Maastomuistoja

   Aloitin isän kanssa hakkuun Karhunpiilon metsässä keväällä, rippikoulun vielä jatkuessa. Koska rippikoulua pidettiin jaksoittain, jäi väliin päiviä, joina pääsin isän mukana metsään. Isä oli saanut Ilolan laanin parkkuun loppuun ja saanut Kymin yhtiöltä palstan yhtiön Karhunpiilon kappaleelta. Kun Varonen aloitti toisen ryhmän rippikoulun, sai ensimmäinen ryhmä muutaman ylimääräisen vapaapäivän. Maanantaina 13.5.1957 ajoimme aamulla Kojolan tien kautta Laurilaan, jossa meille oli varattu tupa kortteeriksi, siis yöpymispaikaksi. Jätimme enimmät eväät sinne, vain työkalut ja päivän syötävät mukana kävelimme ensin Karhunpiilon taloon. Välillä oli useita puiden istuttajia ennen Karhunpiilon järveä, suuressa vanhassa aukossa. Myöhemmin kuulin, että siinä oli ainakin toinen istutuskerta menossa, ensimmäinen istutus oli täysin epäonnistunut.   Karhunpiilon, eli Ollovenjärven päässä oli pitkästi hyväkuntoisia pitkospuita, monta kymmentä metriä virtaavan veden päälläkin. Kesällä

  Erään Rajahoikasta paluun jälkeen minua odotti toisenlainen yllätys, meille kolmelle veljekselle, olivat Turusella tehneet nuket. Yhden kullekin, se oli harvinainen leikkikalu pojille. Olimme aikaisemmin leikkineet Kaijan kanssa, ja siinä mielistyneet hänen nukkeensa. Siitä olivat päätelleet, että nuket noille pojille pitää tehdä. En muista, kuka meistä sitä eniten halusi, vai oliko jokainen tasapuolisesti toivomassa, mieluisia ne kuitenkin olivat.   Toisenlaisia leikkikaluja toi isä meille eräänä syksynä. Latojen seinistä hän oli irrotellut mainoksia vaalien jälkeen. Syksyksi sen muistan siitä, että äiti siivosi keräämiään puolukoita, ja me veljekset teimme niistä vaalimainoksista eräänlaisia koneita. Asetimme paperiarkin mutkalle, epämääräiseksi torveksi. Yksi meistä puisti tätä konetta, toinen nosteli yläpäähän aukosta "rumasia" marjoja. Sanoimme että, kun tänne panee "rumasia" marjoja niin tuolta tulee "rumasia" marjoja. Eräänlainen puimakone

  Kaksi ensimmäistä talvea kuljin samassa luokassa, entisessä keittolassa. Kaksi seuraavaa opiskelimme taas varsinaisessa luokassa, yläkerrassa. Luokka pysyi samana, opettaja vaihtui. Neljännellä meitä opetti Muurasjärven pitkäaikaisin opettaja, Aili Aarnio. Hän oli syntyjään turkulainen, Turun murre pilkisti hänen puheessaan tavan takaa, vaikka muurasjärvinen puhetavan hän olikin hyvin oppinut.   Muurasjärven kansakoulu   Tietoni mukaan Aarnio hoiti koko virkauransa Muurasjärvellä. Jonakin sotavuonna hän oli kuitenkin yhden talven kulkenut Kojolassa lapsia opettamassa. Siinä oli urakkaa, sillä koko ajan hän kulki polkupyörällä, asuen Muurasjärven koululla. Tie oli siihen aikaan varsin huono, talviaurauksista tuskin edes uneksittiin. Hevosajon polanne ja reen jalasten jälki olivat ainoat pyöräkelpoiset kulkuväylät. Tosin hiihtäen pääsi lyhyempää reittiä, mutta yksinäisen ladun auki pitokin kävi työstä, mikäli yleensä urakkaan ryhtyi. Mahtoiko kuitenkin joku yö vierähtää jo