Perunamaalla ja heinäpellolla

Heti maanantaina menimme metsään kylvämään männyn siemeniä, tiistaina oli vuorossa salpietarin levitys heinikolle. Kolmen päivän ajan puhdistimme perunamaata rikkaruohoista, lauantaina oli vuorossa´niittää hylkylaikut laitumelta. Koska lehmät jättävät lantakasoja jälkeensä laitumelle ja sen jälkeen niiden ympärykset syömättä, on välttämätöntä niittää laikkujen pitkä heinä ja korjata se pois. Niiton jälkeen kasvanut ruoho kelpaa vähän paremmin syötäväksi eläimille. Näin saadaan laitumen kasvu paremmin hyödyksi. Perunamaa maantien takana oli vuorossa seuraavana, puhdistimme siitä rikkaruohoja ensin kitkemällä suurimmat ruohot. Jatkoimme työtä rautaharavilla, siten jäi puhdas ja multava pelto, jossa perunoiden oli hyvä kasvaa ja tuottaa satoa.

Perunan multaus oli vuorossa seuraavana, siinähän nostetaan vakojen pohjista multaa penkkien päälle, perunan varsien ympärille. Pian aloitimme heinätyöt, muistelen että Unto niitti ensimmäiset lohkot. Heino haki asemalta valtion hankintakeskuksesta tilaamansa traktorikäyttöisen haravakoneen, jota pääsin kohta kokeilemaan. Opiston Valmetilla piti ajaa pienellä vaihteella hitaasti, että jousipiikkiharavan luovutusliike ehti jättämään kerätyt heinät hyvään karheeseen. Aluksi ajoin keskivaihteella, jolla traktori hyvin jaksoi, mutta luovutusnoston ajaksi piti hidastaa koneen nopeutta, muuten haravakoneen piikit laskeutuivat myöhään, että keräämätöntä luokoa jäi pitkästi. Vähitellen opimme sopivan tahdin, ettei kytkintä tarvinnut jatkuvasti poljeskella, mutta pienellä vaihteella ajaminen kävi hermoille. Muutama heinälohko oli opiston vieressä, ne niitimme ja seivästimme aluksi. Enimmät heinikot sijaitsivat kilometrin päässä suopalalla, me kolme miestä saimme iltapäivien avuksi karjakko Taimin tai karjatalousharjoittelija Eevan sen mukaan kumpi heistä toi meille päiväkahvin sinne. En muista olivat molemmat sisarukset samaankin aikaan apunamme heiniä seivästämässä.

Päiväkahvin juonnista heinäpellolla jäi mieleeni huvittava tapaus. Heino kertoi edellisinä kesinä toisen harjoittelijoista juoneen yli jääneen kahvimaidon, samalla hän kysyi joisiko jompikumpi meistä. Join sitten yli jääneet tipat, seuraavana päivänä kahvimaito oli suuremmassa pullossa, ja kun join senkin kaikki, päivä päivältä entistä suuremmassa. Kerran sitten keittiön emäntä kysyi meiltä, että kuinka paljon teille pitää olla kahvimaitoa että se riittäisi. He kun ovat päivittäin lisänneet pullon kokoa ja maidon määrää ja aina pullo palaa tyhjänä. Hiukan huvittuneena kerroin, ettemme ole ymmärtäneet että maitoa pitäisi palauttaa takaisin keittiölle. Sehän happaneekin lämpiminä päivinä, jos sitä kauan pullossa pidetään. Samalla kerroin että Heinon neuvon mukaan olen juonut yli jääneen maidon, ettei sitä tarvitse takaisin kantaa. Hyvä lisä se tilkka onkin ollut päivittäin, mutta kovin paljoa enempää en haluaisi ja vähempikin riittää.

Heinien kokoaminen latoihin

Kolmen miehen voimin ja traktorilla työ kävi joutuisasti. Pihassa ajoimme kuormat navetan taakse, josta yksi meistä kurkotti hangollisen kerrallaan navetan yläkertaan, jossa toinen siirsi nipun edelleen kolmannen poljettavaksi. Vähitellen yläkerran perä täyttyi, samalla siirtomatka lyheni. Peräkärryvuorossa matka säilyi samana, joskin kuorman pienentyessä nostomatka jatkui. Kaikki pihapalstan heinät ajoimme navetan vintille, kun siirryimme kasaamaan suopalstojen heiniä, täytimme siellä olevia erillisiä latoja. Päivällä ruokailuun tullessa, samoin illan viimeisen kuorman toimme aluksi pihaan, navetan yläkertaan nostettavaksi.

