Erillisiä retkikohteita
Mahdollisia retkikohteita, ensin sellaisia joissa olen käynyt. Sen jälkeen niitä, joissa olisin halunnut käydä.
Rajahoikka, siellä olen syntynyt ja sieltä ovat vanhimmat muistoni peräisin. Muutin sieltä vanhempieni mukana vuoden 1946 marraskuussa, mutta monta muistoa on Rajahoikasta mukaan lähtenyt. Esimerkiksi matka Nivalan suviseuroihin kesä- heinäkuussa 1945. Piti oikein laskea, että voiko ihminen muistaa alle nelivuotiaana sattuneita tapauksia. Hataraa muistaminen on, mutta muistan istumisen isän edessä polkupyörän lasten istuimella ja junan saapumisen Haapajärven asemalle. Tämän kuvan on isäni ottanut kamerallaan.
Tuohon oikeanpuoleiseen mökkiin me muutimme syksyllä 1945. Tuvan uuni veti huonosti eikä kamarissa ollut lainkaan uunia. Seuraavana kesänä tupaan muurattiin uusi uuni ja kamariin kakluuni.
Ensimmäinen Karmala ja siinä asunut perhe. Kuvanut Johan Kantola, joka ei ole kuvassa.
Uuden Karmalan rakentajat ja perhe.
Kouluiässä kävin ensi kerran Susivuorella, joka oli junganperäisten ja muurasjärveläisten ahkerien käyntien kohde. Myöhemmin sinne oli hiihdetty kansanhiihtolatu Muurasjärven keskikylältä asti. Minäkin hiihdin sinne kymmeniä kertoja. Kuvassa pirunpeltoa Susivuoren eteläpuolella. Ehkä vuoresta irronneita kiviä?
Karhunpiilo oli Rajahoikan lähin naapuri, varsinainen retkikohde se ei minulle ollut, mutta joskus kuljin sen kautta Rajahoikkaan. Olin isän mukana Kymiyhtiön Karhunpiilon metsässä, silloin kuljimme Karhunpiilon pihan kautta Kymin metsään, Pienen Kotajärven lähelle. Isä esitteli minulle kanavan alun, siinä oli joku aloittanut kaivamisen, laskeakseen Pienen Kotajärven Isoon Olloveen. Kesken oli kaivaminen jäänyt, eikä isä tiennyt kaivamisen tarkoitusta. Suo Kotajärvien ympärillä on rahkavaltaista, se olisi sopinut huonosti viljelykseen.
Kouluvuosien jälkeen sain tietää, että Karhunpiilon ohi on virrannut tiettävästi kautta aikojen Suomen runsasvetisin joki ja lähellä on ollut vuolas koski, joka on nimetty Hinkuanvirraksi.
Tuolla kaukana näkyy rautatien merkki, siinä on ollut Hinkuanvirran syvin kohta.
Kotaoja on puro joka laskee Kotajärven vesiä Nuottijärveen Haapajärven puolelle.
Siimesrantaa talvella.
Eräänä keväänä teimme retken Karangan suunnan Kotajärvelle. Lämmitimme saunan ja saunoimme, vaikka ei se kovin lämmin ollut. Tein keväään ensi vastat, itselleni ja opettajalle. Nukuin yön koivupuskien alla. Aamulla oli pääni kipeä, liekö sähkölinjan vaikutusta?
Retkikohde oliedessä näkyvän mäen takana melkein Kotajärven rannassa. Välissä näkyvä puro laskee Pihtiputaan puolelta Pienen Kotajärven kautta Isoon Kotajärveen. Näkyvät pitkospuut jatkuvat metsäpolkuna mäen yli, polku kääntyy oikealle, sitä pääsee ainakin Poskeisen kämpälle.
Tämä kuva on retkeä myöhemmältä ajalta, vaikuttaa syksyltä.
Tässä on Poskeisen kämppä Poskeinen nimisen järven ja Iso-Kotajärven välissä. Kotajärvien kierroksella pysähdyimme tässä sen verran, että sain kuvan napatuksi.
Uusi käynti siellä taitaa jäädä haaveeksi. Pari kertaa puolukkareissulla kävin lähellä, mutta illan hämärtyminen ja nälkä ohjasivat kotiin.
Suunnittelin silloin lähteväni eväiden kanssa ja yöksi, mutta aikomukseksi se on jäänyt.
