Ensimmäinen armeijapäivä

Tuntui etten ollut nukkunut lainkaan, kun käytävässä pärisi soittokello ja sen jälkeen kuului huuto: "Komppaniassa herätys!!!" Pian tuvassa törmäili joukko nuoria miehiä sinne ja tänne, kunnes ovelta kuului komento aamupesulle. Niin marssimme alikersantin opastuksella sekaisena joukkona pesuhuoneeseen, mutta tuskin olin kunnolla käsiäni ja kasvojani kastellut, kun jo tuli komento parijonoon ja takaisin tupaan. Ensimmäisenä aamuna ei meillä tainnut olla aamulenkkiä, joka sen jälkeen muodostui jokaisen aamun ehdottomaksi ohjelmaksi. Jokaisena aamuna marssimme myös ruokalaan aamupalalle, oikeastaan aamuteelle, joka olikin eräs mieluisimpia toimia minulle. Ensimmäisellä kerralla ruokalan tohina tuntui oudolta, mutta melko pian siihen tottui. Tottuivat myös muut alokkaat, ja tottumuksen mukana tohina väheni.

Meille oli etukäteen jaettu pinkkoihin tarpeellinen määrä vaatteita, mutta jakajat eivät tienneet, minkä kokoinen mies oli tulossa. Osa saamistani vaatteista oli auttamattoman pieniä minulle, ei toivoakaan että mahtuisin sellaisen sisälle. Jotkin asusteista olivat niin suuria, että hiukan ahtaen olisi sisälle mahtunut kaksikin Kalervoa. Ensimmäisenä meidät opastettiin varusvarastolle vaihtamaan vaatteita sopiviksi. Samalla antoivat ohjeen tarkistaa, että olimme saaneet oikean määrän kaikkia miehelle kuuluvia varusteita, sillä joutuisimme kuittaamaan varusteet ja myöhemmin korvaamaan kadonneet tai muuten puuttuvat. Sopimattomiksi ilmenneitä, likaisia tai rikkoutuneita saimme luvan vaihtaa aina ehtiessämme. Alusvaatteet vaihdettaisiin joka tapauksessa aina saunassa käyntien yhteydessä.

Päiväruokailuun marssimme jo jonkilaisessa parijonossa, ryhmämme johtaja Teppo Taskinen meitä siinä opasti, samalla hän itse sai harjoitusta kouluttamiseen. Koska ruokailut oli järjestetty kahteen jaksoon, saimme syönnin jälkeen palata kasarmille siinä järjestyksessä, kuin olimme tulleet kylläisiksi. Ensimmäisenä päivänä oli kyllä tarkoitus, että lähtisimme kaikki samaan aikaan parijonossa harjoituksen vuoksi, ja siksi, että huomaisimme aikaa ruokailuun olevan tarpeeksi. Siitä ajatuksesta luovuttiin ruokalan kersantin toivomuksesta. Kun keittiöpoikien piti päästä kattamaan toiselle jaksolle, hän piti tärkeänä että pöydät tyhjentyisivät ajoissa. Kovin suuria eroja ei poistumisemme aikoihin päässyt syntymään, sillä meidät valtasi eräänlainen kilpavietti, vaikka kilpailu ruokailussa sanottiinkin tarpeettomaksi. Kukaan meistä ei tarvinnut annettua aikaa, 45 minuuttia syöntiinsä, vaan halusimme lähteä lepäämään kasarmille ja myöhemmin sotilaskotiinkin..