Eräänä päivänä meille tuli leikkimielinen sanaharkka täyttyvään latoon mahtuvien heinien määrästä. Heino päätti, ettei siihen latoon yritetä enempää, kotona kokeneena väitin, että mahtuu ainakin kaksi tai kolme kuormaa. Kun emme päässeet muuten ratkaisuun, lupasin yksin sulloa täyteen sen ladon ja Heino lupasi minulle sen mahdollisuuden, jos teen sen omalla ajallani iltatyönä. Pudotimme yhden kuorman ladon eteen, teimme toisen pihaan vietäväksi, jossa nostelimme tavalliseen tapaan navetan yliselle. Syönnin jälkeen kävin ahtamassa pellolle pudotetut heinät latoon, jonne hyvin mahtuivat niin, että tilaakin jäi. Seuravana aamuna lupasin Heinolle, että ahdan vielä kuorman iltatyönä, ettei mahtumista tarvitse epäillä. Heino lupasi uskoa mahtumisen ilman, että minun tarvitsee sitä käytännössä osoittaa. Niin jäi kokeilumme siihen lupaukseen, sai jäädäkin.

Kesäkurssilaiset olivat lomalla kodeissaan, illat opistolla olivat hiljaisia. Minulla oli aikaa harjoitella pianon soittamista, edistyin niin, että osasin viisi tai kuusi Siionin laulua soittaa ulkomuistista nuottikirjan mukaisesti, neliäänisesti. Tapailin muitakin lauluja Linjaman sovitusten mukaisesti, jopa vaativampaa koraalikirjan nuotistoa testasin, mutta niitä en ehtinyt oppia. Reisjärven seurakunnassa oli kesäteologina ja nuorison ohjaajana Jorma Niinikoski, joka silloin tällöin pistäytyi opistollakin. Hän oli puuhannut ja valvoi linja-autokyydin suviseuroihin, erääksi illaksi oli ilmoitettu nuorten retki Pitkäjärvelle. Kun minulla oli vapaata silloin, lähdin mukaan. Pyöräilin ilmoitetulle kokoontumispaikalle, josta muiden pyöräilijöiden mukana poljin ensin Kangaskylälle. Siitä sivutietä kyseisen järven rantaan, josta jatkoimme kolmella veneellä järven länsipäähän. Siellä kuulimme erään venekunnan nuorilta, että muutamia oli jäänyt rannalle odottamaan, kun kaikki eivät mahtuneet veneeseen. Jorma alkoi kysellä kaveria, että lähtisivät hakemaan heidätkin toisten mukaan. Kun kukaan ei aivan nopeasti ilmoittautunut, tuumasin että voinhan minä lähteä. Niin soudimme takaisin sinne, mistä hetkeä aiemmin olimme lähteneet. Soutaessamme järven keskellä, alkoi sataa vettä. Sitä tuli ryöppynä niin, että vaatteemme kastuivat melkein läpi. Onneksemme sade loppui pian, että olimme jokseenkin kuivia siinä vaiheessa, kun iloiset nuorisojoukot kohtasivat toisensa retken kohteessa, jossa roihusi iloinen nuotio.

Paistoimme makkaranpätkiä, keskustelimme, laulutaitoiset lauloivat useita lauluja, kunnes Jorma ilmoitti pitävänsä pienen puheen. Puheen sisältöä en enää muista, mutta terveellistä Jumalan sanaa siinä meille avattiin. Puheen aikana alkoi ilta hämärtyä ja oli lähdettävä koteihin. Taisimme taidolla lastit jakaen mahtua kaikki niihin kolmeen veneeseen, mitkä olivat käytettävissä. Ylimääräistä souturetkeä ei tarvittu, vaan jokainen sai suunnistaa venematkan jälkeen kotiinsa, minä tietysti opistolle vuoteeseeni.

Opiston kesäseurat

Heinäkuun lopulla aloimme valmistautua. Ensimmäisenä oli koottu heinät opiston itäpuolen lohkolta, jonne tulisi alue pienille teltoille. Erkkilän tien varteen oli suunniteltu autojen pysäköinti, siltäkin alueelta keräsimme heinät hyvissä ajoin. Toki jatkoimme heinien kasaamista suopalstoilta, vaikka sinne ei mitään seuroihin liittyvää suunniteltu. Heino havaitsi perunapellon kasvavan harmillisen pitkää rikkaruohoa, sinne menimme kitkemään silloin, kun emme voineet heiniä koota. Seurojen lähestyessä tiivistimme kitkentää, kun heinien kokoaminen loppui, sinne joutikin paremmin. Lopulta alkoi näyttää siltä, ettemme ehdi koko perunamaata kitkeä, niin Heino ratkaisi, että kitkemme ensin tien ja autojen parkkialueen vierustat. Kauempaa kitkemme sen verran kuin ehdimme, kaikkea aluetta emme kerinneet, vaan kauimmaisten alueiden kitkentä siirtyi seurojen jälkeiseen aikaan.

