olikin eräs mieluisimpia toimia minulle. Ensimmäisellä kerralla ruokalan tohina tuntui oudolta, mutta melko pian siihen tottui. Tottuivat myös muut alokkaat, ja tottumuksen mukana tohina väheni. Meille oli etukäteen jaettu pinkkoihin tarpeellinen määrä vaatteita, mutta jakajat eivät tienneet, minkä kokoinen mies oli tulossa. Osa saamistani vaatteista oli auttam

Junalla Kuopioon Olin aamulla hoitanut ja lypsänyt lehmät, kiirehdin aamupäivän junalle Muurakseen, koska en tiennyt yhteyksistä iltapäivän junalta. Myöhästyminen seuraavan vuorokauden puolelle olisi tiennyt hankaluuksia perillä, ehkä rangaistuksia tai ylipalvelustakin, enkä halunnut niiden vuoksi riskeerata viimeiseen tinkaan. Paljoa ei olisi kotiin jääviä auttanut, vaikka olisin lähtenyt vasta lehmien iltahoidon jälkeen. Lähtö siinä vaiheessa olisi aiheuttanut ensimmäisen riskin viimeiselle junalle ehtimisessäkin, sillä 12 km kävelyssä saattoi tulla yllätyksiä. Minulla oli muutenkin tapa varmistaa jatko mahdollisten myöhästymisten varalta, ja aamupäivän junan jälkeen tuleva toinen juna iltapäivällä oli silloin sopiva ehtimisen varmistus. Haapajärven asemalla näin, että jatkojuna lähtee vasta iltapäivällä. Olisi siis useita tunteja odottamisen aikaa, enkä halunnut sitä käyttää pelkästään joutilaaseen lorvimiseen. Kävelin Haapajärven Rauhanyhdistykselle katsomaan, ja siellähän

  Maanantaina 16.5. vihdoin siirryimme Koivulahden parakkialueelle, linja-autossa menneet miehet siirsivät tavaransa sinne aamupäivällä. Minun siirtymiseni meni iltapäivään, kun seikkailin kodin ja Hevosjärven välillä eri paikoissa. Pihtiputaalle ajoin Siloman linja-autossa, kirkolla ähräsin aikani, kun en älynnyt pyrkiä aamulla sorajunaan. Linja-autossa kävin hetken istumassa, mutta tyhmyyksissäni poistuin siitä, ja sorajuna, jossa lopulta pääsin, jäi Keitelepohjaan. Siitä jatkoi pieni tralla, moottoriresiina Hevosjärvelle. Iltapäivän aika meni sitten siirtymiseen Koivulahden alueelle, mutta tarkempaa kuvaa muutosta ei minulle ole säilynyt.   Maanantaina 23.5. Vilho vei minut veneellä Kivilahden rantaan, josta kävelin Muurakseen junalle. Usein oikaisin metsän ja suon poikki Reunalasta Savelaan, niin varmaan silloinkin. Lättähattu junalla ajoin Pihtiputaan asemalle, sieltä linja-autossa Hevosjärvelle. Pieni tralla, moottoriresiina, vei miehet Kutemaisen asemalle, josta isommass

  Urakoitsija oli tehnyt puroon sillan betonista ja täyttänyt sen osittain routivalla maalla. Roudan liikuttavaa vaikutusta ei kuitenkaan sallittu penkereeseen, eikä ainakaan sillan rakenteisiin. Routahan saattaisi särkeä jopa betonirakenteitakin. Siksi routiva maa oli kaivettava pois ja tila täytettävä routimattomalla soralla. Kun käytettävissä ei ollut kaivinkonetta, sellaisen käyttö tai kuljetus olisi hankalaa, jouduimme lapioilla kaivamaan pois routaherkän maan. Siksi piti kiskotus keskeyttää ennen sillan avaamista, aivan sillan äärelle. Lapioimme maata teräskuuppaan, joka harakan nosturilla siirrettiin penkereen sivulle. Ainakin kaksi kuuppaa oli käytettävissä, kun toista tyhjennettiin, täytimme me lapiomiehet toista. Niin menetellen ei tullut luppoaikaa sen kummemmin harakalle kuin miehillekään.   Noin kahden päivän ajan tyhjennettiin silta-arkkua, perjantaina illansuussa pääsimme sitä täyttämään. Kannoimme penkereen sivuilla kiviä ja sepeliä kuuppiin, jotka harakka nost