Sateita

Torstaina kylvin rukiin siemenet aamulla, sitten apulannat siementen jälkeen. Vielä meni hetki apilapellolla, illalla jatkoin navettaladon hajotusta. Purin lopun lattiasta, siirsin sementtisäkit ja irrotin pari lattiaa kannatellutta niskasta. Perjantaina tein Martti Kyröläiseltä saamani opin mukaisesti levyt valusokkelia varten, lauantaina kasasin levyistä sokkelin ja naulasin satsilavan betonimassan sekoittamista varten. Maantien takana pariladon väliköstä työnsin heiniä entisten heinien päälle molemmille puolille latoihin. Tarkoitus oli saada lehmille väliaikainen lypsykatos, kun navetta menee remonttiin. Kun heinät eivät ottaneet mahtuakseen, ehdotti äiti riukuparsien asettamista välikön päälle. Sinne mahtuivat loputkin heinät ja niin saimme katoksen lypsyjä varten, ainakin sateiden varalle. Latovälikön liejun sitomiseksi hakkasin sinne myöhemmin havuja kuivikkeiksi.

Sateita olikin runsaasti, maisema ulkona kuin järviseutua pienoiskokoisena. Sateet häiritsivät viljan korjuuta, mutta erityisesti sade häiritsi lypsyä ulkona. Perjantaina sade alkoi uudelleen, vaikka lauantain aamuna aurinko hymyili poutapilvien välistä, pian sen eteen työntyivät tummat pilvet, jotka navakan pohjoistuulen myötä aloittivat herkeämättömän tulvinnan, joka ajoittain lankesi rankkana kaatosateena. Oli siis vietävä lehmät yksi kerrallaan pariladon välikköön ja lypsettävä siellä. Arkoja lehmiä jouduin vartioimaan, pitämään paikallaan ja harjaamaan, kun ne yksi kerrallaan oli välikköön saatu. Minun tehtäväni oli äidin lypsäessä vartioida ja rauhoittaa lypsettävää lehmää. Iltalypsyn jälkeen oli vähän aikaa pilvistä poutaa, mutta yöllä tuli vettä sitäkin enemmän. Heräsin vintillä katon ropinaan, ja aamulla suuret lätäköt kertoivat yöllisestä rankkasateesta. Päivä jatkui vaihtelevan sateisena, tuuli ja vesiryöpyt kaatoivat äsken tehtyjä ohraseipäitä.

Toistuvat rankasateet antoivat aiheen pohtia, mitä ne merkitsevät Jumalan lapselle. Kirjoitin päiväkirjaani muutamia ajatuksia. Eivätkö ne sittenkin tahtoisi opastaa kiittämään Taivaan Isää, kaiken hyvän antajaa. Järjellä ajatellen se tuntuu käsittämättömältä. Mitä kiittämistä olisi kaatuneissa ohraseipäissä, mitä syvää lukuisissa lätäköissä äsken kylvetyllä ruispellolla. Olisiko tosiaan jotakin kiittämistä sellaisissa kaatosateissa, ettei juuri uskalla ulos mennä, jos on mieli välttyä läpeensä kastumasta. Muistin vielä kesäisen sadekuuron, joka katkoi ohran tähkiä. Voisiko Jumalan lapsi todella kiittää vastoinkäymisistä?

Kyllä kiitoksen aiheita on, vaikka kiittämättömyys tahtoo vallata mielen. Eikö ole suuri kiitoksen syy, että myrskyjen aikana on tärkein, elävä usko säilynyt. Se on kallis aarre saviastiassa. Kun on kaikki synnit anteeksi ja Jumalan rauha lepää omallatunnolla. Siinä on suuri kiitoksen aihe. Mutta ajallistakin siunausta on ollut. Kaikki ei ole mennyt, oli vielä leipää, aina on saanut mennä kylläisenä nukkumaan. Huonompaakin aikaa on ollut, kaunista säätä odotimme, että saa ne kaatuneet ohraseipäät pystyttää uudelleen. Eikä huomisesta päivästä ollut tietoa, tulisiko se lainkaan.

