Kohmelo tappaa

   Hakkasimme kelloseppä Koljosen metsässä. Isä kävi tutustumassa mainittuun Viljo Koljoseen, ehkä oli jotakin asiaakin. Kertoessaan kuulumisia käynnistä, isä mainitsi, että tämä kelloseppä kertoi olevansa myös laillistettu optikko. Oli ehdottanut isälle, että hän voisi tutkia, määrätä ja valmistaa isälle kaksitehoiset silmälasit. Siis lasit, joissa on lähi- ja kaukolasit samoissa linsseissä. Hetken mietittyään oli kuitenkin peruuttanut puheensa: Eipä sovikaan. Te olette metsätyömies, te lyötte pian kirveellä jalkaanne puuta halkaistessa. Niin sai isä tyytyä vanhoihin laseihinsa.

     Kolme miestä tuli Haapajärveltä, meidän ja paikallisten hakkuumiesten lisäksi. Monenlaista keskustelua he kävivät keskenään, joskus meidänkin kanssa.

  Yhden neuvon muistan saaneeni vanhimmalta haapajärviseltä mieheltä. Eräänä iltana miehet keskustelivat kiivaasti, ehdin ihmetellä, mistä on kysymys, kun he sanailivat:

– Kohmelo ei tapa.

– Kohmelo tappaa!

– Ei tapa!

– Kohmelo tappaa, se tappamallaki tappaa.

  Viimeinen huomautus oli vanhimman miehen sanoma. Siinä vaiheessa innostuin kysymään, mistä mahtaa olla kysymys. Vastauksena kysymykseeni tämä mies alkoi innoissaan valistaa minua.

 – Sinä oot nuori mies, etkä ole vielä pahemmin viinaa maistanut. Kuuntele nyt, mitä minä vanha juoppo sinulle sanon. Elä juo viinaa milloinkaan, niin kuin sanoin se tappamallaki tappaa. Siinä käy sillä tavalla, että kun on juonu ihtesä humalaan, tekkee kaikellaista tyhmää ja puhhuu mitä sattuu, eikä ite tajua mittää.  Ihmiset sitte jälestä päin puhuvat, että semmosta sinä oot tehny ja semmosta puhunu. Niin sitä joutuu häpiemmään tekojaan ja puhheitaan. Niin hävetessään joutuu taas juomaan, ja taas saa pelätä, mitä oonkaan taas puhunu ja teheny. Ja taas juomaan, ettei häpeä kiusaa. Niin se on loputon kierre, niin sanon vieläki sinulle poika, että elä alota juomista, kun et oo sitä vielä alottanu.

   Yksi ankara lumituiskun kausi tuli vielä Korppisissa työtä tehdessämme. Tien aurausten väliset vallit täyttyivät niin pahoin, ettei enää Korppisen kylältä saaneet tietä avatuksi parakille. Jouduimme siis täysi kävelymiehiksi, kun mieli käydä kaupassa tai jos olimme koti lähdössä. Mikään auto ei päässyt läpi Liitonjoen suuntaan. Maaliskuun puolivälissä otimme työkalut mukaan ja matkustimme linja-autoissa kotiin. Vilho oli tullut vastaan Muurasjärven keskustaan hevosella. Niin saimme tavaramme helpommin kotiin ja itsekin saimme kyytiä. Korppiseen emme enää keväällä palanneet. Ajoimme ja pienimme puita kotiin ja ennen pitkää aloitimme parkkaamisen Ilolan laanissa, jossa olimme talvella majailleet.