Peltoa alasuolle

 Sinä kesänä opettelin tekemään riukuaitaa, ei pisteaitaa, vaan vaakasuoraan aidakset asettaen. Olen nimittänyt sellaista lapeaidaksi tai muulla samantapaisella nimellä. Hain maantien takaa pajuisia ja koivuisia vitsaksia, joilla aitaa sidoin. Heinätyön välissä rakensimme äidin kanssa sellaista aitaa lähelle Rauhalaa, siellä silloin olleen ladon luokse, ladon ympärille, etteivät eläimet laitumella mene syömään talviheiniään ladon raoista kielellään urkkien. Sellainen keino niiltä havaittiin, ja ilmeisesti siksi sen aidan teimme.

  Siirsimme äidin kanssa piikkilanka-aitaakin, kun Turusen Kalevi kynti seuraavan kesän varalle ruismaata kaksi sarkaa maantiestä rantaan asti veto-ojan pihan puolelle. Äiti uskalsi ajatella, että kun kylvetään ja viljellään ruista, on lapsilla ainakin leipää syötäväksi. Isän aikana viljellyt, ja osittain riihessä puidut rukiit oli syöty talven aikana, niin taas olivat leivät kaupasta ostettavien jauhojen varassa. Myöhemmin kesällä ajoin navetan kellarista virtsaa ruismaalle, Turusen Kalevi karhihti pellon ja Koskelan Antti kylvi Louhulasta ostamamme rukiin siemenet.

   Piikkilanka oli ja on vaarallista lehmille, sen saimme kokea, kun Kukka lehmämme karkasi aidasta piikkilangan yli, ja vedin siinä halkesi. Eläinlääkärin ompelu siinä tarvittiin, eivätkä vetimet tule juuri koskaan kuntoon, jos se kerrankin on haljennut. Aikanaan sitten Vuokko Väntönen, kylämme entinen tarkkailukarjakko. kävi poistamassa eläinlääkärin ompeleet Kukan vetimestä. Kyyditsin häntä hevosella heidän kotoaan, miehensä Vilhon rakentamasta talosta, jossa myöhemmin asuivat ainakin Reino Kannonmaa ja Niilo Siekkinen
.

                                                  Uusi heinätyömaa

  Oikeastaan ei ollut tarkoitus etsiä vieraan pelloilta heinikkoa, mutta tarjous tuli puoliväkisellä kauppaamisella kotiimme. Mattilan Matti tunnettiin melko nuukana ja itsepintaisena miehenä, niin se taisi olla tässäkin heinäkaupassa tilanne. Hän osasi ja halusi pyytää ylihintaa, oli toki valmis sitä alentamaan, ellei kauppaa muuten syntynyt. Hinnasta ja maksuehdoista sekin kauppa eniten oli kiinni, kaikkia vaiheita en siitä muista, enkä löytänyt merkintää. Sitäkin tässä aprikoin, oliko silloin kyseessä Mattilan Loukkusuosta, vai Korhosperän suosta. Niistä molemmista olemme heiniä tehneet, Loukkusuolta useitakin kertoja. Päätellen siitä, että ajoin kaikki heinät kotiin, tämänkertainen heinäpalsta oli lähellä Särkiharjun kauppoja, Loukkusuolla oli lato, johon olisi heinät voinut koota, eikä sieltä ollut meille ajokelpoista tietäkään.

  Seivästämässä siellä olivat meidän porukan lisäksi ainakin Kivisen Aimo ja Koskelan Orvokki. Kotiin ajossa pärjäsimme oman perheen voimin. äiti tai Vilho nosteli kuormaan, minä poljin kuormat ja ajoin ne kotiin. Heinätyön lomassa äiti kävi Reisjärvellä opiston seuroissa, mustikoita poimittiin silloin, kun arkisin ilmeni sopiva sauma. Äiti ja Vilho olivat useimmin marjametsissä, itse tein, korjasin tai siirsin aitoja. Ojia kaivoin ja entisiä ojia puhdistin kuntoon. Ne olivat silloin avonaisia sarkaojia, joissa varsinkin Karmalan lasehtivissa hiesumaissa riitti avattavaa, silti saattoi oja mennä tukkoon jopa seuraavan syksyn tai kevään aikana.                                 