Maanantaina 21.8. valoimme Vilhon kanssa kivijalan navetan laajennusosalle, joka oli aikanaan kaivettu ja hiekalla täytetty. Kun kunta rakennutti navetan, antoivat samalla ohjeen, ettei sitä tehdä niin suureksi, vaan osa pienennettiin ladoksi. Meidän ei siis tarvinnut enää kaivaa eikä täyttää pohjaa, vaan saimme valaa valmiin hiekalla täytetyn kaivannon päälle. Kova päiväurakka meillä siinä oli Vilhon kanssa, kun yhdessä sekoitimme ensin hiekan ja sementin. Sitten Kyröläiseltä saamani opin mukaisesti sen kastelimme, että Vilho saattoi kantaa sangolla massaa muottiin, johon minä sen sulloin laudanpätkillä ja lastalla tiiviiksi.

Tiistaina purimme lopullisesti sen huoneeksi kutsumamme rakennelman, jonka purkaminen alkoi silloin, kun tarvittiin lautoja lannoitevaraston pohjaan ja seiniin. Vanhan aitan, tallinakin olleen, nostimme Vilhon kanssa teloille, mutta kun emme kahdestaan saaneet sitä liikkumaan, hain Kivisen Aimon kaveriksi. Siirsimme sitä vain tilansa verran sivummalle, pois rapakosta. Sinne laitoimme sian ja kanat navetan remontin ajaksi. Tiistain iltana ja keskiviikkona kaivoin reikiä uusiin heinäseipäisiin, niin sain sen puuhan valmiiksi sillä kerralla. Keskiviikkona aloitin kauran niiton pihapalalla, tosin vain vajaa pari aaria. Torstaina niitin ohraa kahdelta pitkältä saralta.

Perjantaina purin navetassa lehmien soimet, äidin kanssa yhdessä karsinat ja aloitin väliseinän purkamisen. Lauantaina purin väliseinän loppuosan, iltapäivällä kävin kylällä, hain muovipaperia ja vesijohtoputkea lehmien juottokuppien välejä varten. Ehdin vielä illan aikana purkaa laudoitukset perustusvalun sisäpuolelta. Iltasaunasta en enää käynyt uimassa. Sunnuntaina oli kaunis, aurinkoinen päivä. Järjestelin vintillä papereitani, kirjoitusvälineitä, kirjekuoria ja vanhoja lehtiä. Tulihan niitä luetuksikin. Illemmalla ajelin pyörällä, palautin kairin (poranpään eli veivarin)

 

Kiviselle, kävin pyytämässä Tauno Hyppöstä puintiin. Hän lupasi käydä neuvottelemassa.

Illalla juoksin ja pelasin pihassa veljien kanssa, aivan siinä hiki tuli, mutta tulipa leikityksi.

Junganperän puinneissa

Sinä syksynä kuljin naapureiden puinneissa Junganperällä, Vilho saattoi käydä Lehtoperälläkin, vaikka minulla ei ole siitä muistitietoa. Maanantaina 25.8. sade esti meidän puintimme aloittamisen, sen sijaan naulasin navetan sisäseinää. Melkoisesti meni aikaa, kun asettelin toja- levyt kivijalan sisäpuolelle ja kannoin hiekkaa niiden tueksi ja laajennusosan lattian alustaksi. Seinän naulaamista jatkoin tiistaina aamupäivällä, mutta iltapäivällä puitiin meidän rukiit. Turusen Martti vei jyvämme Aholle kuivattavaksi, minun oli tarkoitus mennä puimaan Hyppöselle, mutta taas satoi ja sain jatkaa navetan seinän naulaamista. Hyppösen puintia jatkoimme keskiviikon iltana ja torstaina aamupäivällä puimme loput rukiit.