Kesäkurssilaiset palasivat lomiltaan, edellisen talvikurssin oppilaita tuli auttamaan ensin seurojen valmistelussa, mutta myös seurojen työtehtävissä. Untokin oli mukana valmisteluissa, mutta seurojen ajaksi hän jäi lomalle osallistuakseen maatalousnäyttelyyn, muistini mukaan Kannuksessa. Myös Heinon piti käydä siellä, ottamassa vastaan opiston maatilalle myönnetty tunnustuspalkinto. Minä olin opistolla työssä seurojen aikana, lauantain merkitsin harjoittelukirjaan työpäiväksi sivuansiotalouden työnä, jota se todella olikin. Joku huvittava tapaus sattui, kun edellisen talven oppilaat eivät tunteneet minua. Talkoolaisille oli järjestetty ruokailu kellarin pesutupaan, kun varsinaista ruokalaa kunnostivat kutsuvieraita varten. Muuan topakka talvikurssin tyttö asettui esteeksi, kun muitta mutkitta tartuin lautaseen aikomuksella ammentaa keittoa kattilasta. Hän tokaisi, ettei tänne ole tarkoitus jokaisen tulla syömään. Vastasin empimättä, että minun on pakko, että pääsen jatkamaan töitäni. Hiukan säikähtäneen näköisenä tyttö tokaisi, että anteeksi, en tiennyt sinun kuuluvan henkilökuntaan.

Kun seurat lauantaina lähestyivät, ohjasin autoliikennettä pysäköintialueelle Erkkilän pihatien viereiselle heinälohkolle. Olin ainoa liikenteen opastaja, tehtäväni oli tien reunalla seisten osoittaa liittymä kuljettajille. Pellolla he saivat itse etsiä ja valita paikkansa, eikä sinne ruuhkaa syntynyt, autoja oli silloin vielä vähän. Kuuliaisesti kuljettajat sinne ajoivat ilmaisen tyytyväisinä, vain muutama Mercedensin kuljettaja moitti paria liittymän keskellä ollutta kivimätästä, että ne särkevät auton pohjan. Kun siitä oli useita mersuja jo ajanut, vakuuttuivat he kertomani perusteella ja läpäisivät liittymän ilman vaurioita. Oli sentään yksi kuljettaja, joka ei uskaltanut siitä, vaan kaasua nostaen suuntasi kirkonkylän suuntaan. Ilmeisesti ei löytänyt sieltäkään mieleistään parkkipaikkaa, koska palasi takaisin parin hetken kuluttua ja lopulta suostui ajamaan sen liittymän kautta. Kun autojen tulotahti rauhoittui, uskalsin lähteä emäntien avuksi kenttäravintolaan, olihan parkkipaikan liittymässä tekstiopasteet näkösällä.

Naiset ja tytöt minulla sitten kiirettä pitivätkin, oli pyytäjää jos minkäkin hakuun tai vientiin. Muuta en siitä päivästä muistakaan kuin jatkuvan kiireen. Eräässä hiljaisemmassa välissä ehdimme sentään yhteiseen valokuvaan. Illan lähestyessä kävi Haho pyytämässä, että valvoisin iltayön aikana pienten telttojen aluetta. Kun siellä rauhoittuu, voisin mennä loppuyöksi nukkumaan, siitä tulikin kiintoisa kiertely alueella. Enimmät pikkuteltat oli ohjattu opiston ja nykyisen Kalajantien väliselle alueelle. Tietä ei silloin ollut, oli vain raja ja rajan takana naapurien maata, jonne ei ollut pyydetty telttailun lupaa. Kaikki mahtuivat silloin opiston ympärille, eivätkä alueet täyttyneetkään. Alkuilta oli hiljainen ja rauhallinen, vain hiljaista keskustelua kuulin teltoista, koska sellainen tuskin häiritsi ketään. Vähitellen yhden teltan sisältä kuuluvat keskustelut voimistuivat niin, että ohi mennessäni sanoin leikkimielisesti, että metelöikää hiljaisemmin. Äänet rauhoittuivatkin, mutta vain tilapäisesti. Kun kävin välissä opiston länsipuolella, oli mekastus siinä teltassa voimistunut uudelleen. Joka kierroksella heitä neuvoin hiljaisuuteen, joka kierroksella entistä huonoimmin tuloksin. Lopulta äänet kuuluivat opiston toiselle puolelle, 200 – 300 metrin päähän, olivat alkaneet kohta teltan jätettyäni. Aioin seuraavalla kerralla puhua tiukemmin sanoin, ja eräästä lähiteltasta kuului tiukka kysymys: ”Eikö noille yksille saa mitään kuria, eihän tässä pysty nukkumaankaan?” Vastasin heille, että aikomuksen olikin tarttua asiaan tiukemmin, kun kevyet huomautukset eivät tehoa.