Eräs nuoruuteni retkikohde oli Junganperän pohjoislaidassa sujaitseva Umpilampi. Istuin rannan mättäällä, näin valkean perhosen liihottelemassa ja kirjoitin elämäni ensimmäisen runon. Kameraa ei minulla siellä ollut, eikä siis kuviakaan.
Junganjärven Syvälahti myös muodostui retkikohteekseni, aluksi koska hevosemme oli siellä köydessä, myöhemmin myös vasikat.
Molemissa kohteissa uin nuorena, aluksi en uskaltanut mennä Umpilampeen, mutta kun naapurien lapset uivat ja minua yllyttivät, päätin kerran kokeilla. Lammen vesi oli ihmeen lämminyä, uinti siinä oli hämmästyttävän kevyttä ja helppoa. Sen jälkeen uin säännöllisesti Umpilammessa, useimmin Viitalan maalta läheltä paikallistietä. Joskus menin myös Jonnisten laiturille ja uin sieltä.
Kun toiset lapset uivat joskus lammen päästä päähän, kokeilin minäkin sitä ja se onnistui. Ainakin yhden kerran uin molempiin suuntiin, oikeastaan oli pakko, kun vaatteeni jäivät lähtörannalle.
En löytänyt kuvaa Umpilammelta enkä vielä Syvälahdestakaan, niin laitan tuon Pirttiniemen kuvan. Siellä kävin kesäisin uimassa lasteni kanssa melko säännöllisesti.
Reisjärvellä meillä oli kaksi säännöllistä uintipaikkaa, Valkeinen metsän keskellä ja neuvolan ranta kirkonkylässä.
Tässä on Olavi Jonninen polttanut puita kiven päällä ja siten murskanut kiveä pienemmäksi. Olavin työkalut näkyvät kiven ympärillä, En tiedä mistä Olavi oli vettä kantanut kiven kasteluun. Idea oli, että kuuman kiven päälle kaadettiin kylmää vettä, että kivi halkeilisi. Nossarina tunnettu Sulo Najula käytti samaa keinoa, kun Martti Turpeisen kanssa kävelimme kotiin heidän metsästään. Nossari kertoi hajottavansa Eurooppaa.
Tämä tie tuli tutuksi virtuaalivaelluksen alkuvaiheessa ja myöhemmin, kun kävin muuten vain kävelyillä.
Harmikseni minulta jäi käymättä mäen lähteen, Patakiven ja Syväsalmen välinen polku.
Tie Koivulahden parakille on ruohottunut. kuvasin rautatieltä parakkien suuntaan. Työkesänä lähdin tuolta paitsi työhön, myös iltaisin ja sunnuntaisin kävelylle tai pyöräajelulle. Sen kesän jälkeen kävin tuolla yhden kerran, en enempää. Silloin kuvasin tässä ja rautatien vartta kauempanakin.
Olen valottanut paikkoja joissa olen käynyt, ehkä en kirjoita niistä enempää. On useita kohteita, joissa olen halunnut käydä. Kerron nyt niistä muutamista, haaveista jotka eivät toteutuneet.
Ensimmäisenä tuli mieleeni, että Lapin Sormi reitti on näkemättä Löytö-Heikin kiven molemmilta puolilta. Sen välin vaeltamisesta olen kauan haaveillut, kerran kävin katsomassa reittiä Jääjoen tien taukopaikalla. Päätin silloin, että ensi kesänä ajan sinne autolla ja kävelen, ehkä Suurijärvelle asti. Kävelemättä jäi, kun kunto heikkeni.
Tässä kuva Heinolan lintutalon värikkäästä kaijasta.
Siellä olisi mukavaa käydä uudelleen.
Heinola on kaukana täältä, niin on myös halutuin, toteutumaton vaellus, Karhunkierros. Tein kartan avulla suunnitelman aikatauluineen, miten ja kuinka nopeasti edetä Karhunkierroksen reitillä. Oikeastaan laadin kaksikin erinopeuksista aikalaskelmaa, lisäksi erillinen Pienen Karhunkierroksen ohjelma.
Oli puhe lähteä Peuran Polun retkeläisten kanssa sinne patikoimaan. Suunniteelmani sisälsi keskeyttämisen mahdollisuudenkin, mutta sitä ei tarvittu. Kun syksy eteni ja syyskylmät, aloin epäröidä. Samoin tekivät varmaan nuoret, eräs heistä soitti ja kertoi, että ovat luopuneet vaelluksesta. Sovimme että he ottavat yhteyttä sitten, jos haluavat lähteä kanssani. Ei ole mitään kuulunut, tuskin kuuluukaan.