Oppitunteja ja sulkeisharjoitus

Ensimmäiset oppitunnit olivat maanantaina iltapäivällä, sotilaan käyttäytymistä ja elämän järjestystä, mutta myös oikeuksiamme meille opetettiin. Oppituntien jälkeen alkoi ensimmäinen sulkeisharjoitus, samalla sain tuntuman minulle entuudestaan tuntemattomaan sanaan. Ainakin jonon ja rivin erot joukkueemme johtaja, ylikersantti Pajari meille opetti. Samoin eri suuntiin poistumiset joko kävellen "mars" komennolla, tai juosten "marsmars" komennolla. Muodostelmiin järjestäytymistä opimme ensin teoriassa ja sitten harjoitellen ryhmittäin ryhmänjohtajien johdolla. Sulkeisen päätteeksi joukkueen johtaja järjesti järjestäytymiskilpailun ryhmille. Sen kilpailun voitti ryhmämme, olimme oppineet ja sisäistäneet ojentautumisen niin, että aloimme muita ryhmiä myöhemmin ojentautumisen, oli ryhmämme ensimmäisenä ojenuksessa, rivissä alokkaat käsivarren mitan päässä toisistaan. Tuntui melko järkevältä ojennuksessa nostaa oikea käsi viereisen kaverin olkapäälle ja niin mitata sopiva etäisyys häneen. Saimmekin ylikersantti Pajarilta kiitoksen nopeasta ojennuksesta ja samalla muille ryhmille neuvon ottaa oppia meistä siinä asiassa.

Tiistaina saimme opetusta sotilaan käyttäytymisestä kasarmilla, kasarmialueella ja kaupungilla. Ensimmäisen kerran saimme sitten illalla käydä sotilaskodissa, lyhyesti sotkussa, tosin vain alikersanttien johdolla ja valvonnassa, muuten emme saaneet siinä vaiheessa poistua komppanian kasarmista. Kuitenkin jo lauantain iltana kävin sotkussa yksin, tosin lähtiessä piti ilmoittautua komppanian päivystäjälle. Lauantaina ja myös sunnuntaina yritin löytää Päivämies lehteä, mutta löytämättä jäi. Tiistain iltana aloitin kirjoittamaan kirjettä kotiin, keskiviikkona ja torstaina sitä jatkoin ja lopulta sain postiin. Sunnuntaina kirjoitin ja lähetin toisenkin kirjeen.

Sotilasmuistio

Melkein jokaisella vanhemmalla sotilaalla oli sotilasmuistio, sellaisen ostivat myös lokakuun alokkaat, minä heidän mukanaan. Sotilaskodissa valitsin sellaisen kahdesta vaihtoehdosta, jotka olivat tarjolla. Muistion täyttäminen tarjosi ajanvietettä, joka vähensi Päiväkirjaan kirjoittamisen aikaa, mutta oli siitä hyvä, että sen saattoi jättää nopean lähdön tilanteissa ja jatkaa sitten kun aikaa ilmeni. Päiväkirjassahan kesken jätettyä aihetta ei aina osannut jatkaa, kun ei muistanut aikomaansa tekstiä. Kopioin sotilasmuistiooni huumoria ja asiatekstiä usealta kaveriltani, jonkin verran tosin suodattaen, sillä rivoimpia en katsonut muistiooni sopiviksi. Jonkin verran laadin piirroksia, vaikka piirtämisen taitoni onkin olematon. Kopioin muutamia makupaloja tähän muistelmieni joukkoon sinne tänne sopiviin yhteyksiin. Pyydän lukijaa ottamaan huomioon, että sotilashuumori oli yleensä melkoisesti yliampuvaa niin, että tapahtumat kuvattiin todellista hankalampina.

Sotilasmuistiosta:

-- Harvassa on askelmat rapuilla, sanoi alokas kun yläpetiltä putosi.

-- Takaisin ja äkkiä, sanoi alokas kun kuumaa perunaa nielaisi.

-- Vaihtelevaa sapuskaa, sanoi alokas kun risteilijän söi. (Risteilijä oli lautanen, johon kerättiin perunain kuoret, lihan luut, kalan ruodot ja muu syöntikelvoton ruoan seasta.)

Erilaisiin tehtäviin

Ensimmäisellä viikolla komppanian vääpeli tiedusteli käskynjaolla, onko joukossamme verkon kudonnan hallitsevia miehiä. Kolme, tai ehkä neljä ilmoittautui, ja he saivat saman tien komennuksen asevarastolle kutomaan verkkoja, että verkon avulla kypäriin saattoi kiinnnittää maastosta löytyvää kasvustoa ympäröivän luonnon mukaiseksi naamioksi. Muutamia viikkoja he siellä kulkivat, kunnes valan lähestyessä heidän komennuksensa keskeytettiin, etteivät varsinaiset sotilaiden taidot jää oppimatta.

