Oman metsän hakkuulta kevääseen

 

Tammikuun viimeisenä maanantaina kävin kylällä, ostin kapean alumiinista valmistetun lapion lumen lapioimiseen puiden juurilta, viilasin sahan valmistelin muutenkin hakkuulle lähtöä. Tiistaina laitoin kirveen ja eväät reppuun, nostin repun selkään ja pujotin kaarisahan olkapäälleni. Suksilla suuntasin metsää kohti, ainakin osan matkasta umpihangella. Jäi siihen latu taakse, latu joka vahvistui päivien ja viikkojen aikana. Isän opettaman ja käytännössä itse oppineena suunnittelin työn siten, että olisi helppoa ajaa Korpiahon suuntaan ja sieltä edelleen Järventauksen laaniin. Vaikka hevosen reki on kapea ja mahtuu ahtaasta raosta, yhdistelmä parirekineen on pitkä, eikä siedä kovin jyrkkiä käänteitä. Loivasti kaartaen sahasin aluksi suolta ja suon laidasta pieniä puita, joista hevosmies voisi lisätä mäeltä ja sen ympäriltä ottamaansa pohjakuormaan täydennystä. Tiistaina kävin metsässä yksin, keskiviikkona lähti Vilho mukaani. Sovimme sellaisen työn jaon, että minä sahasin ja Vilho karsi kirveellä.

Veistolan Erkin kanssa ihmettelimme isän jättämiä pienehköjä, vähäoksaisia kuusia mäen etupuolella. Ne Erkki määräsi kaikki kaadettavaksi ja istutettavaksi alueelle männyn taimet. Ne kuuset eivät olisi isän aikana yhtiöille kelvanneet, mutta kun yhtiöt alkoivat ottaa pienpuita viiden sentin latvapaksuuteen, ja kun äidin tekemässä kaupassa yksi puulaji oli 1,2 tai 1,3 metrin mittaista, sain siltä isän jättämältä alueelta sentään kohtuullisesti myytävää puuta kasaan. Myytävän puun hakkuun ohessa otimme latvat ja muut myyntikelvottomat puut polttorangoiksi. Tavoitteeksi otin hakata mäen ympärys ensin. Oletin sinne kertyvän talven edetessä eniten lunta, joka vaikeuttaisi hakkuutyötä. Mäen alle muodostuisi myös rengastie, jolle voisi suunnata uria sopivista kohdista mäen päältä. Järjestys osoittautui onnistuneeksi ja toimivaksi. Muutaman puun kaadettuani jätin Vilhon niitä karsimaan ja etenin itse kaatamaan uutta uraa niin kauas, etteivät kaatuvien puiden latvat ylety Vilhon päälle. Kun Vilho sai ensin kaadettujen runkojen yläpuolet karsituiksi, vaihdoimme paikkoja. Vilho jatko karsimista edempänä, minä mittasin ja sahasin puut pölleiksi, karsin alapuolen ja sen jälkeen kaadoin lisää puita uran sivuilta. Tämä oli ohjeellinen työjärjestyksemme, jota sovelsimme tilanteen mukaan silloin, kun Vilhokin ehti karsimaan ja kasaamaan valmiita pöllejä.

Joka päivä ei Vilho ollut metsässä mukanani, välillä hän jäi tekemään kotitöitä, joihin minäkin jäin tilanteen niin vaatiessa. Helmikuun ensimmäisen viikon, jona aloitimme kotimetsän hakkuun, lauantaina olimme kotona molemmat. Aamupäivällä kävin kylällä, korjautin tukkisakset pajalla, kaupasta ostin ainakin tervaa suksia varten. Sellaiset puusukset, mitkä meillä oli, edellyttivät tervaamista silloin tällöin. Ulkotulessa kuumennettiin suksea, sen pohjiin ja vähän yläpuolelle siveltiin ohut tervakerros, jota kuumennettiin tulen loimussa suksea edestakaisin liikutellen, kunnes terva imeytyi puuhun ja kovettui suksen pohjaan. Samalla suksi notkistui niin, että sen saattoi laittaa ladon hirren rakoon kärjen painamiseksi, kun sellainen painettu suksen kärki pyrki oikenemaan ajan oloon, niin kiveryyttä lisättiin uusilla painamisilla. Lauantaina iltapäivällä viilasin sahan ja pesin tuvan lattian.

