Karhunpiilon sydänmaalle

   Aloitin isän kanssa hakkuun Karhunpiilon metsässä keväällä, rippikoulun vielä jatkuessa. Koska rippikoulua pidettiin jaksoittain, jäi väliin päiviä, joina pääsin isän mukana metsään. Isä oli saanut Ilolan laanin parkkuun loppuun ja saanut Kymin yhtiöltä palstan yhtiön Karhunpiilon kappaleelta. Kun Varonen aloitti toisen ryhmän rippikoulun, sai ensimmäinen ryhmä muutaman ylimääräisen vapaapäivän. Maanantaina 13.5.1957 ajoimme aamulla Kojolan tien kautta Laurilaan, jossa meille oli varattu tupa kortteeriksi, siis yöpymispaikaksi. Jätimme enimmät eväät sinne, vain työkalut ja päivän syötävät mukana kävelimme ensin Karhunpiilon taloon. Välillä oli useita puiden istuttajia ennen Karhunpiilon järveä, suuressa vanhassa aukossa. Myöhemmin kuulin, että siinä oli ainakin toinen istutuskerta menossa, ensimmäinen istutus oli täysin epäonnistunut.

  Karhunpiilon, eli Ollovenjärven päässä oli pitkästi hyväkuntoisia pitkospuita, monta kymmentä metriä virtaavan veden päälläkin. Kesällä selvisi, että vesi virtasi pienestä Ollovesta, eli pienestä Karhunpiilojärvestä. Keväinen tulva kenties vahvisti virtausta. Karhunpiilon talo oli minulle tuttu entuudestaan, olinhan pikkulapsena siellä joskus käynyt, mummun mukana. Kävelimme pihan läpi ja ison talon päästä pientä Kotajärveä kohti, jonka läheisen suon reunasta alkoi työmme.

  Palsta oli kumpuilevaa sekametsää, lammen rannassa suota, nousi aaltoillen kankaaksi edempänä. Osalla alueesta oli harvennettavia puita mukavasti, mutta varsinkin takanurkassa, eli Syväjärven puolella oli aikaisemmin aukeaksi hakattua metsää, jäljellä muutamia siemenpuiksi jätettyjä mäntyjä ja aukean reunoilla joitakin nopeasti kasvaneita ja oksaisia nuorehkoja kuusia. Siitä aloitimme työmme kuitenkin, muistaakseni Karhunpiilon pihan puoleisesta kulmauksesta, josta etenimme vähitellen lammen rantaa kohti. Kaarisahoilla sahaaminen kävi työstä, samoin puiden heittely kasoihin, lähelle kuorintapaikkaa. Enimmäkseen isä sahasi, minä sain tehtäväkseni parkkaamisen, mutta monena päivänä sahasinkin.

  Välissä teimme kotona kevätkylvöjä, kauraa, ohraa ja perunaa. Kasvimaakin kunnostettiin, että äiti poikien avustamana saattoi kylvää juurikasvien siemenet ja istuttaa sipulit. Lantaa ajoimme hevosella ennen maan muokkausta. vaikeimman ensi äestyksen kävi Turusen Kalevi ajamassa traktorillaan, mutta hevoskarhilla peitin siemenet, jotka isä oli käsin kylvänyt. Ennen juhannusta äestin kannokosta kuokkimamme naurispellen suolla, siis nykyisellä pienellä suolla, lähellä nykyistä Rauhalanahon peltokuviota.

  Kevättöiden jälkeen meni Vilhokin Laurilaan ja käveli isän ja minun mukana Karhunpiilon metsään. Viikon lopulla meiltä kävi leipä vähäksi, niin isä teki ratkaisun, että kävimme päiväkahvilla Karhunpiilon tuvassa, isä pyysi ostaa samalla leivän Karhunpiilon emännältä. Saimmekin lämpimän leivän, hetkeä aikaisemmin kuumasta uunista vedetyn. Kun lähdimme takaisin palstalle, Vilho tapansa mukaisella suurella äänellä totesi: TÄMÄ LEIPÄ ON UUTTA!!

Isä kauhistui ja torui Vilhoa: ”Ei saa millonkaa sanoa, että leipä on uutta, ei ainakaan nuin kovalla äänellä. Kun talon väki sen kuulee, tykkäävät huonoa, kun leipää moititaan.”

 – En minä moittinu vastasi Vilho.

 – Moititpas, isä jatkoi, kun leipää sanotaan uuveks, se tarkottaa keskeltä pehmosta ja huonosti paistunutta. Tämä on kypsää ja hyvää leipää, ei tämä oo uutta. Elä sano millonkaa toisen leipää uuveks!

  Helatorstaina ajoin isän kanssa polkupyörillä Haapajärven Varisperälle, nykyisin Kumisevan nimellä tunnettuun kylään. Siellä menimme ensiksi pieneen rautatien penkereen taakse jääneeseen mökkiin, jossa asui silloin minun äitikummini. Se käynti jäikin ainoaksi, jolloin muistan äitikummiani nähneeni, isäkummi oli jo silloin kuollut.

  Päivällä alkoivat seurat lähellä Varisjärveä olevassa Hietalan talossa, väliajalla kävimme isän kanssa muutaman kilometrin päässä etäisiä sukulaisia tervehtimässä Lohijoen (?) talossa. Yöksi menimme Harakka nimiseen taloon Varisjärven taakse, sielläkin asuu joitakin pikkuserkkujamme. Myöhemmin Iida – täti kertoi, että ne sukulaiset ovat tulleet Haapavedeltä vaarini isän mukana, että isovaarin vaimon sisko olisi tullut emännäksi Harakkaan ja siitä alkoi sukulaisuus.