Eräs ensimmäisistä tapahtumista oli upseerin puhuttelu, josta en tehnyt merkintää päiväkirjaani, mutta joka on jäänyt mieleeni muuten. Siinä meiltä kyseltiin toiveita ja odotuksia armeijan ajaksi, ja niitä saimme myös esittää. En muista mitä kaikkia siinä minulta kysyttiin, varmaan ainakin aseettoman palvelun halua, jollaista en toivonut, vaan halusin palvella isänmaata aseellisena. Ainakin sen muistan, että haastattelija kysyi kiinnostusta lähteä aliupseerikouluun, ja ilmoitin etten halua. Mielessäni oli kodin tilanne, että keväällä siellä tarvitaan työssä minuakin, en siis joutanut kolmea kesäkuukautta jatkamaan armeijassa. Muihinkaan erityispalveluihin en kertonut kiinnostustani, eikä mielessäni sellaisia edes ollut.

Aseet ja aseharjoituksia

Keskiviikkona meille jaettiin kiväärit, samalla neuvottiin katsomaan sen numero ja painamaan mieliimme niin, että osaisimme ulkoa vaikka sitä keskellä yötä unesta herättämisen jälkeen kysyttäisiin. Aluksi opettelimme aseen käsittelyä, piti oppia purkamaan lukko osiksi ja niistä erillisistä osista se kasaamaan toimivaksi sekä kiinnittämän paikalleen. Aseen käsittelyn alkeita opimme ja harjoittelimme muutenkin samalla kun opimme, millä komennolla mikäkin liike suoritetaan. Ainakin olalle ja jalalle vientejä harjoittelimme, samoin alustavia tähtäysharjoituksia. Ne harjoitukset olivat paikallaan, sillä lauantaina kävimme tutustumassa ampumarataan ilman aseita, maanantaina olivat ensimmäiset lyhyen matkan ammunnat. Sen vuoksi puhdistimme aseet lauantaina illalla.

Ennen aseiden puhdistamista päivystäjä halusi opettaa alokkaille armeijan tapoja, pani koko alokasjoukon pesemään koko komppanian, vaikka jo kerran olimme sen päivällä pesseet ja paikat olivat varmasti puhtaat. Kun sitten prikaatin komentaja kävi tarkastamassa komppanian, saimme häneltä suopean arvostelun. Komppaniamme oli koko prikaatin parhaassa kunnossa, sanoi päivystävä upseeri arvioinnissaan myöhemin illalla. Tuskin tupapalvelijana suorittamani ilmoitus siihen mitään vaikuttanut, olin sentään oppinut sen ilmoituksen asiallisesti ja oikein tekemään.

Lopulta se ammunta yksi oli vasta keskiviikkona, ammuimme lyhyeltä 50 metrin matkalta, Aluksi sain 89 pistettä 100 mahdollisesta, mutta kun antoivat mahdollisuuden uusintaan, pääsin 99 pisteen kerhoon.

Muistiosta: -: Oi äiti, mikä on tuo eläin joka metsässä liikkuu?

-- Lapsi kulta, sehän on lokakun alokas.

-- Kuinkas pitkä on kiväärin kantomatka?

-- Herra vääpeli! Mä on kantanu tätä kohta 40 km.

Kihlaus! Saanen täten kunnioittaen julkaista kihlaukseni neiti Pystykorvan kanssa, jonka olen tänään tavannut ja ensi näkemältä rakastunut. Lähimmät tiedot: Pituus:1,20 m. Paino: 4,5 kg. Kaliberi 7,62 mm. Luokka 1k2, perustaistelutähtäin 1,5. Syntynyt 1942 valtion asepajassa.

Siionin lehdet

Maanantain iltana löysin sotilaskodin lukusalista uusimman Siionin Lähetyslehden, josta luin saman tien sunnilleen puolet. Vasta toisen armeijaviikon tiistaina näin sotkun lukusalissa vanhemman Päivämiehen numeron, josta päättelin lehden sinne tulevan, vaikka uusin numero oli edelleen tietymättömissä.

