Maastomuistoja

  Tämä ei ole kalareissulta, vaan lomalta Pirttiniemessä. Lomailimme siellä vuorokauden, kyyditsin lapset kouluautolle. Kävin ajamassa lomittajalle vihreitä heiniä, palasin Pirttiniemeen ja soudin Arvonsaaren ympäri päiväkahvin jälkeen. Souturetken jälkeen palailimme kotiin, Kaisa valmistamaan ruokaa koulusta kotiutuville lapsille, minä hain autokärryllä lisää vihreitä heiniä lehmille. Blogin alkupuolella oli muistelma ensimmäisestä ongestani, sen jälkeisistä kalastuksistani en ole blogiini kirjoittanut. Aiheesta on moneenlaisia muistoja, siksi on paikallaan tuoda niitä esille.  Kalastelin kouluiässä harvakseltaan, mutta suurta innostusta en saanut. Oli muuta tekemistä ja kun nuoremmat veljeni kalastivat ahkerammin, ja saivat, olemattomia saaliita saaneena vetäydyin muihin harrasteisiin. Haaveilin kirjailijan urasta, vaikka en siihenkään jaksanut keskittyä.  Isä osti pari verkkoa ja kalasti niillä. Minä pääsin soutajaksi, pidin siitä, vaikka toisaalta vähän pelkäsin isän ää

  Loppukesän 1959 aikana olimme siirtäneet saunan lähemmäksi rantaa, Vesalaisen Matti pyysi ja sai Osuuskauppa Suomenselän Muurasjärven myymälästä käytetyn, löylyluukullisen kiukaan kuoren, jonka toin hevosella pihaamme. Olimme pyytäneet Mattia tekemään uuden kiukaan, mutta kun kaupasta ei löytynyt tarvittavaa mustaa peltiä, ja Matti näki liiterin nurkassa valmiin peltikuoren, ja hän sai sillä ratkaistuksi kiuastarpeemme. Pyysimme Mattia muuraamaan saunamme muuraukset, mutta Matti sanoi, ettei ole sitä taitoa opetellut ja niin Niilo Tanner, Reunalan Niilo hoiti sen homman, vaikka vähättelikin muurarin taitojaan.   Niilon viimeistellessä muuraukseen liittyviä töitään, poltin ensimmäisen kolmesta, tähän mennessä polttamastani savukkeesta. Niilo katsoi tuskaani kipeästä hampaasta, tarjosi ohuen pillilupin, klubi 77 savukkeen, käski istua tukevasti lavihtalle, polttaa tupakka syvään henkeen vetäen. Tein käsketyn mukaisena, maailma musteni ja pyöri hetkeksi, mutta särky alkoi ensin

  Syksy meni monenlaisen, ja kiireisen työn merkeissä. Kun luin merkintöjä päiväkirjastani, aivan ihmettelin, että miten sitä ehtikin niin moneen paikkaan. Kuitenkin, kun samana päivänä saattoi olla kahdessa, kolmessakin paikassa, ehtihän sitä. Viljan korjuuta ja puintia oli ainakin Louhulassa, Juureisella, Mattilassa, Kivisellä ja Hyppösellä, ehkä muualla omien töiden lisäksi. Meillä tehtiin normaalien peltotöiden lisäksi uutta peltoa hehtaarin verran, Hyvösen Kauko traktorillaan repi kannot ja maapuut kasoihin isolla, alasuolla. Paavo Autio ja Kalle Nappari Pohjanmaalta kaivoivat ojat sille alueelle. Kesällä he tulivat Koskelan suolle samaan työhön, silloin seivästimme heiniä Kivisellä, niin Aimo kertoi Paavon sanoneen, että tehkää vain peltoa, kyllä he ojat kaivavat. Syksyn aikana miehet kaivoivat ojia Kivisen suolle, ja sen jälkeen tulivat meille.   Paavo oli maanviljelijä, muistaakseni Vimpelistä, mistä Koskelat ja Kiviset olivat tänne tulleet. Kalle oli Paavon renki, mutt

Omakin viljamme joutui korjattavaksi, oli tosi hienoa, että olin isän eläessä oppinut niittämään viljaa. Siinä minulle oli mieleistä työtä, eikä kukaan tullut sanomaan, että liikaa rasitatte tuota poikaa. En tuntenut itseäni rasittuneeksi, olin päinvastoin iloinen, että saatoin ja osasin tehdä työtä joukon vanhimpana miehenä, kenties samalla hiukan opettaa samalla nuorempiani. Elokuun lopulle silloin meni ohran niitto ja seivästys, ruis oli kasvanut harvahkona, niin ainakin osan siitä seivästimme, kun ei saanut tehdyksi hyviä lyhteitä.   Niitin viljat, yritin ehtiä myös seipäitä lyömään, kun äiti seivästi, saaden joskus pienemmät pojat avukseen. Vilho oli innokas lyömään seipäitä, mutta emme ajan oloon oikein luottaneet hänen työhönsä, kun ne tahtoivat kaatua melko pian täyttämisen jälkeen, tai viimeistään sateen alettua.   Välillä kävin seivästämässä ohraa Mattilassa, Matti halusi tai suostui perimään heinän hintaa työllämme. Matti oli todella nuuka viljankin kanssa, ohran

  Sinä kesänä opettelin tekemään riukuaitaa, ei pisteaitaa, vaan vaakasuoraan aidakset asettaen. Olen nimittänyt sellaista lapeaidaksi tai muulla samantapaisella nimellä. Hain maantien takaa pajuisia ja koivuisia vitsaksia, joilla aitaa sidoin. Heinätyön välissä rakensimme äidin kanssa sellaista aitaa lähelle Rauhalaa, siellä silloin olleen ladon luokse, ladon ympärille, etteivät eläimet laitumella mene syömään talviheiniään ladon raoista kielellään urkkien. Sellainen keino niiltä havaittiin, ja ilmeisesti siksi sen aidan teimme.   Siirsimme äidin kanssa piikkilanka-aitaakin, kun Turusen Kalevi kynti seuraavan kesän varalle ruismaata kaksi sarkaa maantiestä rantaan asti veto-ojan pihan puolelle. Äiti uskalsi ajatella, että kun kylvetään ja viljellään ruista, on lapsilla ainakin leipää syötäväksi. Isän aikana viljellyt, ja osittain riihessä puidut rukiit oli syöty talven aikana, niin taas olivat leivät kaupasta ostettavien jauhojen varassa. Myöhemmin kesällä ajoin navetan kellari