Maastomuistoja

Heti maanantaina menimme metsään kylvämään männyn siemeniä, tiistaina oli vuorossa salpietarin levitys heinikolle. Kolmen päivän ajan puhdistimme perunamaata rikkaruohoista, lauantaina oli vuorossa´niittää hylkylaikut laitumelta. Koska lehmät jättävät lantakasoja jälkeensä laitumelle ja sen jälkeen niiden ympärykset syömättä, on välttämätöntä niittää laikkujen pitkä heinä ja korjata se pois. Niiton jälkeen kasvanut ruoho kelpaa vähän paremmin syötäväksi eläimille. Näin saadaan laitumen kasvu paremmin hyödyksi. Perunamaa maantien takana oli vuorossa seuraavana, puhdistimme siitä rikkaruohoja ensin kitkemällä suurimmat ruohot. Jatkoimme työtä rautaharavilla, siten jäi puhdas ja multava pelto, jossa perunoiden oli hyvä kasvaa ja tuottaa satoa. Perunan multaus oli vuorossa seuraavana, siinähän nostetaan vakojen pohjista multaa penkkien päälle, perunan varsien ympärille. Pian aloitimme heinätyöt, muistelen että Unto niitti ensimmäiset lohkot. Heino haki asemalta valtion hankintakes

Korpraaliksiko? En tiedä oliko korpraalista alikersantiksi ylennetty tupamme esimies Niittymäki aivan tosissaan, kun hän kerran kuorma-auton lavalla istuessamme tiedusteli minulta, että mitä mieltä Kantola on korpraalin natsoista. Osittain vieressä istuneiden kavereiden vuoksi aloin laskea leikkiä kysymyksen johdosta. Vastasin etten tiedä muuta, mutta muistelen korpraalin arvon menetyksen olevan eräs järjestysrangaistuksen muoto. Toden perästä, enhän toki ainakaan tahallani olisi mihinkään rangaistavaan tekoon ryhtynyt. Vierellä istuneet kaverit kuitenkin siirsivät kysymyksen esimieheemme, selittäen hänen ylennyksensä korpraalin arvon menetykseksi. Sellaista en leikkipuhetta alkaessani ollut edes ajatellut, mutta keskustelu korpin natsoista tyrehtyi siihen. Tyytyväinen olen ollut, että sain kotiutua kaartilaisena, ainakin olen välttynyt kertausharjoituksilta, joihin useita korpraaliksi ylennettyjä on vuosien aikana kutsuttu. Katajanokan ja pääesikunnan välillä Armeijan pu

Vapunpäivän käytin sotilasmuistiota täyttäen, kun oli sopivan pitkä rauhallinen tilaisuus siihen. Vappuiltana pääsin taas iltalomalle, seuroihin ja iltakylään. Harmitti sitten, etten pyytänyt vapaata ruokailusta ja lähtenyt jo päivällä. Siellä oli ollut vappumyyjäiset, varmaan laulajiakin koko päivän ajan sen lisäksi, että tekivät kauppaa normaalien myyjäisten tapaan. Kun jäin kasarmin ruokailuun, jouduin myös tiskiin ja siksi myöhästyin iltaseuroista. Iltaseurojen jälkeen ahtauduimme pitkään raitiotievaunuun, ehkä kahteenkin. Heti alkoivat Siionin laulut kuulua vaunun tiloissa. Laulettiin laulua: Oon lapsi Isän Jumalani, ja veli Herran Jeesukseni... Laulun aikana panin merkille, miten joku ihminen meni rahastajan puheille ilmeisesti valittamaan laulusta. Rahastaja katsoi vaunun toiseen päähän asti ja totesi: ne laulavat kaikki. Laulu ei sentään ollut mitään juopuneiden hoilotusta, jonka olettaisi vapun aikana häiriötä tuottavan. Vaunu jäikin melkein tyhjäksi, kun laulajat poistu

Maanantaille 26.3. sain työmääräyksen presidentin linnaan, menimme kaverin kanssa sisälle neuvotusta takaovesta. Siellä kuulimme päivän työn laadusta, menisimme Tamminiemeen, presidentin asunnolle mattoja puistelemaan. Huvilaan emme sisälle päässeet, vaan hakkasimme matot ulkona, jonne ne sisältä meille sitä varten tuotiin. Iltapäiväksi ehdimme taas Kaartinkujalle jäätä hakkaamaan. Saimme siellä viimein urakan valmiiksi ja komppanian vääpeli lupasi yöloman palkkiona hyvin tehdystä työstä. Kirjoitin päiväkirjaani, että yölomaa mieluummin ottaisin muutaman ylimääräisen iltaloman. Pölyistä puuhaa Tiistaina pääsin näkemään kasarmin ullakkoa, jossa lakaisimme lattioita ja järjestelimme sinne varastoitua vanhaa kalustoa, kaappeja, kirjoituspöytiä, penkkejä, tuoleja, hyllyjä ja muuta sen kaltaista. Enimmät niistä olisivat joutaneet hävitettäviksi, ellei sitten haluttu säilyttää museoita varten. Tosi pölyistä siellä oli, olivathan tilat olleet siivoamatta ties kuinka

Raamattu ja Päivämies   Olen kertonut miten kansanedustaja Jämsen kysyi rahan tarvettani ja miten vastasin, ettei minulla ole siitä puutetta. Olin tosiaan oppinut säästäväiseksi, ja kun oli tavoite, säästäminen oli helpompaa. Kaupungilla työkeikoilla, kun kuljettaja poikkesi baariin kahville, ostin itselleni halvemman mehun ja pullan, en siis jäänyt suu tyhjäksi. Samoin sotilaskodissa, kun harvoin siellä kävin, ostin mehua ja munkin, enhän silloin juonut kahvia lainkaan. Kun en tupakoinut, ei sitäkään kulua ollut, niin minulle säästyi rahaa siinä, missä monet pyysivät sitä kotoaan. Säästyneellä rahalla saatoin toteuttaa ainakin kaksi toivettani. Pitkäaikainen toiveeni oli oman raamatun saaminen, lopulta pystyin ostamaan sellaisen keskikokoisen, vanhan käännöksen Biblian eräänä iltana Rauhanyhdistyksen seurojen väliajalla. Siitä sainkin pitkäaikaisen seuralaisen myöhempien vuosien ajaksi. Olihan sotilaskodissa useitakin Raamattuja, mutta halusin lukea vanhaa käännöstä, jota Kaar