Kävin sotilaskodissa muutamia kertoja viikossa, jos en läytänyt uskovaisten lehtiä, luin muita lehtiä tai kirjoja. Jouluviikolla olin eräänä iltana lukenut kirjaa melkein koko illan, olin lähdössä pois kun havaitsin lehtitelineeseen ilmestyneen Päivämiehen, jota luin sen jälkeen ainakin tunnin ajan, kunnes tuli aika palata kasarmille.

Pesuja ja poistumiskielto

Perjantai-iltana meillä oli kaupungillepääsykoe, joka koostui kahdesta osasta. Kirjallisiin kysymyksiin vastasimme paperiarkille, jotka jäivät esimiesten arvioitaviksi. Käytännön kokeessa käsittelimme asetta, purimme ja kokosimme lukon ja muita sellaisia tehtäviä, kuten patruunain poistaminen ja laitto. Nistä selvisin kohtuullisesti. Erikseen oli koe kaupungilla käyttäytymisestä, lähinnä tervehtiminen esimiehen kohtaamisessa. Liikkeessä tervehtiessä ei saamani palautteen mukaan käteni heilahtanut marssin tahtiin, eikä ilmeisesti kävelynikään tyydyttänyt, vaikka varmasti parhaani yritin. Niin päättelin, etten vielä selvinyt kaupungille pääsyn kokeesta.

Lauantaina illalla meitä oli toistakymmentä poikaa, jotka pesimme kasarmimme kolmannessa kerroksessa olleen voimistelusalin lattian ja portaat alas asti. Kun vielä sunnuntaina pyyhimme saman suuren lattian kosteilla räteillä, niin kelpasipa sinne sitten raahata raskas sinko tykkivarastosta. Olikohan niillä toimilla yhteyttä sen "pienen juhlan" ja iltapäivän poistumiskieltomme kanssa, ainakaan komppaniaamme ei kukaan käynyt tietoni mukaan tutustumassa. Kenties meidät oppimattomat alokkaat vain haluttiin pitää pois pidemmälle ehtineiden silmistä. Se sali tuli myöhemmin tutuksi muissakin yhteyksissä, ainakin rokotukset ja muutmat voimistelutunnit pidettin siellä.

Sunnuntaina 29.10 annettiin määräys, että meidän kaikkien on oltava komppaniassa kello 14.15, eikä saa poistua ennen kuin annetaan lupa. Vaikka sunnuntait olivat yleensä vapaita, joihinkin erityistehtävien vuoksi oli poikkeuksia silloin tällöin. Eipä minulla ollut siihen sanomista, olla vain paikalla, vaikka mieluusti olisin etsinyt luettavaa sotilaskodissa. Kaupungillehan meillä alokkailla ei ollut siinä vaiheessa pääsyä. Poistumiskiellon syynä oli odotettu au- tai upseerikerhon vierailu komppaniassamme. Heillä oli kuulemma joku pieni juhlinta kasarmialueella, mutta Pst -komppaniaan he eivät käyneetkään tutustumassa. Menin odottamisen ajaksi komppanian luentosaliin kirjoittamaan, sinne ei kukaan mennyt häiritsemään, kuten omasa tuvassa saattoi tapahtua.

Lopulta oli yllätys, että selvisin kuitenkin iltalomakokeessa. Käytännön kokeessa olin saanut juuri vaaditut vähimmäispisteet 7, kirjallisessa kokeessa sain 9.8 pistettä, joka oli saamani tiedon mukaan paras toisen ryhmän tuloksista. Oletin että joukkueemme johtaja halusi vain säikäyttää minut harjoittelemaan liikkeessä tervehtimistä, ja varmaan hän seurasi taitojamme kentällä jatkuneissa harjoituksissa.

Muistiosta: Luutnantti: Mikä on nimenne, alokas?

-- : Alokas Uuno Peltoniemi.

Luutnantti: Sitä Uunoa ei tarvitse sanoa, sen näkee muutenkin.

-- Ei sitä tiennyt lapsena, kuinka aikuisena on hauskaa, sanoi alokas kun kasarmia sisältä ja ulkoa jynssäsi.