Parkki sulana

Maanantaina oli suojakeli, puiden parkki oli sulaa. Harmitti ettei ollut petkele metsässä, olisi voinut parkata puita saman tien, ne kun oli parkattava viimeistään laanissa. Tiistaina vein petkeleen ja sen päivän kuorimme puita. Keskiviikkona oli taas pakkasta, parkki oli jäässä, niin jatkoimme sahaamista. Perjantaina olin metsässä yksin, kuorin ainoastaan yhden petäjän, niiden parkki on helpompaa kuoria kohmeisenakin. Lauantaina olin taas kotona, aamulla säkitin jyviä, sen jälkeen kuuntelin tuvassa kouluradiota ja puolasin kuunnellessa kankaan kudelankoja. Vein säkittämäni jyvät Hyppöselle jauhettavaksi, kaupasta ostin muun ohessa uuden kynän. Illalla loin lantalaa tyhjemmäksi ennen saunaa, jonka löyly ja pesu oli sitten tosi tarpeellista.

Maanantainakin olin kotona, kun äiti käytti Vilhoa lääkärillä Reisjärvellä. Minä hoidin lehmät ja tein pieniä tupatöitä. Maantien takaa hain kelkalla rehua, kuivattua, kesken kasvun niitettyä kauran ja mahdollisesti jonkin muun kasvin sekoitusta. Meillä se taisi olla pelkkää vihreänä niitettyä kauraa. Vanhasta navetasta kannoin heiniä navettalatoon. Tiistaista torstaihin olin yksin metsässä, Vilho sairasti kotona. Keskiviikkona oli suojakeli, sain taas kuorituksi puut, mutta torstaina oli parkki jäistä. Perjantaina oli Vilho taas terve, pääsi metsään karsimaan, minä sain keskittyä sahaamiseen. Lauantai oli taas yksinäinen metsäpäivä, hyvin se meni, illalla kävin Pakolassa, Matti liippasi siellä hiukseni.

Seuraavana maanantaina oli metsässä kolme nuorta miestä. Pekalla oli loma koulusta ja hän lähti metsään, jossa lapioi lunta kaadettavien puiden juurilta. Tiistaina olin taas metsässä yksin, Pekalla jatkui koulu, Vilho oli kotona kun äiti kävi lääkärissä.

Hevosmiehen etsintää

En muista oliko äiti kysellyt Juureisen Marttia puiden ajoon, joka tapauksessa hän oli luvannut. Oli sanonut Vilhollekin torstaina 16.2. tulevansa huomenna, mutta käskenyt minun käydä illalla sopimassa tarkemmin asiasta. Käydessäni siellä kertoi Martti ajavansa ensin Syrjäkankaan puut, joutuvansa vasta sen jälkeen metsäämme. Kun säät lauhtuivat uhkaavasti, aloimme pelätä kelien loppumista ja kävin uudelleen Juureisella tuumimassa Martin kanssa. Marttikin oli sitä mieltä, että kun kevät etenee uhkaavasti. Voi tulla liian kiire ja parempi olisi, jos löytäisimme hevosen muualta, saman hän oli sanonut äidillekin. Taisin käydä Hyppösellä, Taunolla oli omia ajojaan kylliksi. Susipuron Vilho oli luvannut ajoon Alvajärvelle, joten hän oli pois laskuista, samoin Koukkuniemen Eino.

Niin toteutin aikeeni ja menin kysymään Lehon Paavoa torstai-iltana, Juureiselta suoraan sinne menin. Paavolla ei ollut ajoja, oli ottanut hevoseltaan kengätkin pois. Hän lupasi kengittää hevosensa uudelleen perjantaina ja tulla aloittamaan ajoa maanantaina. Samana torstaina oli Muurasjärven koululla pienoisröntgen kuvaus keuhkotaudin eli tuberkuloosin toteamiseksi. Siellä kuvassa kävin samalla reissulla, kun kyselin hevosta Juureisella ja Leholla. Olimme hakkuussa kiertäneet mäen ympäri, joten siinä oli Paavolle aloittamisen sijaa kylliksi. Kiipesimme työkaluinemme kankaalle, sieltä näkisin Paavon tulon kuormaa hakemaan ja ehtiessäni autoin häntä kuormien teossa. Eikä olisi vaaraa hänen jäädä kaatuvien puiden alle, vaikka en huomaisi mennä auttamaan kuorman teossa. Lauantaina hakkuun jälkeen kävin katsomassa laania että sinne mahtuu, ja tietysti maan omistajalta kysymässä ajamiseen lupaa. Ensimmäisen kuorman olin mukana viemässä sitä laaniin. Katsoimme Järventauksen laanissa, Kojolan tien varressa paikat pinoille sen jälkeen, kun olimme ajaneet Korpiahon tien mutkasta oikotien Järventauksen mutkaan, jossa laani sijaitsi.