  Maanantai aamuseurojen jälkeen isä lähti ajamaan kotiin, kunnostaakseen perunapeltoa ja muita kevään töitä tehdäkseen. Minä jäin vielä kuuntelemaan puheita ja lauluja, mutta illan tultua minäkin kotiuduin. Lauantaina laitoimme perunan siemenet peltoon.  Sunnuntain lepäsimme kotona, mutta maanantain aamuna suuntasimme isän ja Vilhon kanssa Laurilaan polkupyörillä. Isä jäi Laurilan metsään kaatamaan taloon sahapuita, Vilhon kanssa kävelimme Karhunpiiloon, jossa Kymin metsässä sahasin pöllejä, Vilhon parkatessa niitä. Samoin menettelimme sen viikon ajan, isä tietysti kulki myös Karhunpiilossa, saatuaan Laurilan sahapuut kaadetuiksi. Silloin tehtiin männyistä kaivoksille tukipuita, joita sanottiin propseiksi, eli kaivospuiksi. Toki sama yleisenä nimenä oli käytössä muullekin pinoon pantavalle ainespuulle, mutta kuusipropseja sanottiin paperipuiksi ja heikommista männyistä tehtäviä paperipuita sulleiksi, koska niitä käytettiin sulfaattisellun teossa.

  Lauantaina kotiin lähdön hetkellä tuli minulle ikävä yllätys. Pumppasin vajaaseen pyörän kumiin ilmaa, kun takakumi yllättäen tyhjeni, enkä saanut sitä uudelleen täyteen. Ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta paikkaamiseen, mutta onneksi oli kohtuullinen matka kävellä kotiin metsän läpi, Korpiahon ja Pirttikankaan kautta. Meille oli tullut Aatos eno ja Arvi setä kylään, siis äidin ja isän veljet. Sunnuntaina, ensimmäisenä helluntaipäivänä lähti äiti Aatoksen ja Anitta siskon sekä pikkupoikien kanssa Kivijärvelle kyläilemään. Aatos jäi sinne, äiti palasi Anitan ja poikien kanssa keskiviikon iltana kotiin.

 Alkuviikon tein paimenpoika-aitaa lehmiä varten, torstain aamuna kävelin Laurilaan Savelan kautta ja edelleen Karhunpiilon metsään sahaamaan. Illan tultua ehdin avaamaan polkupyörän renkaan, aivan venttiilin viereen jouduin liimaamaan paikan, mutta sekään ei riittänyt, perjantaina oli liimattava vielä toinen paikka. Lauantain aamuna sain pyörän renkaan paikalleen, käydäkseni Reisjärvellä apteekissa. Iltapäiväksi ehdin kotiin saunan lämmitykseen ja saunavettä kantamaan.

  Sunnuntain tavalliseen tapaan, jotakin luin, kirjoitin ja ajelin tapani mukaan huvikseni polkupyörällä. Maanantaina pyöräilimme Laurilaan ja kävelimme Kymi yhtiön metsään jatkamaan työtämme. töiden lopettamisen jälkeen olin auttamassa, kun isä laittoi kepillä nostaen verkkoja Kotajärveen. Kokeilin ongintaakin saalista saamatta. Kahden päivän metsäjakson jälkeen pyöräilin keskiviikon iltana kotiin. Taisi olla maidon haku mielessä, vaikka olimme metsässä vain torstain, sillä jo silloin illalla palasimme kotiin juhannuksen ajaksi. 

  Juhannus oli jo silloin siirretty lauantaiksi, perjantai oli siis aatto. Isä teki meille vastakkain istuttavan puutarhakeinun, minä huolsin polkupyörää ja lämmitin saunaa. Pyörää tarvitsinkin, kun Vilhon kanssa kävimme juhannuslauantaina Reisjärven juhannusseuroissa., sunnuntaina oli isä mukanani siellä. Seurat päättyivät ehtoolliskirkkoon juhannusiltana. Maanantai oli taas työpäivä Kymi yhtiön metsässä, jossa riitti kaadettavia ja katkottavia puita. Siellä katkoin mänty ja kuusipropseja sen viikon ajan. Torstain iltana ajoin pyörällä kotiin yöksi, palatakseni varhain perjantaina maitoa mukanani. Lauantain iltana palasimme kotiin saunaan ja viettämään sunnuntaita, joka meni lukien, kirjoittaen ja ehkä maisemiakin katsellen.

  Maanantaina harasin perunamaan rikkaruohojen hävittämiseksi, että isä saattoi mullata sen illalla. Äiti. Vilho ja Tuomo valmistautuivat lähtemään suviseuroihin Kuopioon, koska olin edellisenä vuonna ollut isän kanssa Oulun seuroissa, tiesin olevan minun ja isän vuoro jäädä kotimiehiksi. Halusin hyvällä mielellä hoitaa kotimiehen osuuteni, mutta lähtövalmistelua seuratessani en voinut estää muutaman kyyneleen valumista silmistäni. Äiti sattui sen huomaamaan ja alkoi puhua sen puolesta, että minäkin pääsisin mukaan. Seuramatkasta olen kirjoittanut enemmän suviseuroja koskevissa muistelmissani, kerron tässä vain muutamia matkaa koskevia muistoja.