Ammuntoja ja maastoharjoituksia

Maanantaina 30.10. olimme maastossa koko päivän, meillä oli ammuntoja Saarijärven ampumaradalla. Suoritimme siellä toisen ammunnan, osa alokaista eteni kolmannenkin ammunnan tavoitteeseen. Siellä alkoi minun tähtäysvaikeuteni paljastua, mutta syy siihen selvisi vasta kymmeniä vuosia myöhemmin.

Muutenkin harjoittelimme lähimetsissä melkein joka päivä, opimme ja harjoittelimme niin asemiin hyökkäystä kuin puolustamistakin. Yksi joukkue oli puolustamassa asemia, toinen hyökkäsi sinne. Seuraavan päivän harjoituksessa olivat osat vaihtuneet, niin jokainen sai tuntuman sekä hyökkäys- että puolustustaistelun menetelmiin.

Eräs maastoharjoitus on jäänyt mieleeni erikoisesti siksi, että silloin harjoittelimme poteroiden kaivamista. Henkilökohtaisena työvälineenä meillä olivat kenttälapiot, joilla kaivoimme, vaikka kaivaminen ei aivan helppoa ja nopeaa ollutkaan. Jokaisen ryhmän pienimmällä, jonossa viimeisenä marssivalla miehellä oli työvälineenä kirves, jolla ei voinut kaivaa, mutta joka oli välttämätön maassa löytyneiden juurien katkomiseen. Mielellään ryhmämme pienin, mustalaispoika Seppo Borg meille kirvestään lainailikin. Kun nopein meistä oli saanut poteronsa valmiiksi, pääsi Seppokin kaivamaan lainalapiolla ja kaivoikin ryhmämme syvimmän poteron, jonka reunan yli tuskin yletti katsomaan, saati että olisi ylettänyt amumaan. Joukkueemme johtaja sitten ihasteli ja kehuikin, että joukkueen pienin mies kaivaa lainalapiolla joukkueen syvimmän poteron.

Kun harjoituksen lopulla joukkueen johtaja kertoi, että olemme yksityisellä maalla, ja saamme kaivaa sillä ehdolla, että kaivamisen jälkeen täytämme kaivetut montut. Taas joutui Seppo odottamaan, että sai joltakin lainatuksi lapion monttunsa täyttämiseen. Odottaessaan ja täyttäessään hän päivitteli, että jos olisi tiennyt joutuvansa täytämään, ei olisi niin syvää poteroa kaivanutkaan.

Pyörämarssit

Vaikka Panssarintorjuntakomppania ei ole varsinaisesti pyörillä liikkuva osasto, opetettiin meille pyörämarssiakin. Koska pyörät eivät olleet vakituisia välineitämme, ei meillä ollut nimikkopyöriä, vaan aina marssille lähtiessä haimme tarvittavat pyörät varastosta. Pyörämarssi sinänsä oli erikoinen kokemus, periaatetta opetettiin ennalta oppitunnilla ja myös marssielokuvaa katsomalla. Periaatehan marssilla on sellainen, että ajetaan tasaisin, pyörän mittaisin välein. Myötämäessä välit pyrkivät jatkumaan, vastamäessä sitä vastoin lyhenemään. Kun pyörille noustaan ja laskeudutaan komennon mukaisesti samaan aikaan, jäi minua mietityttämään, mitenhän jonon jälkimmäiset selvisivät. Kun komento tuli jonon edesstä, olivat viimeiset jossakin tasaisella maalla vielä silloin, kun edestä tuli komento laskeutumaan. He varmaan joutuivat kävelemään pitkästi tasamaalla ja nousemaan pyörille vastaavasti vastamäessä. Tuntuu vaikealta ajatella tilannetta, kun itse pyöräilin lähellä ensimmäisiä.

Kaupunkiajo tuntui vaikealta minulle, vain maaseudulla pyöräilleelle. Olihan se muuten helppoa, mutta märällä asfaltilla näytti katu liukkaalta ja varsinkin katujen kulmissa, kovassa vauhdissa, tuntui kaatumisen vaara todelliselta. Tottuihan niihin ajallaan, ja kaatumisen tunne häipyi saman tien, mutta muodostelmassa ajaminen oli muutenkin oma kokemuksensa.