Ajaminen edistyy

Ajo alkoi sujua nopeasti, mutta varsinkin Korpiahon suoralla tiellä reet painuivat herkästi kovettuneiden raiteiden sivuun. Se teki kuorman vetämisen raskaaksi, muistin sen niiltä ajoilta, kun meillä itsellämme oli hevonen ja olin oppinut miten sivuun lyöttäytyneitä raiteita kuokitaan kuntoon. Vein kotoa raidekuokan ja kun Vilho lähti kotiin, menin minä kuokkimaan kuntoon ajotietä. Sivuun lyöttyneillä kohdilla kuokin kovan, koholle jääneen raiteen pois niin, että reki saattoi ohjautua suoraan vedettäväksi. Muutaman ajon jälkeen rekien jalakset hioivat raiteet hyvään kuntoon. Metsäosuuksilla tiivistyi korkeita kinkamia maaston kohopaikkoihin, ja rekien keulalaudat työnsivät niihin notkelmien pohjilta lisää lunta tiivistymään ja niin kasvoivat entistä korkeammiksi. Pahimpia kinkamia kuokin mataliksi, osin telit tien sivuun, osin notkoihin heittäen. Notkelmiin heittämäni telit tiivistin vetämällä niiden päälle irtolunta tien sivuilta. Niinä iltoina joina tietä kunnostin, en ehtinyt enkä jaksanutkaan enää kotona iltatöitä tehdä enkä kirjoitella, mutta mielelläni kunnostin ajotietä, varmistihan se puiden ajon etenemistä.

Torstai-iltapäivällä olimme molemmat Vilhon kanssa tietä kunnostamassa, korjasimme valtatietä koko matkalta. Olipa kovaa työtä jyskyttää kuokalla sitä kovettunutta raidetta, kotiin palattua tunsi todella tehneensä työtä, niin oli väsynyt olo. Hyvällä ajalla tien korjasimme, kun lauhan päivän jälkeen pakkanen kiristyi. Se tiesi hyvää raidetta kuokkimisen jälkeen, varmaan oli Paavolla ilo ajaa sitä, kun hevosen ei tarvinnut ponnistella. Perjantaina Paavo sai viedyksi viisi kuormaa, Vilho jäi kotiin käydäkseen kaupassa ja pilkkoakseen polttopuita. Kun olin metsässä yksin, sahasin, mutta myös karsin ja kasasin. Lauantaina pistäydyin laanissa katsomassa puita, arvioin puolet ajetuiksi siihen mennessä.

Maanantaina loppui myyntipuiden hakkuu, mutta pitkään, ilta viiteen asti tein työtä. Muutamia suurimpia runkoja olin jättänyt sahapuiksi, ne kaadoin myöhemmin. Aloitin rankojen karsimisen, jossa Vilhokin oli kaverina muutamina päivinä. Kävin vielä tietä tasaamassa, vedin vain lunta notkopaikkoihin. Samalla kävin Korpiahossa kysymässä lupaa ajaa rangat heidän maalleen ja aikanaan traktorilla pois. Sain luvan sillä ehdolla, että ajamme ne pois roudan aikana, ettei pehmennyt tie mene pilalle. Torstaina oli Vilho taas metsässä, aloitimme sahapuiden kaatamisen, jota jatkoin perjantaina. Pöllien ajo loppui perjantaina, jolloin Paavo ajoi pieniä nalikkapuita. Minä autoin kuormien teossa, viimeisen kuorman mukana menin laaniin, jossa mittasimme puut. Paavolta opin menettely, jota olen soveltanut myöhemmin itsekin. Kun pyrkii saamaan kuormaan vain yhtä tai kahta puulajia, pääsee laanissa vähemmällä lajittelulla, kun kuorman voi purkaa niin, ettei välillä tarvitse monesti siirtyä paikasta toiseen. Saattoi se systeemi olla isällänikin, mutta isän apuna ehdin olla vain halkojen ajossa. Niin loppui sen talvinen hakkuu ja ajo, lauantaina ajoimme vielä sahapuita ja rankoja Korpiahon tien varteen.

