Maastomuistoja

Lähde Syväsalmen lähellä. Voi olla kuivana kesänä vedetön Metsässämme on yksi isohko lähde, isä minut sen luokse vei ensi kerran. Olin silloin noin 10 vuoden ikäinen, karsimme rankoja läheisellä mäellä. Oli helle ja kotoa viety juoma loppui, kävimme isän kanssa hakemassa lähteestä lisää kylmää vettä. Lähteessä oli silloin kaksi tai kolme erillistä, avointa silmäkettä. Niistä levisi vettä ympäristöön niin, että noin aarin alueella kasvoi vain sammalta ja varpuja. Lähteen vesi oli kylmää ja hyvää, join sitä mielelläni. Isäkin joi ja otimme pullolliset mukaamme työpisteeseen. Kun vesi loppui pulloista, lähetti isä minut yksin hakemaan lisää.   Osasin lähteelle, täytin pullot, mutta suuntavaistoni petti. Lähdin ja kävelin väärään suuntaan, vaikka oikeaan kuvittelin käveleväni.Nousin kankaalle, kun isää ei siellä näkynyt, palasin lähteelle. Onneksi osasin. Kaksi tai kolme kertaa kävin kankaalla, vaikka se oli mielestäni liian lähellä. Lopulta aloin järkeillä, tajusin että olin p

    Alue kerrallaan sain muiden töiden välissä navetan maalatuksi, sää oli lämmin ja tiedotukset lupasivat lisää lämmintä. Koskelan Antti kävi paikkaamassa särkyneen hevoskärryn renkaan, olin sivussa apuna ja oppimassa. Pidimme verkkoja järvessä, mukavasti sieltä kaloja tuli ruokapöytään valmistettavaksi. Navetan maali kävi astian pohjalla jäykäksi, ohentamiseen piti hakea kaupasta tärpättiä. Silloin myivät pineenitärpättiä irtotavarana asiakkaiden omiin astioihin, niin lähdin innokkaana polkemaan kauppojen suuntaan. Innostusta jatkui puolisen kilometrin matkalle, kun ohitettuani teiden risteyksen, ja alettuani polkea vauhtia, kanisteri heilahti ja sen pohja tökkäsi vasempaan polveeni. Siitä menetin pyörän hallinnan, pyörä jatkoi oikeaan, Lehon pellon ojaan. Minä jatkoin vauhdissa Syvälahden pellon puolen ojan pohjalle vatsalleni. Tien pientareen hiekka ja vesakko repi kasvoihini melkoiset verinaarmut, mutta onnekseni luut säilyivät ehjinä, enkä edes pyörtynyt. Pääsin pian tielle