Säätiedotus muistiosta: Odotetavissa iltaan asti: Iltalomia siellä sun täällä, vähäisiä suursiivouksia. Illan kuluessa lähestyviä alikessukuuroja, jotka uhkaavat pinkkoja. Pohjoisesta etelään kääntyviä sulkeisia. Petivaara kaikissa tuvissa. Pinkkojen lentoa joka myöhemmin kiihtyy patjapussisulkeiseksi.

Matalapaineen keskus liikkuu käytävältä toimistoon päin.

Terveysoppia muistiosta: Luutnantti: "Sotilas Möttönen, sanokaa voiko 50 kilometrin marssin jälkeen mennä heti uimaan?"

Möttönen "Ei, herra luutnantti! Ensin on odotettava, kunnes sydämen toiminta on pysähtynyt ja ruumis kylmennyt,"

Kapteeni: "Mitä sotilas tekisi jos joku sytyttäisi tuleen ruutikellarin?"

Sotilas: "Lentäisin ilmaan, herra kapteeni."

Tykki

Panssarintorjunnan varsinaisina aseina olivat kevyet ja raskaat singot, alokasaikana meille niitä vain näytettiin, mitä nyt sen yhden raskaan singon raahaaminen kolmannen kerroksen voimistelusaliin, Alokasajan harjoituksissa käytettiin silloin keveitä tykkejä, joiden aika panssarintorjunnassa oli silloin lopuillaan. Koska käsittelyt ja sulkeisharjoitukset olivat melkein samoja, käytimme vanhoja tykkejä harjoituksissa. Samalla joukkueemme johtaja piti esitelmän erilaisista käytössä olleeista ja silloin olevista tykeistä, kuin myös sodan aikana käytetyistä panssarinyrkeistä ja -kauhuista, sekä niiden seuraajista keveistä ja raskaista singoista.

Sulkeisharjoituksissa harjoittelimme toimia eri tehtävissä, ensin tietysti poistumisessa ja tykille ryhmittymisessä. Siinä vaiheessa tutustuimme raskaisin aseisiin ja niiden käsittelyyn, ääntä tosin saimme käyttää sen, mitä suustamme mahtui tulemaan. Varsinaiset taisteluharjoitukset alkoivat sotilasvalan jälkeen ja niistä ehkä kerron aikanaan.

Muistiosta:

Tykin taa, taas poistukaa. Oikealle, vasemmalle. Eteen, taakse, mutta – milloin ylöspäin?

Kummastellen, tuskastellen Vanha juoksee mukaan komenon.

Tykin taa – joutukaa, kai tehtäväsi tiedät!

Huuda, ulvo, käheäksi kurkkusi Tässä kyllä tulla saa.

Kova huuto nyt on tärkein, huuda sitten – rikkonaisin äänivärkein.

Ensimmäinen tykkisulkeinen 13.11.1961 Aamupäivällä.

Seuraavana päivänä 14.11. olimme ensi kerran sulkeisissa singolla, raskaalla sellaisella. Melkein olivat samat toiminat kuin tykillä, vain pieniä eroja erilaisten rakenteiden vuoksi.

Kapteeni: "Paleltaako käsiä, vai mitä?"

Alokas: "Ei palella, herra kapteeni."

-- "Pois kädet taskuista sinä tapauksessa."

-- "Mutta sitten niitä kyllä paleltaisi."

Ensi lumi (muistiosta.)

Marraskuisena arkiaamuna luonto herää valkeana puhtaasta lumesta. Lumi on ensimmäinen puhe alokastuvassakin heti herätyksen tapahdutua. Aamureippailullekin lähdetään villapaita yllä! Muutamat, joita on keljuttanut enemmän aikaa, hihkuvat: "Siviililunta!" Mutta parin päivän kuluttua tuli vesisade, joka sulatti lumen. Vanhempia nyt tietysti keljuttaa entistä enemmän! Mutta mokua ei keljuta, sillä näin pitikin käydä. Ei siviiliin ennen kuin sulasta maasta, siinä periaate joka kannattaapitää! Vai kuinka!