Päästyäni häirikköjen teltan luokse, tartuin teltan harjaan, sanoin tiukalla mutta rauhallisella äänelläni: ”Nyt annan tälle telttakunnalle viimeisen varoituksen, jos tässä teltassa ei osata rauhoittua, teltta poistetaan tältä alueelta. Tässä ei ole mikään yleinen leirintäalue, eikä niilläkään sallita tuollaista meteliä. Tämä on uskovaisten ihmisten majoitusalue, täällä kakki haluavat levätä, että jaksavat taas päivän tultua kuunnella seurapuheita. Teidän puheenne eivät kaikilta osin ole uskovaisten ihmisten puheita, jos haluatte sellaisia jatkaa, menkää jonnekin yleiselle leirintäalueelle. Täälläkin saatte nukkua, mutta antakaa naapureidenkin nukkua, niin kaikki olemme tyytyväisiä. Naapuriteltan ärähdys ja minun tiukka puhutteluni tuotti tuloksen, siinä teltassa vallitsi rauha sen yön aikana.

Sen sijaan naapurin nuori mies, ilmeisen päihtyneenä, alkoi ärhennellä kotinsa liittymän liikenteestä, kun siitä oli päivän aikana kulkeneet autot pysäköintiin, ja taisi siellä olla muutama telttakin omistajansa auton vieressä. Tuntui turhauttavalta selittää nuorelle, hiukan sekavalle miehelle, että liittymä on yhteinen, pellolle siitä kuljetaan vain yli eikä lainkaan käytetä tietä. Sen sijaan Jussilaan tiekin on yhteinen, siellä majoittuu ketä sinne on ohjattu, mutta eivät ne nuoret miehet ja pojat aja öisin sillä tiellä. Ilmeisesti vakuutteluni riitti, vaikka kaveri aikoi jäädä autoonsa vartioimaan, ettei pihatielle tule seuraliikennettä. Niin hän teki, mutta ilmeisesti nukahti kohta, koko iltayön aikana en sillä suunnalla havainnut liikehtimisiä.

Tosin siihen saattoi vaikuttaa sekin teltta-alueelle juuri tullut ja siitä puheilleni kävellyt mies, joka kysyi, onko ollut vaikeuksia. Hän kertoi olevansa poliisi ja havainneensa jotakin sen tapaista, lupasi tulla avukseni jos tarvitaan, kun asettuu telttaan siihen lähelle. Käskipä käydä apua pyytämässä jos siltä tuntuu. Kerroin että vain kahden ryhmän kanssa on ollut hankausta, toinen telttakunta alueella ja toinen sivullinen naapurin pihatieltä. Molemmista olen selvinnyt keskustelemalla, eikä edes tiukkaa keskustelua ole tarvittu.

Toinen seurapäivä oli kiireisempi kuin ensimmäinen, olihan vieraitakin enemmän. Siitä kuitenkin selvittiin, myös minä selvisin. Meille työn tekijöille oli annettu seuramerkit, joihin oli leimasimella merkitty ruokaan ja kahviin oikeuttava tunnus. Niin saimme ruokaa ja kahvia tarvitessamme, eikä erillisiä lippuja tai maksuja tarvittu. Seurojen ajan Unto oli lomalla, hän kävi ainakin maatalousnäyttelyssä Kannuksessa. Maanantaina aloitimme AIV-rehun valmistuksen, aluksi niitin heinikon. Yhdessä sitten ajoimme heinät siiloon, jossa ne sullottiin ilmatiiviisti ja määrävälein levitettiin annos säilöntäsuolaa, joka oli opistolla todettu hyväksi myös heinien säilöntään. Keskiviikkoon asti jatkoimme rehun säilömistä, kun rehu saatiin valmiiksi, aloitimme seurojen rakennelmien ajamisen varastoihin. Palautimme yli jääneet limonadit Osuuskauppa Suomenselän myymälään, joka toimi silloin opiston omistamassa Jussilan vanhassa talossa. Unto oli pitänyt lomaansa seurojen ajan ja käynyt maatalousnäyttelyssä Kannuksessa. Silloin näyttelyitä oli useita joka kesä, koska lähimmän, Kannuksen näyttelyn ajan tein töitä opiston seuroissa, päätin pitää lomani seurojen jälkeen ja käydä näyttelyssä Kauhavalla. Kirjoitin näyttelymatkasta koulussa aineen, jonka jäljennän tähän, niin tulevat tuoreet muistelmat talteen.