Kerran olen hiihtänyt, tai tarponut suksilla Reisjärven kansanopistolta kotiin. Opistolta Valkeiselle sain hiihtää auratulla tiellä, mutta Valkeiselta alkoi umpihanki. Arvioin suunnan ja lähdin kahlaamaan, yritin pysyä suunnassa tarkkailemalla yksittäisiä puita tai metsäpuskien aukkoja tai reunoja. Susijärven tielle tähtäsin, hiukan sivuun tiestä olin menossa. Muutamia satoja metrejä tiestä olisin tien suunnassa päässyt Uusiperälle, mutta näin erään aukon toisella laidalla miehen karsimassa puita. Sieltä siis olisi ajettu tie, ajattelin kun käänsin sukseni miehen suuntaan.
Siellä oli Ilmo Nurmisen veli Niilo, työssään traktorin kanssa, pääsin ajettua polannetta tielle ja lopulta kotiin. Kuukauden kuluttua tarvoin suksineni saman matkan Susijärven tieltä Valkeisen tielle. Latu oli tuiskunnut umpeen niin, ettei sitä näkynyt kuin vähän paikoitellen.
Melko urakka oli sekin, kun kannoin joulukuusen perämetsästä Aitolammin tielle. Umpimatka siinä oli reilu kilometri, aurattua tietä oli 3 -4 kilometriä Kotiin kuusen kannoin, sulatin viileässä saunassa ja pystytin seuraavana päivänä tupaamme.
Koirakivi Rauhalanahon takana, lapsuutemme kiipeilykivi
Susipuron rakennuksia. Tästä kävelin ohi Susivuorelle ja haaveilin siihen retkeilyreittiä. Paavo Kukkola ehdotti samaa Susivuorilla, vastasin että reittiin tarvitaan maan omistajan lupa, eikä minulla yksilönä ole sellaiseen edellytyksiä.
Jos sinne joskus reitti saataisiin, se voisi ohjautua Pitäjänmäen tai Haapajärven suuntaan. Tuskin minä näen sellaista toteutuneena, mutta jos retkeilyinnostus lisääntyy, niin kukapa sen tietäisi.
Susivuoren suuntaan oli kaksikin mahdollisutta, pohjoisempi alkoi jostakin Tullilan seudulta, ehkä vieläkin lähempää isoa maantietä. Siitä en yleensä kulkenut, vain kerran kävelin hyvää polkua Ohralammen tasolle, josta oikaisin kotiin Karmalaan.
Tänään 1.10.2018 tuli mieleeni ajatus, että jos siitä retkireitti joskus suunnitellaan, Pirttiniemi olisi luonteva sivupolun kohde. Siellä on majoituksia ja lisää on suunniteltu.
Pihtiputaan kirkonkylään muutettuamme oli luonnollista, että etsin täältä ja läheltä retkikohteita.Kammolanlahden rannoilta niitä löysin, löysin todennäköistä muinaisrantaakin. Suunnittelin kuvaavani niitä talven jälkeen, vielä on kuvaamatta, mutta uuden akun ostin kameraani, niin että jos lähipäivinä sielläkin kävisin.
Eräänä syksynä olin auttamassa Heinäjoen kierroksella pitkospuiden korjaamisessa, ajattelin liittyä puuhaan toisena kesänä, mutta en kyennyt. Terveyskeskuksen vuoteella maaten seurasin läppärin avulla, kun ryhmä suunnitteli, osti tarvikkeita ja rakensi sillat Heinäjokeen ja Matalajokeen. Nekin pitäisi käydä kuvaamassa ja lisätä tänne.
Rapeikon lenkin kiersin noin kymmenen vuotta sitten odottaessani, kun kyyditsin vaimoa tai lapsia kirkonkylällä.
Tuohon oikeanpuoleiseen mökkiin me muutimme syksyllä 1945. Tuvan uuni veti huonosti eikä kamarissa ollut lainkaan uunia. Seuraavana kesänä tupaan muurattiin uusi uuni ja kamariin kakluuni.
Ensimmäinen Karmala ja siinä asunut perhe. Kuvanut Johan Kantola, joka ei ole kuvassa.
Uuden Karmalan rakentajat ja perhe.