    Kun navetan pohjamontut oli kaivettu ja täytetty hiekalla, alkoi hiekan tiivistäminen käsijuntilla. Siinä oli helppo, mutta raskas ja pitkäveteinen työ, jota jatkoimme aina muiden töiden välissä. Paksusta puusta rakensin kaksi junttaa, että saatoimme kaksikin samaan aikaan työskennellä niillä. Siinä meillä riitti työtä aina silloin, kun muuta tekemistä ei ollut. Pitkiä päiviä ei junttaa olisi jaksanutkaan heiluttaa, mutta pienissä pätkissä puuha eteni muiden töiden välissä, kunnes syksymmällä päästiin rakentamaan. Luonto teki tiivistyksessä oman osansa, vesisateet omalta osaltaan vahvistivat painumista. En muista, jaksoimmeko kantaa vettä järvestä, lisävesi olisi ollut hyödyksi, mutta ei meillä ollut pumppuja silloin, eikä vesijohtoja, kaikki vesi piti kantaa tai ajaa hevosella.

  Tuskin saimme hiekkaa tarpeeksi juntatuksi, mutta muiden töiden painaessa päälle, oli pohja jätettävä luonnollisesti painumaan. Syksyn sateet ajan kanssa sitä tiivistivät, että myöhään syksyllä pääsi rakentamaan navettaa. Se on sitten oma tarinansa.     

                                                        Peltoa alasuolle

  Hyvösen Kauko oli alkanut urakoimaan pellon tekoa traktorilla ja raivauskoukulla. Aluksi hän käytti tehtaan tekemää, kaksipiikkistä koukkua, mutta kun työ sillä alkoi tuntua hitaalta, hän osti vanhoja ratakiskoja ja vei sepälle, joka taivutti niistä ahjossa kuumentaen leveämmän, nelipiikkisen koukun. Muuten kevytkin rautatiekisko on tukevampaa, kuin se mistä tehtaiden koukut valmistettiin. Äskettäin kuulin, että koukun valmistanut seppä oli valitellut runsasta hiilen menekkiä teräksen kuumennuksessa. Eihän paksu rauta aivan vähällä kuumene taivutettavaan lämpötilaan.

  Kun äiti sai vihiä Kaukon pellon teosta, hän päätti pyytää hänet meidän alasuotamme raivaamaan. Ajallaan Kauko tulikin, muutamia miehiä oli porukassa pienempiä kannon paloja kasoihin heittämässä, myös minä siihen joukkoon mahduin. Suuremmat kannot ja haot Kauko kantoi kasaan raivauskoukulla, Kun pienempiä juuria ja hakojen paloja heiteltiin päälle miesvoimin, melkoisia kantokasoja siihen kertyi. Kantoja löytyi monesta kerroksesta, kun siemen oli pudonnut ja itänyt vanhan kannon päälle, Sellaista oli tapahtunut varmaan satojen vuosien aikana, ainakin neljä tai viisi kantoa löytyi päälletyksin, paljonko lie jäänyt suon sisälle pimentoon.

 

   Aivan yhteen kyytiin ei Kauko suotamme tehnyt pelloksi, hänellä oli omat kotityönsä tehtävänä. Sellaisten taukojen aikana kävimme ainakin Kivisellä jatkamassa heinän kasuuta, mahdollisesti aloittamassa viljan korjuuta. Myös Kivisellä ja Koskelassa oli tehty peltoa suolle, he olivat saaneet Pohjanmaalta pari miestä ojia kaivamaan. Saatuaan tietää pellon teostamme, he olivat sanoneet Kivisen Aimolle, että tehköön vain peltoa Karmalassakin, kyllä me ojat kaivamme. Kun Aimo kertoi sen äidille, äiti innostui asiasta, ja syksymmällä miehet tulivatkin meille työhön.