Parkkuulla ja ladon siirto

Äiti oli tehnyt puutavarakaupan puolipuhtaaksi kuorituista puista. Muutamana päivänä talvella suojapäivinä parkkasimme metsässä jonkin verran, enimmät piti ajaa kuorineen laaniin ja kuoria siellä. Valmistauduimme työhön välineitä kunnostaen. Polkupyöräni vein Vesalaisen Matin korjattavaksi, Matti saikin sen kuntoon tekemällä pienen ketjusilmukan vaihtajan puikkoon, ja yhdistämällä ketjun. Matin korjauksen jälkeen pyörä oli taas ajokuntoinen, kun sen keskiviikkoiltana sieltä hain. Kotona tahkosin maanantaina kirveet ja parkkuutyökalut Vilhon pyörittäessä tahkoa. Valmistauduimme muutenkin vaatteiden ja eväsrepun osalta.

Tiistaiaamuna menimme laaniin ja aloitimme. Tein parkkuupukit molemmille, laitoin pinoille pääpuut ja aloitimme työn. Vilho aloitti mäntypinon päästä, annoin ne hänelle, kun ovat helpompia parkata kohmeisinakin. Itse aloitin kuusipinon, joita oli enemmän ja jotka olivat pinnalta vielä melko kohmeisia. Pinon sisältä löytyi suliakin puita, joten pyrin valitsemaan ja kuorimaan niitä ensin. Säiden lämmetessä sulivat sitten jäistenkin puiden kuoret. Koko viikon kuljimme parkkaamassa, vaikka puut olivatkin kohmeisia, vain perjantaina Vilho jäi kotitöihin. Perjantain iltana oli Omena sairaana, ei päässyt nousemaan ylös. Eläinlääkäreitä ei saanut puhelimella kiinni, kaikki olivat tavoittamattomissa, eräät Haapajärven orinäyttelyssä.

Tiistain iltana 14.3. odotin koulun portilla, josko kanttori kävisi kuoroharjoituksessa. Olisin tarvinnut uuden yhteisvastuulistan, mutta kanttoria ei näkynyt. Tiistaina 21.3. hain Kassalta, Martalta, Rauhanyhdistyksen jäsenluettelon, kun olen saanut tehtäväkseni kerätä yhdistyksen jäsenmaksuja, niin halusin sen avulla varmistaa keltä kerään ja merkitäkseni maksaneiden kohdalle merkinnän. Samalla reissulla poikkesin koulullakin, jossa tapasin kanttorin kuoroa harjoittamassa. Luovutin täyden yhteisvastuulistan ja rahat hänelle, uuden listan sain postissa seuraavana päivänä. Torstai- ja perjantai-iltoina luin keskustelupöytäkirjaa siitä kokouksesta, joka pidettiin Oulussa edellisen vuoden lopussa.

Maanantaina 20.3. palasin parkkuulta kesken päivän, parkki oli niin jäässä, että katsoin paremmaksi odottaa sen sulamista. Viilasin kotona justeerin, tiistaina ja keskiviikkona kävimme Vilhon kanssa metsässä hakkaamassa halkoja isoista haavoista. Loppuviikon olimme taas parkkuulla, kun oli lauhempi ilma. Maanantaina 27.3. Lehon Paavo ajoi rankojamme metsästä Korpiahon tien varteen, autoin häntä kuormien teossa ja purkamisessakin, vaikka enimmäkseen karsin metsässä lisää rankoja. Viimeisen kuorman toimme meille kotiin. Tiistaina jatkoin taas puiden parkkaamista Järventauksen laanissa. Aamusta tuntui, että pitäisi lähteä pois kun parkki oli jäässä. Jatkoin kuitenkin parkkaamista ja puoleen päivään mennessä oli parkki sulanut. Keskiviikkona autoin äitiä tuvan puhdistuksessa, kävin kylällä ja laanissa mittaamassa parkkaamani puut. Torstaina purin Rauhalan luona ladon olkikaton ja merkitsin hirret, suunnittelimme ladon siirtämistä rantaan kiviröykkiön päälle.