Kouluiässä kävin ensi kerran Susivuorella, joka oli junganperäisten ja muurasjärveläisten ahkerien käyntien kohde. Myöhemmin sinne oli hiihdetty kansanhiihtolatu Muurasjärven keskikylältä asti. Minäkin hiihdin sinne kymmeniä kertoja. Kuvassa pirunpeltoa Susivuoren eteläpuolella. Ehkä vuoresta irronneita kiviä?
Kouluvuosien jälkeen sain tietää, että Karhunpiilon ohi on virrannut tiettävästi kautta aikojen Suomen runsasvetisin joki ja lähellä on ollut vuolas koski, joka on nimetty Hinkuanvirraksi.
Siimesrantaa talvella.
Retkikohde oliedessä näkyvän mäen takana melkein Kotajärven rannassa. Välissä näkyvä puro laskee Pihtiputaan puolelta Pienen Kotajärven kautta Isoon Kotajärveen. Näkyvät pitkospuut jatkuvat metsäpolkuna mäen yli, polku kääntyy oikealle, sitä pääsee ainakin Poskeisen kämpälle.
Tämä kuva on retkeä myöhemmältä ajalta, vaikuttaa syksyltä.
Uusi käynti siellä taitaa jäädä haaveeksi. Pari kertaa puolukkareissulla kävin lähellä, mutta illan hämärtyminen ja nälkä ohjasivat kotiin.
Suunnittelin silloin lähteväni eväiden kanssa ja yöksi, mutta aikomukseksi se on jäänyt.
Eräs nuoruuteni retkikohde oli Junganperän pohjoislaidassa sujaitseva Umpilampi. Istuin rannan mättäällä, näin valkean perhosen liihottelemassa ja kirjoitin elämäni ensimmäisen runon. Kameraa ei minulla siellä ollut, eikä siis kuviakaan.
Junganjärven Syvälahti myös muodostui retkikohteekseni, aluksi koska hevosemme oli siellä köydessä, myöhemmin myös vasikat.
Molemissa kohteissa uin nuorena, aluksi en uskaltanut mennä Umpilampeen, mutta kun naapurien lapset uivat ja minua yllyttivät, päätin kerran kokeilla. Lammen vesi oli ihmeen lämminyä, uinti siinä oli hämmästyttävän kevyttä ja helppoa. Sen jälkeen uin säännöllisesti Umpilammessa, useimmin Viitalan maalta läheltä paikallistietä. Joskus menin myös Jonnisten laiturille ja uin sieltä.
Kun toiset lapset uivat joskus lammen päästä päähän, kokeilin minäkin sitä ja se onnistui. Ainakin yhden kerran uin molempiin suuntiin, oikeastaan oli pakko, kun vaatteeni jäivät lähtörannalle.
En löytänyt kuvaa Umpilammelta enkä vielä Syvälahdestakaan, niin laitan tuon Pirttiniemen kuvan. Siellä kävin kesäisin uimassa lasteni kanssa melko säännöllisesti.
Reisjärvellä meillä oli kaksi säännöllistä uintipaikkaa, Valkeinen metsän keskellä ja neuvolan ranta kirkonkylässä.
Tämä tie tuli tutuksi virtuaalivaelluksen alkuvaiheessa ja myöhemmin, kun kävin muuten vain kävelyillä.
Harmikseni minulta jäi käymättä mäen lähteen, Patakiven ja Syväsalmen välinen polku.
Tie Koivulahden parakille on ruohottunut. kuvasin rautatieltä parakkien suuntaan. Työkesänä lähdin tuolta paitsi työhön, myös iltaisin ja sunnuntaisin kävelylle tai pyöräajelulle. Sen kesän jälkeen kävin tuolla yhden kerran, en enempää. Silloin kuvasin tässä ja rautatien vartta kauempanakin.
Olen valottanut paikkoja joissa olen käynyt, ehkä en kirjoita niistä enempää. On useita kohteita, joissa olen halunnut käydä. Kerron nyt niistä muutamista, haaveista jotka eivät toteutuneet.
Ensimmäisenä tuli mieleeni, että Lapin Sormi reitti on näkemättä Löytö-Heikin kiven molemmilta puolilta. Sen välin vaeltamisesta olen kauan haaveillut, kerran kävin katsomassa reittiä Jääjoen tien taukopaikalla. Päätin silloin, että ensi kesänä ajan sinne autolla ja kävelen, ehkä Suurijärvelle asti. Kävelemättä jäi, kun kunto heikkeni.