Perjantaina olin aamupäivällä Tienpään ja iltapäivällä Kivisen puinnissa haravamiehenä pellolla. Lauantaina niitin kauraa Rauhalan rajalla, puolitoista sarkaa niitin, osan seivästin ja tein lyhteitä seipäiden kärkiin, ettei tuuli hajottaisi seipäiden päällimmäistä viljaa. Yleensä meillä ei oltu niitä lyhteitä tehty, mutta silloin kokeilimme sitä Pohjanmaalla käytettyä tapaa, jota olimme nähneet uusien asukkaiden pelloilla.

Viikko lähetysseuroja

Sunnuntaina 3.9. kasasin ja niputin vintillä löytämäni Päivämiehet vuosikerroittain, välillä tuli toki luetuksikin. Silloin oli iltaseurat Takalassa, eli Takalossa, kuten silloin sanoimme väärin käsittäneinä. Paikallinen puhuja, Matti Tiainen, piti vain lyhyen tervehdyspuheen, vieraileva puhuja, Arvo Perälä piti normaalin Raamatunselityspuheen. Perälä oli lähetettynä puhujana koko viikon, seuroja pidettiin eri puolilla Pihtipudasta. Maanantai-iltana seurat olivat Aleksi Halla-aholla Savijärvellä ja tiistain iltana meillä.

Keskiviikkona 6.9. laitoin navetan lattian valua odottavaan kuntoon, heitin sinne hiekkaa jota junttasin tiiviiksi. Illalla kävin Kivilahdessa kertomassa Olaville, että voisi tulla valamaan. Samalla kiirehdin kivistä ja pehmoista tietä seuroihin Pellonpäähän. Torstai meni Hyppösellä, niitin ja seivästin vähän ohraa ja enemmän kauraa. Ajattelin vielä illalla seivästää syönnin jälkeen kauraa vähän aikaa. Ehdimme viedä seipäät Taunon kanssa, kun Tuomo tuli hakemaan minua kiireesti kotiin. Jouduin pitämään Tähikkiä aloillaan, että äiti sai sen lypsetyksi, kun lehmän vetimet olivat kipeytyneet. Oikeastaan oli hyvä päästä kotiin, niin ehdin paremmin seuroihin Kojolaan Tauno Mikkoselle, jonne kiirettä pitäen ehdin pyöräillä.

Perjantai-iltana vasta minulle kiireen lykkäsi, aamupäivällä olin Hyppösen puinnissa, tukalan pölyisessä paikassa navetan vintillä syytämässä lietson puhaltamia olkia kauemmaksi ja polkemassa niitä. Iltapäivällä puitiin Koskelassa, jossa ajoin Kainulaisen hevosta. Siellä söin pikaisesti puinnin loputtua, saunassa peseydyin perusteellisesti, olinhan tukalan pölyinen Hyppösen navetan vintillä vallinneen lietson pyörityksen jäljeltä. Paria minuuttia vaille puoli kahdeksaa olin kotona vaihtamassa seuravaatteita. Kova oli halu seuroihin, vaikka tiesin myöhästyväni, toivo oli ehtiä edes toiselle puheelle. Silloin seurat ilmoitettiin alkavaksi 19.30, koska navettatöistä oli vaikeaa ehtiä aikaisemmin. Siitäkin ajasta aloittamista usein luistettiin, joten minulla oli realistien toive ehtimisestä, vaikka viisi

minuuttia olin myöhässä jo lähtiessäni. Tiukasti polkien ajoin sen 12 kilometrin matkan Muurakseen Niilo Lehtomäen taloon. Vaikka alkumatkasta oli huono tie, kannatti lähtö ja perille polkeminen. Ennätin kuulemaan Keitaan Matin puheen loppuosan, ja Arvo Perälän puheen kokonaan.