Pääsiäislauantaina sitten siirsimme ladon hirret, ei rantaan vaan maantien taakse. Muutimme suunnitelman niin, että kasaamme ladon pariladoksi siellä ennestään olleen ladon jatkoksi, samalla saisimme katettua tilaa hiukan enemmän, kun latojen välikin katettaisiin. Melkoinen urakka ladon purku ja vieminen reellä miesvoimin muutama hirsi kerrallaan oli. Onneksi vallitsi hyvä kantohanki, jossa reki huilasi mainiosti. Ennen siirtoa piti reki hakea Kiviseltä, jonne se syksyn rankojen kelkkomisen jälkeen jäi.

Pääsiäismaanantain iltana sattui navetassa iloinen tapaus, syntyi iso sonnivasikka. Kahden viikon ajan ehdimme odottaa poikimista, joka näytti viivästyvän loputtomasti. Maanantai-iltana äidin käydessä katsomassa, ei vielä näkynyt minkäänlaista merkkiä poikimisesta, mutta jo tunnin kuluttua siitä makasi lattialla se suuri sonnivasikka. Pääsiäisen jälkeisellä viikolla oli parkki jäässä eikä juuri sulanut, vaikka nostin puita pystyynkin. Urakan lähestyessä loppua kuljin kuitenkin säännöllisesti parkkaamassa, vaikka se vaikeaa olikin.

Parkkaaminen Järventauksen laanissa väheni ja loppui aikanaan. Kun emme voineet kaikkia puita laittaa pinoon heti parkatessa, täytyi käydä niitä erikseen pioamassa. Viimeksi parkkasimme lyhyet, 1.2 metrin mittaiset nalikat ja pienimmät, 5 sentin latvamittaan sahatut pienpuut. Ne olivat tuskastuttavan hitaita parkattavia, siis pino niillä ei tuntunut lainkaan kasvavan. 18.4. saimme viimeiset puut pinoon, samalla vilkaisin Korpiahon tietä ja päättelin, että rankojen haku sieltä onnistuisi. Kuorma-autot ajoivat sen tien varresta puutavaraa täydellä teholla, kaksi kelkovaa autoa tuli vastaani tietä tutkiessani. Ongelmana olisi vain löytää traktoria ja miestä, joka ehtisi ne puut ajamaan. Turusen Kalevi kertoi kulkevansa lastuulla Alvajärvellä, Kivelässä omat ajot, rankoja ja sahapuita, Lahnalan traktori oli rikki. Vehkalan Eino oli käymässä Haapajärvellä, ja kun kävin siellä uudelleen, sain kuulla heillä olevan omia ajojaan. Yhteisvastuulistan kanssa kiersin Muuraksen tien varren, samalla kysyin traktoria Sopelta, mutta heillä oli peräkärryn kardaaniakseli poikki. Lauri Pellikka kertoi kulkevansa lastuulla Pihtiputaalla.

Keskiviikkoaamuna kävin katsomassa parkkuuta Hännisellä. Syötyäni kotona kiersin kylän kautta Varjolaan, jossa Martti Tiitinen ajoi sahapuita. Hän ei ollut halukas lähtemään Korpiahon tielle, mutta lupasi hakea sahapuut, ellei traktoria löytyisi. Iltapäivällä aloitimme Vilhon kanssa parkkaamisen Hännilässä. Illan tultua aioin käydä Hyvösellä, mutta kun näin Turusen Kalevin tulevan kotiinsa, tuppauduin uudelleen hänen puheilleen. Kalevi lupasi hakea puut, ellei muita löytyisi. Torstai-aamuna kävin Hyvösellä, mutta Kauko oli lupautunut niin paljon, ettei sillä viikolla joutaisi. Jatkoimme sitten parkkaamisen Hännisen tien varressa, mutta siihen tuli nopea keskeytys. Näin kun Kalevi Turunen ajoi kotiinsa päin rankakuorman kanssa, mutta kun hän palasi tyhjän kärryn kanssa, pysähtyi ja huusi: "Lähdetään," jäi minulta pukille puu puoleksi parkkamatta. Työvälineetkin heitin aivan hujan hajan, kun kiirehdin Kalevin traktorin kyytiin.