Tässä kuva Heinolan lintutalon värikkäästä kaijasta.
Siellä olisi mukavaa käydä uudelleen.
Heinola on kaukana täältä, niin on myös halutuin, toteutumaton vaellus, Karhunkierros. Tein kartan avulla suunnitelman aikatauluineen, miten ja kuinka nopeasti edetä Karhunkierroksen reitillä. Oikeastaan laadin kaksikin erinopeuksista aikalaskelmaa, lisäksi erillinen Pienen Karhunkierroksen ohjelma.
Oli puhe lähteä Peuran Polun retkeläisten kanssa sinne patikoimaan. Suunniteelmani sisälsi keskeyttämisen mahdollisuudenkin, mutta sitä ei tarvittu. Kun syksy eteni ja syyskylmät, aloin epäröidä. Samoin tekivät varmaan nuoret, eräs heistä soitti ja kertoi, että ovat luopuneet vaelluksesta. Sovimme että he ottavat yhteyttä sitten, jos haluavat lähteä kanssani. Ei ole mitään kuulunut, tuskin kuuluukaan.
Kerran olen hiihtänyt, tai tarponut suksilla Reisjärven kansanopistolta kotiin. Opistolta Valkeiselle sain hiihtää auratulla tiellä, mutta Valkeiselta alkoi umpihanki. Arvioin suunnan ja lähdin kahlaamaan, yritin pysyä suunnassa tarkkailemalla yksittäisiä puita tai metsäpuskien aukkoja tai reunoja. Susijärven tielle tähtäsin, hiukan sivuun tiestä olin menossa. Muutamia satoja metrejä tiestä olisin tien suunnassa päässyt Uusiperälle, mutta näin erään aukon toisella laidalla miehen karsimassa puita. Sieltä siis olisi ajettu tie, ajattelin kun käänsin sukseni miehen suuntaan.
Siellä oli Ilmo Nurmisen veli Niilo, työssään traktorin kanssa, pääsin ajettua polannetta tielle ja lopulta kotiin. Kuukauden kuluttua tarvoin suksineni saman matkan Susijärven tieltä Valkeisen tielle. Latu oli tuiskunnut umpeen niin, ettei sitä näkynyt kuin vähän paikoitellen.
Melko urakka oli sekin, kun kannoin joulukuusen perämetsästä Aitolammin tielle. Umpimatka siinä oli reilu kilometri, aurattua tietä oli 3 -4 kilometriä Kotiin kuusen kannoin, sulatin viileässä saunassa ja pystytin seuraavana päivänä tupaamme.
Jos sinne joskus reitti saataisiin, se voisi ohjautua Pitäjänmäen tai Haapajärven suuntaan. Tuskin minä näen sellaista toteutuneena, mutta jos retkeilyinnostus lisääntyy, niin kukapa sen tietäisi.
Susivuoren suuntaan oli kaksikin mahdollisutta, pohjoisempi alkoi jostakin Tullilan seudulta, ehkä vieläkin lähempää isoa maantietä. Siitä en yleensä kulkenut, vain kerran kävelin hyvää polkua Ohralammen tasolle, josta oikaisin kotiin Karmalaan.
Tänään 1.10.2018 tuli mieleeni ajatus, että jos siitä retkireitti joskus suunnitellaan, Pirttiniemi olisi luonteva sivupolun kohde. Siellä on majoituksia ja lisää on suunniteltu.
Pihtiputaan kirkonkylään muutettuamme oli luonnollista, että etsin täältä ja läheltä retkikohteita.Kammolanlahden rannoilta niitä löysin, löysin todennäköistä muinaisrantaakin. Suunnittelin kuvaavani niitä talven jälkeen, vielä on kuvaamatta, mutta uuden akun ostin kameraani, niin että jos lähipäivinä sielläkin kävisin.
Eräänä syksynä olin auttamassa Heinäjoen kierroksella pitkospuiden korjaamisessa, ajattelin liittyä puuhaan toisena kesänä, mutta en kyennyt. Terveyskeskuksen vuoteella maaten seurasin läppärin avulla, kun ryhmä suunnitteli, osti tarvikkeita ja rakensi sillat Heinäjokeen ja Matalajokeen. Nekin pitäisi käydä kuvaamassa ja lisätä tänne.
Rapeikon lenkin kiersin noin kymmenen vuotta sitten odottaessani, kun kyyditsin vaimoa tai lapsia kirkonkylällä.
Kommentit
Lähetä kommentti