Siitä Perälän puheesta kirjoitin päiväkirjaani, että jäi varmaan pitkäaikainen muisto, ja oikein sen arvelinkin. Perälän tekstinä oli kymmenen neitseen vertaus, mutta selitys oli sijoitettu maailman lopun sijasta kristittyjen välisten taistelujen aikaan. Perusteen selitykselle puhuja otti edellisen luvun lopusta ja siitä, että lukujako on keinotekoinen. Aikanaan tekstit on kirjoitettu yhteen pötköön ilman jakeita ja lukuja, jotka on myöhemmin laadittu lukemista ja etsimistä helpottamaan. Perälä aloitti puheensa luvun ensimmäisestä sanasta, silloin. Se antaa aiheen kysyä että milloin? Ajankohdan luonne ilmaistaan edellisen, 24 luvun lopussa. Sellainen aika tulee aina silloin, kun sielunvihollinen pääsee nostattamaan riitoja uskovaisten välille.

48. Mutta jos paha palvelia sanoo sydämessänsä: minun Herrani viipyy tulemasta;

49 Ja rupee pieksämään leipäveljiänsä, niin myös syömään ja juomaan juomarien kanssa:

50 Niin sen palvelian Herra tulee sinä päivänä, jona ei hän luulekaan, ja sillä hetkellä, jolla ei hän tiedä.

51 Ja hän eroittaa hänen, ja antaa hänelle osan ulkokullattuin kanssa: siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys.

 

Matteus 25
1 Silloin pitää taivaan valtakunta oleman kymmenen neitseen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja menivät ulos ylkää vastaan.
2 Mutta viisi heistä oli taitavaa, ja viisi tyhmää.
3 Tyhmät ottivat lamppunsa, ja ei ottaneet öljyä myötänsä;
4 Mutta taitavat ottiva öljyä astioihinsa, ynnä lamppunsa kanssa.
5 Kuin ylkä viipyi, tulivat he kaikki uneliaiksi ja makasivat.
6 Mutta puoli-yönä tuli huuto: katso, ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan.   Ensi kerran eläessäni muistan kuulleeni sellaisen selityksen silloin Niilo Lehtomäen kodissa pidetyissä seuroissa. Seuraavana kevättalvena Helsingin Rauhanyhdistyksellä Heikki Saari selitti vertausta samaan tapaan. Seuranneessa keskustelussa Helsingin nuorten kanssa kerroin heille muiston Perälän puheesta, ja hiukan he ihmettelivät. Myöhemmin olen lukenut, että ainakin Iikka Perälä, Arvon ja Laurin isä, ja Heikki Jussila olisivat vertausta niin selittäneet. Jossakin kristittyjen suuressa kokouksessa on herätetty kysymys, että kun neitseiden vertaukseen kuulee kolmeakin erilaista selitystä, niin mikä niistä on oikea. Käydyssä keskustelussa tuli ilmi, ettei mitään selityksistä voi pitää toistaan parempana, mutta ei vääränäkään. Jumalan sana on niin rikasta, että se voi kätkeä sisälleen erilaisia selityksiä, kunhan vain ei unohdeta vertauksen kertojan opetusta vertauksen lopussa: ”Valvokaa.” Jossakin vaiheessa keskustelin asiasta Keitaan Matin kanssa. Siinä keskustelussa Matti sanoi sanat, joita olen ihmetellyt, enkä pitkään aikaan edes ymmärtänyt. Matti sanoi, että se on Jumalan valtakunnassa aina niin, että viisi ja viisi. Sen pidemmälle ei Jumala asioita päästä, ja jos ne uhkaavat mennä pidemmälle, tapahtuu jotakin sellaista, että on pakko puuttua asioihin. Matti vahvisti sanojaan vielä, että paina Kalervo tämä mieleesi ja muista sitten. Silloin en oikein velvoitetta ymmärtänyt, mutta myöhemmin jouduin sitä ainakin laidasta vähän katsomaan. Ennen sitä ehti tapahtua kuitenkin monia erilaisia asioita sekä kristillisyyden piirissä että minun elämässäni.