Ensin haimme sahapuukuorman Turusen sirkkelin luokse, toiseen kuormaan jäi 7 sahapuuta, joiden päälle lastasimme pärepuut ja lopuksi rankoja. Kalevi jätti peräkärryn pihaamme, jossa purin illan aikana rangat ja pärepuut. Torstaiaamuna jättivät sahapuut Turuselle mennessään rankoja hakemaan. Korpiahon tiellä sattui harmillinen, mutta myös huvittava tapaus. Niemen Arvo ajoi vastaamme Korpiahon suunnasta, mutta lähtiessään peruuttamaan, peruutti vähän matkan jälkeen traktorin ja peräkärrynsä ojaan. Kalevi veti ojaan ajanutta traktorillaan, ja Arvon traktori nousi tielle, mutta ei peräkärry. Sen sijaan Kalevin peräkärry kääntyi ojaan toiselle puolen tietä. Niin olivat traktorit nokan vastakkaain puolen metrin päässä toisistaan, peräkärryt symmetrisesti ojassa eri puolilla tietä. Lopulta Kalevi peruutti traktorinsa savimonttuun, jossa kantohanki kesti yhdistelmän painon hyvin. Arvo tosin kysyi Kalevilta, että miten meinaat sieltä pois päästä, johon Kalevi tapansa mukaan tyynesti vastasi, ettei sitä sinnekään viiti jättää. Kun Arvo sai peräkärrynsä tielle ja lähti uudelleen peruuttamaan, onnistui hän peruuttamaan kärrynsä ojaan toisen kerran. Arvolla oli kuorman teko kesken, siksi hän ei voinut heti lähteä kotiinsa, vaan piti päästä ohituspaikalle. Välillä vedettiin Arvon traktoria pitkällä ketjulla, ja kun Arvo pyysi Kalevia peruuttamaan traktoriaan, päästiin tilanteesta ohi onnellisesti.

Minun piti kiirehtiä perjantaiaamuna puutavaran luovutusmittaan, jonka jälkeen laskettiin ja tehtiin mittaus- ja luovutuspaperit. Perjantaina iltapäivällä ja lauantaina jatkoime parkkaamista Hännilässä. Maanantaina aamupäivällä parkkasimme vähän aikaa, kunnes tuli kotona päiväkahvin jälkeen aika aloittaa puidemme sahaaminen Turusella. Aluksi oioin sahattavia puita teloille, siinä onnistuin pyöräyttämään koivupöllin tyven vasemman jalkani yli niin, että jalka kipeytyi ja siihen syntyi sisäinen veren purkautuma. Tummaksi ja kipeäksi meni jalka, kävely oli tosi vaikeaa, mutta onneksi kipu poistui ensimmäisen levätyn yön aikana, vaikka iso läiskä tummaa verta näkyi ihon alla. Tiistaina sahattiin lautojamme suoraan peräkärryyn, jonka Kalevi ajoi meille kotiin. Vilhon kanssa taapeloimme ne iltapäivän aikana. Keskiviikkona jatkoimme parkkaamista Hännilässä, iltalla ladoin pinnoista katon lautataapelin päälle.

Peltotyöt alkavat

Äiti oli tehnyt talvella sopimuksen sokerihuurikkaan viljelystä, siltä osalta meillä alkoi voimaperäisempi peltojen viljely, koska juurikas edellytti runsasta kalkitusta ja lannoitusta. Torstaina 27.5. levitin aamupäivällä kalkkia juurikaspelloksi valituille saroille, iltapäivällä lajittelin sahapuiden pintoja, tukevimmat niistä panin lautataapelin kattoa tiivistämään, heikommat katkoin ja heittelin polttopuiden sekaan. Perjantaina aloitin väkilannan, tai kuten silloin meillä sanottiin, apulannan kylvämisen heinikoille. Aloitin pihan läheltä rantasaroilta, jonne lehmät saisivat ensi laitumensa, jatkoin edelleen pihan lähellä yläsaroille. Iltapäivällä katkoin heinäseiväs- aitapaalu- ja polttopuita rankaläjästä sekä lämmitin saunaa. Äiti oli lähdössä lauantaina Kinnulaan Osmoserkun hautajaisiin, jonne kutsu oli tullut maanantaina.

Äidin kanssa hoidimme lehmät lauantaina aamulla, kun äiti oli mennyt, oli lehmien hoitaminen lähinnä minun työtäni, Leppäsen Irja tosin kävi lypsämässä. Päivätyönä lauantaina pesin talomme lattiat, sunnuntaina pistäydyin kylällä, vein postilaatikkoon kirjeen, jossa lähti runojani radion pöytälaatikkokirjailijain palstalle. Sununtain iltana kävimme poikajoukolla seuroissa Sipilässä. Maanantaina asetin rantaan ison padan kiville, kannoin siihen perunoita jotka keitin eläimille syötettäväksi. Tiistaina lehmänhoidon jälkeen kylvin apulantaa maantien takana, iltapäivällä menin kellaria puhdistamaan. Ensin kannoin pois mädänneet perunat, lakaisin hinkalon pohjan ja kellarin lattian, huuhdoin hinkalon edustan. Portaat vein rantaan ja pesin järvessä. Äiti palasi Kinnulan reissulta kellarinpuhdistus urakakkani alussa, joten pääsin vähemmälle lehmän hoitamisesta.

Keskiviikona kylvin apulantaa Niittyahossa, metsän reunan pitkän saran jätin myöhempään aikaan, kun siellä oli vielä lunta. Niin oli lyhyidenkin sarkojen päissä, joten nekin sarat jäivät myöhemmin kylvettäviksi. Iltapäivällä jatkoin rankojen sahaamista, samalla valitsin kuusista heinäseiväs- ja aitapaalupuita. Illalla aloitin puiden pinoamista. Torstaina sahasin loput rangat, aloitin pölkkyjen halkomisen. Illalla kävin Pakolassa hiuksiani liippuuttamassa, sieltä palasin oman metsän kautta, toin sieltä kotiin ison halkomakirveen. Niin saatoin perjantaina halkoa kaikki jäljellä olleet pölkyt, kovalta tuntuivat varsinkin suurimmat, mutta kaikki ne halkesivat. Lauantaina jatkoin Niittyahossa apulannan kylvämistä. Työ oli hankalaa lievässä vesisateessa, kun silloin säkit olivat vielä voimapaperia, niitä piti koko ajan suojata kastumiselta. Iltapäivällä sade yltyi niin, että kylväminen piti keskeyttää, pitkä sarka metsän reunassa jäi melkein kylvämättä.

Lamminmäellä säkitin perunoita tiiataina 9.5. Perunoita säkittäessämme Timo pyysi minua heille työhön toukojen teon aikana. Perunat hain myöhemmin meille Kivisen hevosella, samalla toin Osuuskaupasta peltilevyn muurattavan uunin ulkokuorta varten ja 100 kg syöttökauroja, jotka jätin Hyppöselle jauhettavaksi. Sunnuntaina 8.5 kiersin yhteisvastuulistan kanssa Partalan suunnalla, sainkin alueeni kerätyksi niin, että voin ensi tilassa palauttaa listan ja tilittää rahat. Palauttaminen onnistui helatorstaina Harjulinnassa pidetyn kirkkokuorojen konsertin yhteydessä. Sunnuntaina oli lauluilta Partalassa, helatorstaina Savijärvellä Selma Heinosella, siellä kävimme Vilhon kanssa kahdestaan.

Tämä kuva liittyy syksyyn 1961, kun nostimme sokerijuurikkaita pellosta, jonka kylvöön valmisteluista kirjoitin nyt päättyvässä jaksossa. Kalkitsimme ja lannoitimme voimakkaasti ne kaksi sarkaa sekä muokkasimme perusteellisesti. Kivisen Aimo oli ostanut juurikkaiden kylvökoneen, johon kuului myös harayksikkö. Niillä kylvimme juurikkaan siemenet ja kun taimet nousivat pinnalle, harasimme alueen. Sen jälkeen alkoi tiivis harventamisen vaihe, johon sisältyi taimien siirtoistutus taimettomiksi jääneisiin paikkoihin. Onneksi aukkoja oli vain vähän. Hyönteisten torjuntaan naulasin puisia laatikoita neljään riviin varren päähän. Laatikoiden pohjiksi kiinnitin lujat harsot, joiden läpi torjunta-aine varisi kun laitetta ravisteli kävellessään kevyesti.

Muutaman harauksen jälkeen ja kesän käännyttyä syksyyn, alkoivat juurikkaat kasvaa vauhdilla niin, että syksyllä niitä oli puoli traktorikuormaa vietäväksi Muurakseen, jossa sokeritehtaan vastaanottaja punnitsi juurikkaat kärryineen ja kuorman tyhjennyksen jälkeen peräkärryn ja traktorin. Erotukseksi laskettiin juurikkaiden paino. Juurikkaiden naateista tein AIV-rehua maahan kaivamaani ja pienillä puilla tukemaani monttuun, josta veljeni sen syöttivät lehmille talven aikana.